Ukraina ja Venäjä – paradoksien sillisalaatti


Miullapa oli viime lauantaina tilaisuus kuulla Työpaikkojen rauhantoimikunnan kokouksessa perin mielenkiintoisessa asemassa ja tilanteessakin olevan henkilön kertomana huomioita nyky-Ukrainasta. Osa kertojan henkilöhistoriaakin on tässä yhteydessä mainitsemisen arvoinen, sillä hän on – kertomansa mukaan –  entinen Ukrainan armeijan tiedustelujoukkojen jäsen. Entinen sotilasarvo jäi salaisuudeksi. Tällä hetkellä – ja varmaan vielä huomennakin hän on anomassa turvapaikkaa Suomesta. Ukrainalainen turvapaikanhakija?

Kertoja on näemmä lähes erikoistunut – keskittynyt ainakin – Ukrainan tilanteen ristiriitoihin, paradokseihin. Eräs semmoinen on se, että Ukrainan armeija mitä ilmeisimmin ostaa venäläisiä sotatarvikkeita, erityisesti ammuksia, Venäjältä – ainakin näkemään pääsemiensä ”parasta ennen”-merkintöjen mukaan. Olisi mielenkiintoista tietää, millaisia polkuja sekä itse tavara että erityisesti maksut kulkevat.  Sotatilaahan ei edelleenkään ole julistettu puolin eikä toisin. Lisää mielenkiintoista oli tulossa: Miksi Maidanin tapahtumat on edelleen selvittämättä? Miksi Maidanin tapahtumat saivat erittäin nopeasti (virallistakin) tukea ulkomailta? Miksi Ranskan keltaliivit eivät saa vastaavaa tukea? Miksi Venezuelan oppositio taas saa? Jos menet peräänkuuluttamaan samoja standardeja eri maihin ja saman näköisiin tilanteisiin, niin Ukrainassakin saat saman, meillekin tutun selityksen nopeati: Höh, nehän ovat ihan eri asioita! Ja samaan pakettiin kuuluu Putinin tai vähintään Venäjän trollin leima ohtaluuhun….no, ainakin julkikuvaan ja maineeseen. Ukrainassa pääsy sille  listalle oli yhteen aikaan tietynlainen ”ansio”, mutta sekin kuulemma meni ihan pilalle kun Tymoshenko, tämä Julia, päätyi listalle. Ja siinä lystissä kerta riittää.

Miksi sotavankeja vaihdettaessa vaihdetaan lähes yksinomaan ukrainalaisia ukrainalaisiin? Ovatko venäläiset niin liukkaita etteivät jää kiinni?  Entä miksi sotatoimia on vain Donbassissa, mutta ei Krimillä? Uskottavan tuntuinen (osa)selitys on se, että Krimin ”luovutus” ja Dondassin ”sota” toimivat hintana siitä, että loput ukrainalaiset pysyvät EU-myönteisinä. Mistäpä nämä EU-myönteiset ihmiset sitten ovat ilmestyneet? Maassa on vuosikymmeniä(!) toiminut tuhansia paikallisradioita, joiden ohjelmatarjontaa ei suomalaistenkaan tarvitse arvailla. Entäs kielikysymys? Hallinto kielsi venäjän kielen käytön jo aikaa sitten. Kuitenkin 60-80% väestöstä puhui ja mahtaa puhua edelleen ainakin kotikielenään venäjää. Julkisesti on kysytty tarvitaanko donbassilaisia vai vain itse Donbass ….luonnonvaroineen?

Loppukevennyksenä (?) kuulimme kysymyksen: Mikä on Ukrainen helpoin vientituote?

Ensin sentään pari sanaa eurooppalaisista työmarkkinoista: Ennen Janukovitshin häätölähtöä noin 10 miljoonaa ihmistä oli jättänyt Ukrainan uuden itsenäisyyden aikana kotimaansa. Suklaapresidentin aikana toiset kymmenen miljoonaa ovat äänestäneet jaloillaan.  Mihin he ovat muuttaneet: Puolet Venäjälle ja puolet erityisesti Eurooppaan, toki kauemmaskin. Yhteistä liki kaikille on se, että työtä on löytynyt vain alle paikallisten sopimuspalkkojen. Ai niin, se arvoitus! Tuote on russofobia.

Tämä Työpaikkojen rauhantoimikunta järjestää muuten taas tammikuussa Ay-väen Rauhanpäivät. Tällä kertaa tapahtuma on Riihimäellä. Siellä pääsee kuulemaan korkeatasoista tietämystä niin meiltä kuin muualtakin.

Mennäänkö porukalla?

Kirjoittaja Ari Sulopuisto


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s