Kuntavaalit 2021 ehdokkaan silmin

Suomen tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan terveys- ja sosiaalipalveluissa tehtiin vuonna 2020 yli 12 miljoonaa työtuntia vähemmän kuin edellisenä vuonna 2019 ja 16,5 miljoonaa työtuntia vähemmän kuin vuonna 2018. Tämä siis siitä huolimatta, että puhetta on piisannut hoivatyön ongelmista.

Meillä ongelmat kätketään ja tilannetta kaunistellaan. Vaikka työvoimaa on runsaasti tarjolla, julkisuudessa puhutaan työvoimapulasta. Työvoiman saatavuutta heikentää lyhyet, epämääräiset työsopimukset,  huonot työolosuhteet ja työn kuormittavuus. 

Taulukko Suomen tilastokeskus

Työvoiman saatavuutta terveys- ja sosiaalipalveluissa rajoittaa  työn psyykkinen ja fyysinen kuormittavuus.  Hoitotyössä eettistä stressiä aiheutuu usein työtilanteissa. Kun aikaa on vähän, ketä hoidat ensin? Mitä jätät tekemättä? Ei ole siis ihme, että alalta hakeudutaan pois.

Kevan selvityksen mukaan joka kolmas kuntasektorin työntekijä jää eläkkeelle 10 vuoden kuluessa. Hoiva -nimikkeellä eläköityviä on 43 000 ja heistä joka kolmas jää työkyvyttömyyseläkkeelle. Sama kohtalo on muillakin kuluttavaa työtä tekevillä. 

Suhteellisesti eniten työkyvyttömyyseläkkeitä alkaa esimerkiksi maatalouslomittajien, siivoojien, kiinteistöhuollon työntekijöiden, avustavien keittiötyöntekijöiden ja sosiaalialan hoitajien ammattiryhmissä. 

Riski joutua työkyvyttömyyseläkkeelle on liki olematon upseereilla ja aliupseereilla, vähäistä hallinnon, talouden ja lain asiantuntijoilla. 

Nyt on kysyttävä, minkä vuoksi työtä ei kevennetä ja työaikaa lyhennetä, kun työstä johtuvat sairaudet ovat näin yleisiä? Tämän lisäksi työttömyys on kasvanut sietämättömäksi. Julkisen alan työntekijät jäävät osatyökyvyttömyyseläkkeelle keskimäärin 54,2 vuoden iässä ja pysyvälle täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle keskimäärin 59,6-vuotiaana .Miksi ei edes edes yli 50 -vuotiaiden työaikaa lyhennetä tuntuvasti, vaikka työkyvyttömyys menot ovat jo yli  2 miljardia vuodessa.

Työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää, kun henkilöllä on diagnisoitu sairaus tai vamma ja hänellä on ollut oikeus sairauspäivärahaan vähintään 300 päivää. Polku työkyvyttömyyseläkkeelle on kivulias ja tietää myös rahahuolia. Esimerkiksi 50 prosentin invaliditeetistä myönnettävä alennus kunnallis- valtionverossa on yhteensä 200-250 euroa vuodessa. Sillä rahalla ei voi alentuneesta työkyvystä johtuvia menoja korvata, elämän laadun heikkenemisestä puhumattakaan. 

Vanhuuseläkeiän nosto on myös aiheuttanut painetta työkyvyttömyyseläkkeelle hakeutumiseen, erityisesti iän ja sen mukana tulevien terveysvaivojen lisääntyessä. Työn keventäminen ja työajan lyhentäminen on avain työkyvyn ylläpitämiseksi.

Kuntatyönantajat ovat olleet on liian passiivisia työajan lyhentämisessä.

Kuntatyönantajien arvovaltaa heikentää myös työnantajien laajat valtuudet työntekijöiden irtisanomisiin Yhteistoimintaneuvotteluissa. Irtisanominen tapahtuu tuotannollisista ja taloudellisista syistä osana YT-neuvotteluja. Usein vasta oikeudessa esitetään perusteita, joita työsopimuslaki sekä työ- ja virkaehtosopimus edellyttää.

Taulukko Työ- ja elinkeinoministeriö

Työttömyyttä Suomessa ja Euroopassa on hoidettu työvoiman tarjontaa lisäämällä.  Meillä Suomessa laajan työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden ja työvoimapalveluissa olleiden yhteismäärä oli joulukuun lopussa 465 000, siis lähes puoli miljoonaa henkilöä. Se on paljon maassa, jossa työvoimaan lasketaan 2,7 miljoonaa henkilöä. Näin laskettuna työttömyys on 17 % työvoimasta. 

Oravanpyörää työn, työttömyyden ja työkyvyttömyyden välillä on hidastettava. Tämä vaatii työn ja tuotannon tulosten, työn hedelmien uudelleen jakoa.  Sen voimme aloittaa jo näissä kuntavaaleissa.

Koronakriisistä huolimatta demarivetoinen hallitus on jatkanut Suomen hävittäjähanketta, jolle eduskunta antoi joulukuussa 2020 9,4 miljardin euron tilausvaltuuden. Arviot hävittäjähankkeen elinkaarikustannuksista vaihtelivat eduskuntakeskustelussa 20-30 miljardin euron välillä. SKP näkee, että nämä varat tulee ohjata kuntiin ja ihmisten peruspalveluiden turvaamiseen. Rahaa Suomesta löytyy. On päätettävä halutaanko se käyttää sota-aseisiin vai arjen turvaan.

MARTTI VASKONEN kuntavaalit 2021 numero 429, Suomen kommunistinen puolue

Martti Vaskonen SKP Joensuu

Tarvitaan radikaaleja keinoja ympäristökriisin pysäyttämiseksi

Ympäristökriisi lienee suurin kriisi ihmiskunnan historiassa. Tämä on ollut jo pitkään tiedossa mutta vasta viimeisten vuosien aikana on alettu tehdä jotain sen yhden osa-alueen korjaamiseksi eli ilmastokriisin. Meidän on tehtävä jotain eikä yksilön valinnat ratkaise mitään. On tehtävä koko yhteiskunnan kattava järjestelmän muutos.

Teollisuutta ja tuotantoa on supistettava. Nykyinen liika tuotanto johtaa liika kulutukseen, joka johtaa taas tuotannon kasvamiseen. Tämä kehitys on pysäytettävä ja alettava tuottamaan tarpeen mukaan ei yritysten etujen mukaan. On säädettävä lailla, kuinka kauan kunkin tuotteen tule kestää sekä määrättävä, että toimivan tai korjauskelpoisen tilalle ei saa hankkia uutta. Verotuksella näitä ei voi ohjata, sillä ne olisivat tasaveroja ja osuisi näin voimakkaimmin pienituloisiin ja köyhiin.

Talouskasvun ihannoinnista on luovuttava. Talouskasvu perustuu ympäristön ja ihmisten kasvavalle riistolle, josta todellisuudessa hyötyy vain murto-osa kansalaisista. Vähenevistä luonnonvaroista pitäisi pitää kiinni ja käyttää vain pakollisen verran.

Ruokaa tuotetaan 10 miljardille ihmiselle mutta nälkää näkee satoja miljoonia ihmisiä ja korona on pahentanut tilannetta. Ruoan tuotanto on nykyisellään kuormittavaa ympäristölle. Eläimille syötetään ihmisille kelpaavaa ruokaa, jotta nämä sitten puolestaan voidaan syödä. Tämä ei tarkoita, että lihaa ei saisi syödä tai maitotuotteita käyttää, mutta niiden käyttöä on vähennettävä. Vähentäminen on tehtävä tuotantoa vähentämällä ja valistamalla, sillä hinnan korotukset johtaisivat vain siihen, että lihasta ja maitotuotteista tulisi rikkaiden herkku.

Mitä on tehtävä?

Tarvitaan systeemin muutos, joka ei perustu jatkuvan talouskasvun ihanteeseen rajallisessa maailmassa. Niin sanottu viherpesu on lopetettava ja siirryttävä oikeasti kestäviin ratkaisuihin. Tuotannossa on siirryttävä koko yhteiskunnan kattavaan suunnitelmatalouteen, jossa tuotetaan sen verran, kun on pakko, jotta tarpeet saadaan tyydytetyksi.

Päästöjä on vähennettävä. Sotateollisuus ja armeijat ovat aikamme pahimpia saastuttajia. Näitä ei edes sisällytetä kansainvälisiin ilmastosopimuksiin. Kansainvälinen aseistariisunta on tähän ainoa ratkaisu. Autoilua tulee vähentää rajoituksin ja kielloin ei kustannuksia lisäämällä, sillä se koskee pahiten maaseudun köyhään väestöön. Myös sähköautot kuluttavat luonnonvaroja eivätkä ole päästöttömiä. Kuitenkin ne ovat huomattavasti parempia erityisesti päästöjen kannalta kuin nykyiset polttomoottori autot. Päästöjen vähentämisen lisäksi on kasvatettava hiilinieluja.

Toni Kallioinen

Artikkelin kuvat Martti Vaskonen

Suomi karkuteillä ydinasekieltosopimuksesta

121 politiikan, tieteen ja kulttuurin vaikuttajaa kehottaa Suomen eduskuntaa ja hallitusta toimimaan ydinasekieltosopimukseen liittymisen puolesta, nyt kun YK:n ydinaseet kieltävä sopimus astui voimaan 22.1.2021. ”Ydinasekieltosopimuksesta oletetaan muodostuvan osa kansainvälistä lainsäädäntöä, joka asettaa normin myös sopimukseen kuulumattomille maille”, toteaa ICAN Finland -verkoston koordinaattori Kati Juva. 

Sitäkin ihmeellisempää tämä Suomen pidättyväisyys on, kun suomalaisten suuri enemmistö, yli 80 prosenttia ihmisistä kannattaa sopimusta. Sopimuksen on allekirjoittanut maailman valtioiden suuri enemmistö . Yksikään ydinasevaltioista ei ole sitä allekirjoittanut.

Sopimusta ajanut International Campaign to Abolish Nuclear Weapons (ICAN) -järjestö sai vuonna 2017 Nobelin rauhanpalkinnon.

Voisiko Suomen pidättyvyyden taustalla olla sama ”tekijä”, joka vaikutti Ruotsiin? Sen on epäilty joutuneen kovan ulkopuolisen painostuksen kohteeksi, kun se oli mukana neuvotteluissa – toisin kuin Suomi – ja ilmoitti liittyvänsä sopimukseen. 


Svenska Dagbladet raportoi vuoden 2017 elokuussa, että Yhdysvaltain silloinen puolustusministeri James Mattis varoitti kirjeessään puolustusministeri Peter Hultqvistille, että Ruotsin liittyminen ydinkieltosopimukseen vaarantaisi läheisen puolustusyhteistyön Yhdysvaltojen ja Naton kanssa. 

Ruotsalaisen lehdistön mukaan vastaavia varoituksia tuli vuoden 2017 aikana useaan otteeseen Yhdysvalloista ja muista Nato-maista.  Ruotsi ”vetikin länget pään yli” ja luopui allekirjoituksesta. 

Puolustusministeri Mattis kävi myös Suomessa puolustusministeri Jussi Niinistön ja presidentti Sauli Niinistön vieraana vuoden 2017 lopulla. 

Suomen kantaan vaikuttaa tietenkin myös maamme historian suurin asekauppa. Ilmavoimien himoitseman F-35 koneen hankintaa ei saa vaarantaa poikkipuolisella asenteella Yhdysvaltojen ydinaseisiin. 

Nato-kumppanuudessa, jatkuvissa yhteisissä sotaharjoituksissa ja kilpavarustelussa menetämme ulkopoliittista liikkumavaraa ja mahdollisuuden harjoittaa itsenäistä rauhanpolitiikkaa. Joudumme suurvaltojen pelinappulaksi.

Hannu Ketoharju

Onko huolenpidossa jotain väärää?


Markku Ruotsila nimittää Uutissuomalaisen Debatissa (Karjalainen 23.1.) vihervasemmistoa ylimieliseksi ja suvaitsemattomaksi eliitiksi, jonka projektia ei missään enemmistö kannata. Mikä on tämä eliitin projekti? 


Ruotsilan mukaan Amerikan ei-konservatiivinen puolikas haluaa valtion hoivaa kehdosta hautaan, opastusta ajattelemaan oikein, elinkeinoelämän kahlitsemista sääntelyllä ja etnisten ja sukupuolivähemmistöjen sekä maahanmuuttajien voimauttamista. Onko ihmisten huolenpidossa ja valistamisessa sekä markkinavoimien rajoittamisessa sitten jotakin väärin? Pitäisikö ihmisten vapaasti antaa, kuten Ruotsila sanoo, puhua omantuntonsa mukaan ilman nimittelyä rasistiksi tai fasistiksi? 
Ihmisten mielipiteet ja vakaumukset vaihtelevat eivätkä ole aina eettisesti kestäviä. Pidäkkeetön mielipiteen ilmaisun vapaus ei lisää ymmärrystä ja avointa keskustelua vaan vahvistaa vain sen porukan valtaa, jolla jo on eniten ääntä ja voimaa. Tällöin maan hiljaiset ja alistetut eivät saa ääntään kuuluviin ja jäävät enemmistön syrjimiksi.


Juuri siksi on tärkeää voimaannuttaa vähemmistöjä, sillä vain näin saadaan koko väestön potentiaali käyttöön, ja maan kokonaishyvinvointi paranee.
Samassa Karjalaisessa on pikku-uutinen, jossa Tanskan pääministeri Mette Frederiksen tavoittelee Tanskasta maata, jossa on tulevaisuudessa nolla turvapaikanhakijaa. Hänen mielestään liiat maahantulijat vaarantavat sosiaalisen koheesion.


Wikipedian mukaan sosiaalinen koheesio tarkoittaa ihmisten muodostaman ryhmän tai ihmisjoukon yhteenkuuluvuutta. Siis maan rajat hädänalaisilta sulkemalla väestön yhteenkuuluvuuden kuvitellaan paranevan. Jos tämä on sitä Markku Ruotsilan kuvailemaa sydänmaiden kapinaa, jossa halutaan vain olla rauhassa oma perinteinen elämäntapa säilyttäen, niin ainakaan minä en halua olla sellaisessa nurkkakuntaisuudessa mukana. 

Jaana Haverinen

Kirjoittaja Jaana Haverinen (kuva-arkisto Martti Vaskonen)

Hävittäjähankinnalla ei tieteellistä pohjaa

Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen tiivistää kolumnissaan (Savon Sanomat 18.1.) ”Tieto itsessään ei takaa hyvinvointia ja sivistystä, vaan se, kuinka tieto käytetään kaikkien hyväksi ja on kaikkien saatavilla. Tätä edistää myös opetus- ja kulttuuriministeriön, Suomen Akatemian ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan vetämä Tutkitun tiedon teemavuosi 2021” Mönkkösen vaatimukseen, että ”tietoa pitää puolustaa laajasti ja sen pitää johtaa myös rationaaliseen käyttäytymiseen ja päätöksiin” voi yhtyä.

Sen toivoisin näkyvän myös Suomen historian kalleimmassa kaupassa, ilmavoimien kymmenien miljardien hävittäjäkaupassa. Sen seurauksena jo tämän vuoden puolustusbudjetti on kasvanut 50,4 prosenttia, lähes viiteen miljardiin.  

Tutkija Eero Lehto Palkansaajien tutkimuslaitoksesta on useampaan otteeseen arvostellut HX-kauppaa sen kansantaloudelle aiheuttamien riskien vuoksi. Kansainvälisten tutkimusten mukaan asevarusteluun käytetyt varat ovat heikentäneet talouskasvua koulutusleikkausten vuoksi. Hänen mukaansa julkisille hankinnoille tavallista kustannus-hyötyanalyysia ei ole nyt tehty. Hornetien hankinnassa 90-luvun alussa sellainen vielä tehtiin.

Pääesikunnan entisen suunnittelupäällikön eversti Pertti Tervosen mukaan päätös hävittäjien hankinnasta on tehty ilman tieteellistä selvitystä niiden tarpeesta. Olisi pitänyt käsitellä kaikki ilmapuolustuksen osatekijät ja tehdä sen pohjalta esitys kokonaisratkaisuksi.

VT Pekka Visurin mukaan Suomella on halvempia ja toimivampia ratkaisuja oman maan puolustukselle. Vaarana on, että kauaskantoisia ja kalliita ratkaisuja tehdään nopeasti vanhentuvien oletusten perusteella. Hän siteeraa yhdysvaltalaiskenraalin Mark Milleyn arvioita sodan luonteen perustavasta muutoksesta lähimpien 10-15 vuoden aikana. Ratkaisevia tulevat olemaan tekoälyyn perustuvalla tiedustelulla täsmäohjatut ohjukset, lennokit ja muut uuden teknologian tuotteet. Tällöin esimerkiksi miehitettyjen lentokoneiden ja raskaiden panssarijoukkojen merkitys vähenee tuntuvasti. 

Visurin mukaan mitään erityistä sotilaallisen hyökkäyksen uhkaa EU:ssa ei tarvitse kokea, sillä esimerkiksi Venäjään nähden EU-maiden sotilasmenot ovat noin nelinkertaiset. 

Näiden seikkojen vuoksi pitäisin järkevänä lykätä HX-kauppaa ja selvittää se kunnolla tieteelliseen tietoon perustuen. Kanadakin jäädytti oman hävittäjäkauppansa kalleuden vuoksi ja jatkoi Hornettien käyttöikää kymmenellä vuodella. Onko Suomellakaan varaa virheinvestointiin, varsinkaan näin korona-aikana?

Hannu Ketoharju

Artikkelikuva vuodelta 2016, jolloin USAn hävittäjät tulivat Rissalan lentotukikohtaan omalla ilmoituksellaan. Ilmatankkaus kuului harjoituksiin (arkistokuva Martti Vaskonen)

Mutkan kautta

Suomen yksinkertainen, mutta rehellinen kansa ei ole vielä täysin unohtanut viime idänretken seurauksia. Meillä oli 1940-luvulla silloisen mahtavan liittolaisemme Saksan kanssa kauttakulkusopimus Pohjois-Norjaan. Nyt meillä on liittolaisena mahtava isäntämaa USA, jonka toiveena on saada Suomi Natovankkureiden vetäjäksi. Se on myös Suomen oikeiston haave. Kokoomuspuoluekaan ei rohkene vaatia sitä avoimesti, se pitää vain ovea raollaan eli optiona.

Kiertotieksi on löydetty yhteistyö ”puolueettomien” Pohjoismaiden kesken. Se, että Norja on Nato-maa ja siellä on USA:n tukikohta ydinaseineen ei näytä haittaavan Suomen sotaministeriä Antti Kaikkosta (Kepu) niin innokkaasti hän ajaa kauttakulkusopimusta. Hänellä on myös koko hallituksen tuki. Minä olen edellisestä kauttakulkusopimuksesta lähtien evakossa ja savolaisten maahan muuttaja.

Perussuomalaisten, tämän Kokoomuksen köyhälistöversion edustaja Harri Väänänen latoo pöytään silkkaa faktaa maahanmuuttajien sosiaalituesta. Sillä rahalla hän palkkaisi hoitajat ja rehelliset poliisit ja loppusummalla köyhätkin muuttuisivat kerralla rikkaiksi.

Jotenkin näiden Kokoomuksen apulaisten tajuntaan ei näytä kuuluvan isäntämaa USA:n järjestämät sotaretket itsenäisten valtioiden tuhoamiseksi ja siitä johtuva pakolaisuus.Perussuomalaisten ukkivainaat taistelivat urhoollisesti mustalaisia vastaan. Somalipakolaiset korvasivat tämän vihollisen. 

Oikeistopolitiikka on vähäosaisten yllyttämistä toisiaan vastaan. Oikeiston emopuolue Kokoomus on huolissaan verorahojen kulumisesta köyhien hyysäämiseen, vaikka tämä kulupuoli jää vähempivaraisten kannettavaksi. Verosuunnittelu ja veroparatiisien ovet eivät aukea pienituloisille.

Kauttakulkusopimusten tavoite on yhtä ylevä kuin oli 1940-luvulla, mutta nykyisillä sotatyökaluilla jäljelle jäisi entistäkin vähemmän Perus- kuin muitakin suomalaisia.

Siitä huolimatta liian monet ovat valmiina rahoittamaan USA:n sotakonetta ostamalla sieltä kymmenillä miljardeilla euroilla hävittäjiä.

Viljo Heikkinen

vanhempi huoneenrakentaja

Lapinlahti

Kuvassa Viljo Heikkinen Rissalassa (kuva-arkisto Martti Vaskonen)

Maaseutukirjallisuus, pienkustantamot ja kirjallisuuskritiikki

( motto: Ainut vakava ihminen on se, joka ei ole myyytävänä )

Sain äkkilähdön (=lue potkut) maakuntalehti Karjalaisen 25 vuotta jatkuneesta kirja-arvostelijan freelance-työstäni arvosteltuani Karjalaisen lähes täydellistä vaikenemista suhteessa maakunnan uutuuskirjoihin! Lehti on harjoittanut viime vuodet uskomattoman nuivaa ja yksipuolista kulttuuripolitiikkaa. Kulttuuritoimitus on sivuuttanut viime vuonnakin Pohjois-Karjalassa julkaistun monipuolisen kirjallisuuden ( n. 50 teosta!) lähes täysin. Mukana ”unohdettujen ” kirjailijoiden joukossa on monia Suomen Kirjailijaliiton jäseniä.

Kirjojen kustantaminen, kulttuurin tuotteiden ja taiteen markkinointi ja arvostelu on nykyisin niin keskittynytttä kaupallista puuhaa, että kiilan lyöminen tähän toimintaan on toivotonta. Vain se teos myy, mikä näkyy valtamediassa (lue: Helsingin Sanomat ja televisiokanavat). Vain Isojen Talojen kustantamaa kirjaa markkinoidaan & mainostetaan. Pienkustantamot toimivat plusmiinusnolla-budjeteilla eivätkä kulttuuritoimitukset juuri noteeraa maaseutukirjallisuutta.

Kaikki marginaali, pohjoinen ja itäinen Suomi, on täsmälleen samassa asemassa kuin oli Kalervo Palsan tai Timo K. Mukan aikana, 50 vuotta sitten. Siitä marginaalista harva onnistuu eläessään ponnistamaan. Pitää kuolla ensin!


Kirjailijat paitsiossa, miksi?

(Tämä pieni mielipidekirjoitus kaupunkilehti Karjalan Heilissä 30.12.2020 sinetöi Öisinajattelijan kohtalon maakuntalehti Karjalaisessa)

Pohjois-Karjalassa on julkaistu vuonna 2020 kymmeniä uusia romaaneja, runoja, tietokirjoja, novellikokoelmia.

Niistä on todella vähän kirjoitettu täkäläisessä mediassa, saati Pohjois-Karjalan päälehdessä – missä sen sijaan kyllä konsertti-elokuva-rockmusiikkiarvostelut, teatterikritiikki ja taidenäyttelyt ovat olleet jopa viikottain hienosti esillä. Hyvä niin, mutta hyvä ei ole se, että mediassa ei noteerata juuri lainkaan täällä julkaistua kaunokirjallisuutta. Luetaanko, arvioidaanko toimituksissa enää muuta kuin ns. valtakunnan naama- ja televisiojulkisuutta saaneita julkkiselämäkertoja ja myyvää kaunokirjallisuutta, jota mainostetaan aivan riittämiin valtamediassa?

Epäilen että paikallismedia ei edes tiedä tai ainakaan  vaivaudu noteeraamaan paikallisuutta, alueellisuutta kirjallisuuden alalla. Miksi? Onko taso niin huono, että ei kannata edes arvioida, kirjoittaa vai mitä? Ei, taso ei ole huono, mutta kaupallisuus ratkaisee. Isot Talot määräävät julkaisutoiminnan, mainonnan ja pitkälle myös maakuntalehtien “nostot”.

Käsittääkseni lukijoita saattaisi oikeasti kiinnostaa myös se kirjallisuus, mitä julkaistaan muualla Suomessa kuin Helsingin horisontissa, vaikka Pohjois-Karjalassa. Esimerkiksi viime vuonna palkittu paikallinen kustantaja Kirjokansi julkaisee kymmeniä kirjoja vuosittain. Tähänkö on tultu? Tapetaanko pienkirjallisuus tällä tavoin vaikenemalla Itä- ja Pohjois-Suomessa ? Syrjä-Suomen kirjailijat kertovat usein muuta kuin valtavirtaa, kuvaavat arkea ja tarinoivat elämästä rajaseudulla. Sanon suoraan: useimmat kirjailijat täällä idässä ja pohjoisessa elävät ja ahertavat nälkärajoilla, pienillä apurahoilla tai ilman! Miettikääpä, ja tutkikaapa tilastollisesti kuinka monta Pohjois-Karjalassa julkaistua kirjaa on ollut mediassa esillä vuonna 2020. Silti on tosiasia, että maaseudulta on aina lähtenyt aika monta lahjakasta kirjoittajaa?

Olen itsekin kirjailija, Suomen Kirjailijaliiton jäsen, joka on julkaissut viisi kaunokirjaa ja saman verran tietokirjoja. Tiedän vuosikymmeniä kriitikkona toimineena mistä puhun. Huolissani en ole eläkeläisenä enää itsestäni, vaan monesta kollegastani, aloittelevista kirjailijoista, jotka kaipaavat edes pientä huomiota, vaikkapa rankkaakin kritiikkiä. Sitä ei lehdissä näy, ei palstankaan vertaa, ei päälehdissä, ei edes aluemediassa, valitettavasti.

Jälkikirjoitus

Osasyy Karjalaisen vaikenemiseen on myös se, että monet Pohjois-Karjalassa viime vuosina ilmestyneet kaunokirjat eivät edusta valtavirtaa, vaan ovat tyylillisesti poikkeavia, teemoiltaankin haastavia. Viides omaelämäkertaromaanini Joutilaan työhistoria (2020) käsittelee myös kriittisesti (kin) paikallisia työyhteisöjä ja useita eliittiin lukeutuvia henkilöitä (tosin vain pieneltä osin), joten ymmärrän hyvin hienohipiäisten kulttuuritoimittajien pelon ja vaikenemisen sen suhteen.

ks. https://kirjokansi.omaverkkokauppa.fi/Pentti-Stranius-Joutilaan-tyoehistoria

Pentti Stranius, Susirajan Öisinajattelija, FL, Suomen Kirjailijaliiton jäsen, kirjailija, tutkiva toimittaja, suomentaja

Artikkelikuvassa Pentti Stranius matkaoppaana Viipurissa (kuva-arkisto Martti Vaskonen)

SKP:n Kuopion ja Joensuun piirijärjestöt yhdistyvät

Lauantain kokouksessa 9.1.2021 päätettiin yhdistää SKP:n Kuopion ja Joensuun piirijärjestöjen toiminta. SKP:n kannattajat eivät ole löytäneet puoluetta, vaikka sille on selvästi tarvetta. Suomen valtioneuvostossa, hallituksessa nimet vaihtuvat, mutta valtaosalle väestöstä se tietää vain kurjuuden jatkumista.

Yhdistymällä Suomen kommunistisen puolueen Savo-Karjalan piirijärjestöksi entiset järjestöt pystyvät kohentamaan opinto- ja kokoustoimintaa sekä lisämään tapaamisia siellä missä ihmisten arki on ja ennen kaikkea oppimaan itse kansalaisten kokemuksista.

Päätökset SKP:n Kuopion ja Joensuun piirijärjestöjen yhdistämisestä on tehty ja pohja yhteistyölle vahvistui yksituumaisesti. (kuva Martti Vaskonen)

Suomen kommunistinen puolue liitetään uudelleen puoluerekisteriin. Tätä varten SKP:n jäsenet keräsivät lain mukaiset yli 5000 kannattajakorttia oikeusministeriön tarkastettavaksi. Kortteja allekirjoittavat tutut ja tuntemattomat kodeissa ja kaduilla. Keräyksestä tulikin lähtölaukaus laajemmalle yhteistyölle uusien kannattajien myötä.

DSL:n pääsihteeri ja SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen Jari Karttunen edustaa perinteistä rahtiliikennettä kuljettamalla tietoa sekä piirijärjestöihin että keskustoimistoon. (kuva Martti Vaskonen)

Kokouksessa käsiteltiin SKP:n puolueohjelman uudistamista. Jari Karttunen ohjelmaryhmän vetäjänä sai tehtäväkseen kokoukselta luoda lyhyt 2-4 sivuinen ohjelma, missä on esitetty selkeästi puolueen keskeiset tavoitteet. Laajat katsaukset tulee esittää erillisissä asiakirjoissa. Myös tässä asiassa kokous oli yksimielinen ja tulevaisuuteen suuntautuva. Piirien yhteiseksi verkkolehdeksi valittiin Punaiset Sanomat, jota on aikaisemmin käytetty vaaleissa ja myös paperilehtenä yli 10 vuotta. Verkkolehden ylläpitäjäna jatkaa Martti Vaskonen.

Tiekkarikerho käynnistyy

Joensuussa alkaa Demokraattisen Sivistysliiton Tiekkarikerho. Kerran kuussa, kuukauden ensimmäisenä tiistaina kokoontuvassa kerhossa käsitellään uusimman Tiedonantajan sisältöä. Jokainen osallistuja voi nostaa keskusteluun itseään kiinnostavan lehden artikkelin ja sitä voidaan ruotia yhdessä.

Tavoitteena on paneutua politiikkaan tavallista ”kapakkakeskustelua” syvällisemmin ja antaa eväitä politiikan ilmiöiden ymmärtämiseen. Tänä päivänä oikeistolainen maailmankuva hallitsee tiedonvälitystä ja alistaa meidät oikeistohegemoniaan. Kaikki politiikasta kiinnostuneet ovat tervetulleita ruotimaan ajankohtaisia asioita ja etsimään vastavoimaa, eikä tarvitse olla edes lehden tilaaja.

Ensimmäinen kokoontuminen on Vaskosella, Lammenranta 4 B, ti 1.10. klo 18.

Tervetuloa!

Lisätietoja marttivaskonen@gmail.comhttps://www.skp.fi/artikkelit/tiedonantajakerho-k-ynnistyy-joensuussa

Akkuteollisuus törmäyskurssilla Savossa

Geologian tutkimuskeskus (GTK) tutkii Leppävirta-Heinävesi-Tuusniemi alueen kallioperää osana valtakunnallista Akkumineraaliprojektiaan. Projektiin liittyvään GTK:n ja Heinäveden kunnan järjestämään tupailtaan saapui 7.5.2019 lähes neljäkymmentä asianosaista. Kokouspaikkana oli kunnanvaltuustosali.

Heinäveden kunnanvaltuustosalissa käytiin reipasta keskustelua ”tupaillaksi” nimetyssä tapahtumassa kaivostoiminnasta.

Geologi, projektipäällikkö Perttu Mikkola esitteli GTK:n historian, toimintaperiaatteet, rahoituksen ja akkumineraaliprojektin http://projects.gtk.fi/akku/ tavoitteet. Yleiskeskustelun aikana ihmisiä kiinnosti yli 2000 miljoonan vuoden takaisen kallioperän syntyhistoriaa enemmän lähitulevaisuus. Tässä keskustelussa törmäsi länsimaisen yhteiskunnan elintason säilyttäminen ja luontoarvot yhteen.

Geologi Perttu Mikkola myönsi avoimesti, että hän ei hahmottanut vuonna 1994, mitä käytännössä tarkoittaa Euroopan Unioniin liittyminen. Liittyminen tarkoitti sitä, että kaikille ulkomaisille yhtiöille oli annettava samat oikeudet harrastaa mitä tahansa yritystoimintaa Suomessa kuin suomalaisille. Tätä ikävää tosiasiaa ei hahmottanut myöskään valtaosa niistä suomalaisista, jotka silloin marssivat vaaliuurnille äänestämään Unioniin liittymisen puolesta.

Projektipäällikkö Perttu Mikkola GTK.sta luennoi Suomen kallioperästä (kuva Martti Vaskonen)

Kaivostoiminnan idea on kärsinyt pahoin EU:iin liittymisen myötä. Esimerkiksi Suomi maksoi puolet Liittoutuneiden sille määräämistä sotakorvauksista Outokummun kaivoksen kuparilla. Ei työntekijöille maksettujen palkkaverojen tuotolla, vaan kuparista saaduilla myyntivoitoilla. Nyt voitot menevät ulkomaisille sijoittajille joko suoraan tai Suomeen rekisteröidyn tytäryhtiön kautta. Tytäryhtiöt käyttävät hyväkseen niin sanottua verosuunnittelua. Tämä asia on erillisen tutkimisen kohde: onko se veroparatiisien hyödyntämistä vai muuta vastaavaa? Selvää on, että konkurssin myötä lasku kaivosjätteistä jää pysyvästi suomalaisille veronmaksajille.

Geologisen tutkimuskeskuksen rooli

Mikkolan mukaan GTK:lle kuuluu kallioperän tutkiminen ja hyödynnettävien mineraalien etsiminen. Se miten tutkimustuloksia käytetään on poliittisten päätöksentekijöiden asia. GTK on työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) alainen asiantuntijaorganisaatio. TEM vastaa tutkimustulosten käytöstä ja myynnistä. Mikkola luottaa kaivoslupaviranomaisiin ja ympäristön valvontaan kaivostoiminnan osalta.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto ( Tukes https://tukes.fi/ ) toimii nykyisen lain määräämänä kaivoslupaviranomaisena. Yhteinen piirre GTK:lle ja Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle on huoli EU:n ja Saksan vähäisestä omavaraisuudesta akkumineraaleissa. EU on riippuvainen tuonnista grafiitin osalta ja akkuteollisuudessa odottaa 200-300 miljardin euron liiketoiminta lähivuosina.

Vaihtoehdot

Yleisökeskustelussa löytyi vaihtoehtoja autoteollisuuden ehdoilla tapahtuvaan liikenteen kehittämiseen.  Kerskakulutuksesta on tingittävä. Miksi bemarikuski tarvitsee autoonsa 200 hevosvoimaa tuhatta kiloa kohti  (hv/t), kun rekkakuskin on pärjättävä teholla 7 hv/t? Miksi pitkäaikaista hyötyä tuottavat matkailupalvelut, puhdas vesistö ja luonto unohdetaan kaivosteollisuuden pikavoittojen takia? Vastausta näihin kysymyksiin ei saatu, joten on odotettavissa kansalaistoiminnan jatkuvan luonnonsuojelun puolesta.

Kysymykset Perttu Mikkolalle (toinen oikealla) jatkuivat kokouksen jälkeen (kuva Martti Vaskonen)

Pelko kaivostoiminnan aloittamisesta on johtanut kiinteistöjen arvon  menetykseen Leppävirta-Heinävesi-Tuusniemi alueella. Samoin matkailuun tehtävät investoinnit menettävät tarkoitustaan. Nyt pelkästään Heinäveden luostareissa käy yli 120 tuhatta turistia vuosittain. Valtausalueiden vaikutuksen piiriin jää merkittävät puhtaat järvet kuten Suvasvesi, Varisvesi, Kermajärvi ja luontomatkailijoiden suosima Koloveden kansallispuisto.

GTK:n suunitelmissa on tehdä myös kallioperäkairauksia, joiden arvioitu yhteispituus on 1800 metriä.

Teksti ja kuvat Martti Vaskonen