Stop Nato – Gashaw Batuni

Yhdysvaltojen johtaman Naton rooli on suomalaisten tajunnassa hämärtynyt, vaikka sen kannatus on varsin heiveröinen läntisen Euroopan ulkopuolella. Ydinaseeton Pohjola ja USArmy go home! sopii myös Suomen turvallisuuspolitiikan lähtökohdaksi.

Stop Nato – mielenosoituksessa 8.10.2022 Helsingin senaatintorilla kurdi, aluevaltuutettu Gashaw Bibani käytti syväluotaavan USA-Nato -kriittisen puheen, mikä on tässä sellaisenaan.

Gashaw Bibani

”Missä tahansa päin maailmaa on sota, siellä on myös Yhdysvallat. 245-vuotisen historiansa aikana Yhdysvallat ei ole ollut sodassa vain 17 vuoteen. 

Toisen maailmansodan lopusta 2000 luvun alkuun amerikkalaiset olivat yli 80 prosentissa maailman aseellisten konfliktien ytimessä. 

Sodat naamioidaan aina myönteiseen kehykseen, olipa kyse ”oikeudenmukaisuuden ylläpitämisen” tai ”humanitaarisen väliintulon”  varjolla, niin Yhdysvallat on käynnistänyt tai sotkeutunut sotiin erittäin korkein kustannuksin. 

Korean sodan aikana yli 3 miljoonaa siviiliä kuoli ja kriittinen infrastruktuuri murskattiin. Vietnamin sodassa kaksi miljoonaa siviiliä kuoli ja vähintään 350 000 tonnia pommeja ja maamiinoja jätti perinnöksi tuhoa. 

Kosovon sodassa Yhdysvaltojen hallitsema Nato pommitti Jugoslavian liittotasavaltaa 78 peräkkäisenä päivänä jättäen jälkeensä täystuhon.

2000-luvun sodat Afganistanissa, Irakissa ja Syyriassa tarkoittavat, että melkein jokainen Yhdysvaltain presidentti toisen maailmansodan jälkeen on julistanut sodan ulkomaille tai osallistunut niihin. Vaikka Yhdysvallat jätti jälkeensä humanitaarisia katastrofeja muihin maihin, se on kuitenkin hyötynyt itse komeasti seikkailuistaan.

Sodat ja vihamielisyydet ovat olleet olennainen osa Amerikan vaurautta useiden vuosien ajan. Voidaan varmaan säälittä todeta, että Sota on yhdysvaltain bisnes.

Natosta puhuttaessa, ei voida sivuuttaa yhdysvaltojen tekemiä sotaretkiä ja sen vaikutuksia. Eikä myöskään muiden sen jäsenvaltioiden tekemiä sotarikoksia. Jokaisen Naton jäsenvaltion kontolla on yksi sun toinen kolonialistinen valloitus, jonka seurauksena tuhansia, ellei miljoonia ole jäänyt kodittomiksi.

Naton rahoitus on maksettu siviilien verellä. Minäkin olen syntynyt maahan, jota minulla ei ollut koskaan oikeus kutsua omakseni. 

Sotahullujen ja kolonialistien testamentti on suuret pakolaismäärät ja traagiset ilmastovaikutukset, jotka jätetään meidän, tavan kansalaisten harteille ratkaistavaksi ja maksettavaksi. 

Eikö ole kummallista, ettei Nato tai sen isäntämaa yhdysvallat ole koskaan kantanut vastuuta Naton jättämistä katastrofeista?

Suomen päätös lähteä Natoon oli hätiköity pelkoreaktio, jonka varjolla sivuutettiin kansan tahto ja Tasavallan presidentin lupaama kansanäänestys. Niinkin perustavalaatuinen päätös syntyi hesarin mielipidekyselyjen ja hyökkäysuhkien liiottelun saattelemana.

On tosi, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti koko Euroopan turvallisuustilanteen luonteen, mutta Venjän ja Ukrainan välistä 15 vuotta jatkunutta kiistaa ei meille uutisoitu. Meille ei myöskään uutisoitu Naton petoksia Venäjää kohtaan. 

Venäjän entinen puolustusliitto ”warsowan sopimus” purettiin sillä ehdolla, että Nato ei laajenisi itä-eurooppaan. Näihin ehtoihin myös Putin oli sitoutunut. Näistä Naton sopimusrikoksia ei meille kerrottu avoimesti. Sodalla on aina kahdet kasvot, mutta se joka hallitsee mediaa on omiaan voittamaan kansan puolelleen.

Putinin Ukrainan invaasio on perinpohjin väärin, sillä loppujen lopuksi myös siitä sodasta jää testamentiksi miljoonia pakolaisia, sotauhreja, ilmastovaikutuksia ja mittaamattomasti talousvahinkoa. Perinpohjin väärin on myös Natoittamisen agenda, jonka vuoksi rauhanneuvotteluja on lykätty jo moneen otteeseen.

Moni meistä suomalaisista on sitoutunut rauhanrakentamiseen, pitkän tähtäimen ilmastopolitiikkaan ja ydinaseriisuntaan.

Samaan aikaan epäpyhä natohakemuksemme on johtanut meidät pitkäkyntisen despootti Erdoganin pelinappuloiksi ja kiristyskohteeksi, jolla se vahvistaa omia poliittisia pyrkimyksiään.

Lopuksi,

Mikäli nato-laivan nähdään jo menneen niin Suomen tulisi viivyttelemättä valmistella ehtoja Nato-jäsenyydelle. Sen sijaan, että olisimme rähmällään Turkin edessä tulisi meidän tunnustaa alueemme strateginen tärkeys Natolle. 

Suomi tulee pitää ydinaseettomana alueena, jonka lisäksi meidän tulisi myös kieltää Nato-tukikohtien perustaminen Suomen alueelle ja Naton joukkojen ja laivojen tulo Suomen alueelle.

Suomen tulisi vetää pois jäsenhakemuksensa, ellei näihin ehtoihin suostuta. (Natolle ydinaseet ovat olennainen pelote ja näin keskeinen osa toimintaa.)

Työ ydinsotaa vastaan edellyttää myös oikeudenmukaisen rauhan edistämistä kaikilla konfliktialueilla, sen sijaan että tuetaan sotaa rahallisesti ja poliittisesti välittämättä seurauksista, niinkuin ukrainan kohdalla on tehty.

Tämä saattaa tuntua utopialta. 

Tilanteessa, jossa päättäjistä ja väestöstä suuri osa on sodan hurmoksessa ja ydintuhon mahdollisuuteen suhtaudutaan oudon välinpitämättömästi.

Juuri siksi kansalaisyhteiskunnan – meidän työllä on väliä ydinsotaa vastaan ja rauhan rakentamisen puolesta!”

Artikkelikuva Toivo Koivisto

Ukraina ja Venäjä – paradoksien sillisalaatti


Miullapa oli viime lauantaina tilaisuus kuulla Työpaikkojen rauhantoimikunnan kokouksessa perin mielenkiintoisessa asemassa ja tilanteessakin olevan henkilön kertomana huomioita nyky-Ukrainasta. Osa kertojan henkilöhistoriaakin on tässä yhteydessä mainitsemisen arvoinen, sillä hän on – kertomansa mukaan –  entinen Ukrainan armeijan tiedustelujoukkojen jäsen. Entinen sotilasarvo jäi salaisuudeksi. Tällä hetkellä – ja varmaan vielä huomennakin hän on anomassa turvapaikkaa Suomesta. Ukrainalainen turvapaikanhakija?

Kertoja on näemmä lähes erikoistunut – keskittynyt ainakin – Ukrainan tilanteen ristiriitoihin, paradokseihin. Eräs semmoinen on se, että Ukrainan armeija mitä ilmeisimmin ostaa venäläisiä sotatarvikkeita, erityisesti ammuksia, Venäjältä – ainakin näkemään pääsemiensä ”parasta ennen”-merkintöjen mukaan. Olisi mielenkiintoista tietää, millaisia polkuja sekä itse tavara että erityisesti maksut kulkevat.  Sotatilaahan ei edelleenkään ole julistettu puolin eikä toisin. Lisää mielenkiintoista oli tulossa: Miksi Maidanin tapahtumat on edelleen selvittämättä? Miksi Maidanin tapahtumat saivat erittäin nopeasti (virallistakin) tukea ulkomailta? Miksi Ranskan keltaliivit eivät saa vastaavaa tukea? Miksi Venezuelan oppositio taas saa? Jos menet peräänkuuluttamaan samoja standardeja eri maihin ja saman näköisiin tilanteisiin, niin Ukrainassakin saat saman, meillekin tutun selityksen nopeati: Höh, nehän ovat ihan eri asioita! Ja samaan pakettiin kuuluu Putinin tai vähintään Venäjän trollin leima ohtaluuhun….no, ainakin julkikuvaan ja maineeseen. Ukrainassa pääsy sille  listalle oli yhteen aikaan tietynlainen ”ansio”, mutta sekin kuulemma meni ihan pilalle kun Tymoshenko, tämä Julia, päätyi listalle. Ja siinä lystissä kerta riittää.

Miksi sotavankeja vaihdettaessa vaihdetaan lähes yksinomaan ukrainalaisia ukrainalaisiin? Ovatko venäläiset niin liukkaita etteivät jää kiinni?  Entä miksi sotatoimia on vain Donbassissa, mutta ei Krimillä? Uskottavan tuntuinen (osa)selitys on se, että Krimin ”luovutus” ja Dondassin ”sota” toimivat hintana siitä, että loput ukrainalaiset pysyvät EU-myönteisinä. Mistäpä nämä EU-myönteiset ihmiset sitten ovat ilmestyneet? Maassa on vuosikymmeniä(!) toiminut tuhansia paikallisradioita, joiden ohjelmatarjontaa ei suomalaistenkaan tarvitse arvailla. Entäs kielikysymys? Hallinto kielsi venäjän kielen käytön jo aikaa sitten. Kuitenkin 60-80% väestöstä puhui ja mahtaa puhua edelleen ainakin kotikielenään venäjää. Julkisesti on kysytty tarvitaanko donbassilaisia vai vain itse Donbass ….luonnonvaroineen?

Loppukevennyksenä (?) kuulimme kysymyksen: Mikä on Ukrainen helpoin vientituote?

Ensin sentään pari sanaa eurooppalaisista työmarkkinoista: Ennen Janukovitshin häätölähtöä noin 10 miljoonaa ihmistä oli jättänyt Ukrainan uuden itsenäisyyden aikana kotimaansa. Suklaapresidentin aikana toiset kymmenen miljoonaa ovat äänestäneet jaloillaan.  Mihin he ovat muuttaneet: Puolet Venäjälle ja puolet erityisesti Eurooppaan, toki kauemmaskin. Yhteistä liki kaikille on se, että työtä on löytynyt vain alle paikallisten sopimuspalkkojen. Ai niin, se arvoitus! Tuote on russofobia.

Tämä Työpaikkojen rauhantoimikunta järjestää muuten taas tammikuussa Ay-väen Rauhanpäivät. Tällä kertaa tapahtuma on Riihimäellä. Siellä pääsee kuulemaan korkeatasoista tietämystä niin meiltä kuin muualtakin.

Mennäänkö porukalla?

Kirjoittaja Ari Sulopuisto


AY-väen Rauhanpäiviltä Salosta, päivää!

Ay-väen Rauhanpäivien tapahtumakeskusena Salossa toimi ihan entisen elokuvateatterin näköinen Kulttuuritalo Kiva. Majoitus- ja ruokintapaikkana toimi hotelli Rikala, vain kivenheiton päässä Kivasta. Kivi tosin pitäisi heittää yli Uskelanjoen, jos ylipäätään… Jalan piti kiertää parisataa metriä. Liikunta tekee kuulemma hyvää….

Yksi koko tapahtuman perusajatuksistahan on sen seuraminen, miten ay-liike pitää jäsentensä elinolot siedettävinä. Kun – ei jos – näin tehdään, pysyy maan sisäinen turvallisuus kunnossa.  Järjestäytymisen merkitystä sinänsä ei nykyäänkään ole syytä vähätellä. Onhan järjestäytynyt ja asemastaan tietoinen väki tukenut eduskunnassa esillä olleita lakialotteita ainakin 60 vuotta sitten. Melkoinen osa lakisääteistä sosiaaliturvaamme on historialtaan semmoista.

Viikonvaihteen näkemiset ja kuulemiset osoittivat taas kerran, että periksi ei tarvitse antaa. Meillä Suomessa on monenlaista osaamista, kunhan se vain kertyy oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Siitä oli varsin hyvä esimerkki kehitysjohtaja Mannerveden esitys siitä miten Salo on selvitynyt Nokian kännykkätuotannon loppumisesta seudulla. No, koko kemut ei alkanut sillä, vaan kaupunginhallituksen puheenjohtajattaren perin lavealla kaupungin esittelyllä – kuten viime vuosina näkyy käytännöksi muodostuneen.

Varsinainen alotusrykäys oli neljän järjestön edustajan paneelikeskustelu ”Työn tulevaisuus – tulevaisuuden työ”. Asian tuntemusta oli paikalla Akavasta, Palkansaajien tutkimuslaitokselta, SAK:sta ja STTK:sta. Kertoma ei ollut mitään ay-pomojen hymistelyä tai keskinäistä kehuskelua saavutuksillaan. Aihe kun ei toistaiseksi osoita happanemisen merkkiäkään ja jatkuu jossain muodossa vuoden kuluttua Riihimäellä.

Onko Suomi mureneva oikeusvaltio? Prof. Melin Tampereelta käänsi annetun aiheen uuteen formuun: Miten puolustamme murenevaa oikeusvaltio-Suomea? Tehkäämme siis myönteisiä alotteita sysimään syrjään taantumus! Niinhän edistystä muutenkin tuetaan.

Rauhanpuolustajilla on sen verran juhlavuosi, että pj. Kangaspuro esitti ilman kahisevaa ja varisevaa paperipinkkaakin kelpo kertomuksen järjestön 70-vuotiselta taipaleelta.

Teemaryhmä yksi kuuli Salon kehitysjohtaja Mannerveden kertomuksen Salon seudun kuntien selviämisestä Nokian alas ajosta. Kaikki kehittäjäyt eivät pyörittele vain peukaloitaan.

Toinen oli alustus- ja keskusteluryhmä aiheen ”Eriarvoistava opetussuunnitelma”. Sovittu alustaja oli törmännyt saapumisesteeseen ja niinpä ryhmään kokoontuneet – alan väkeä – hoiti homman keskenään. Toki luvassa olleella psykologi Keltikangas-Järvisellä olisi ollut sanansa sanottavana.

Kolmantena ryhmänä oli tietokirjailija Sainion uusimman kirjan aiheen ”Minne Suomi pommittaa” ympärille koottu ryhmä ”Hävittäjäkaupat uuteen harkintaan”.

Illanvietossa karjahteli osin tanssittavasti ”Amurin Tiikerit”. Mie tosin pakenin saatuani masun sopivan täyteen…No en sentään: Kyllähän illallispöydässä sentään jotain pystyi juttelemaankin.

Aamulla virkuilta heti luulot pois: Katso itse elokuva ”Ei tietä kotiin”. Nyt en tiedä mistä sen löytää, mutta eiköhän aika hoida senkin pulman.

Aamukymmeneltä emeritusprof. Honkasalo ja MEP Kyllönen latelivat tuoretta ja tutkittua tietoa ilmastomuutoksen tuomista haasteista yhteiskunnalle. Kyllönen kertoi myös samoista haasteista kansainvälisille organisaatioille. Aikamoinen suo ja viidakkokin on se…

Ei Rauhanpäiviä ilman tuokiota Rauhankasvatusinstituutin kouluttajan liikutettavana. Miten havaita ja edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa työpaikoilla? Liikuttamiseen liittyi jotenkin polttavat istuimet….

Entäs oliko ni mitä sanottavaa kutsutuilla panelisteilla seuraavasta hallitusohjelmasta?

Jaa, mutta hallituspuolueitten edustajathan puuttuivat pöydän takaa. Paikalla olivat RKP, SDP, KD ja VAS. Puuttuivat sieltä myös pienpuolueet. Semmoinen  vaikutelma kyllä jäi, että nykymeno ei tällaisenään jatku, jos suunnitelmat edes suurin piirtein pitävät. Muutama uusi edustaja pienpuolueista teksi varmaan eetwarttia vänkäämässä edustajia pitämään kiinni esim.  vaalilupauksistaan.

Hotelli Rikalan syötäviä ei tarvitse vältellä. Paitsi jos olet laihiksella.

Ari Sulopuisto

Artikkelin kuvat Toivo Koivisto

Professori Harri Melin Rauhanpäivillä (kuva Toivo Koivisto)

Markku Kangaspuro (kuva Toivo Koivisto)