Kuluva hallituskausi on ollut ristiriitojen täyttämää aikaa. Toisaalta vallassa on ollut äärimmäisen työläisvastainen ja kylmäverinen porvarihallitus, joka on leikannut sosiaaliturvasta ja koulutuksesta, sekä panostanut aseilla turvallisuuteen ja suojelupoliisin valtuuksien sekä rahavarojen kasvattamiseen. Toisaalta olemme olleet kaduilla vastustamassa hallituksen politiikkaa suurimmissa leikkausten vastaisissa mielenosoituksissa vuosikymmeniin.
Katujen vaatimukset on vietävä eduskuntaan. SKP on valmis tukemaan politiikan suunnanmuutosta, jota katujen mielenosoitukset, ay-liikkeen protestit ja muut ovat jo pitkään vaatineet. Suunta on muutettava perusteita myöten. Nyt tarvittava politiikan suunnanmuutos ei ole pieni. Juha Sipilän hallitus on monessa mielessä vain jatkanut edeltävien hallitusten valitsemalla linjalla. Viimeisten kolmenkymmenen vuoden ajan suomalaista politiikkaa on hallinnut kokoomuksen politiikka: se on asettanut tavoitteet ja määrännyt tahdin.
Suomessa on vallinnut uusliberaali konsensus, jossa muut ovat hiljaisesti hyväksyneet kokoomuksen politiikan, vaikka se on hyödyttänyt vain harvoja. Lähes kaikki puolueet ovat hyväksyneet EU:n talouspolitiikan,valtiovarainministeriön arviot kestävyysvajeesta, kuntien palveluiden keskittämisen ja kilpailuttamisen, hävittäjähankintojen tarpeellisuuden ja niin edelleen. Tämän takia ne eivät ole kyenneet haastamaan kokoomuksen linjauksia.
Maamme varallisuus on kasautunut rikkaimman 10 prosentin käsiin, ja suurimman osan tulojen kasvusta on saanut osakseen rikkain yksi prosentti. Työväkeä on kyykytetty ennätyksellisen paljon. Kiky-sopimus, ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan keston lyhennys, aktiivimalli ja esitys irtisanomisen helpottamisesta osassa yrityksissä, ovat kaikki yhdistyneet pyrkimykseen rajoittaa ay-liikkeen valtaa, jotta se on saatu nielemään palkankorotusten nollalinja ja jatkuvasti huononevat työehdot.
Nyt on aika tuoda katujen, työpaikkojen, lähiöiden ja muiden nyt päätöksenteosta syrjäytettyjen ääni kuuluviin: tämä ei enää käy!
SKP:n joensuulaiset ehdokkaat olivat Arto Heikkilän tentittävänä Joensuussa 6.4. vaalitorilla. Ehdokkailta puristeltiin vastauksia myös toriteltalla keskipäivän aikaan. Äänestäjien luottamus politiikkaan on heikolla pohjalla. Äänestäjiltä puuttuu kuluttajansuoja. Sen saivat kuulla kaikki läsnäolleet.
Jari Tertsunen Joensuun torilavalla (kuva Martti Vaskonen)
Jari Tertsunen haluaa muuttaa lakia aktiivimallista, koska Suomen hallitus ja eduskunta ovat aktiivimalli-lainsäädännöllä lähteneet nöyryyttämään kansalaisia, pakottamalla työttömät näennäisiin koulutuksiin, palkattomiin työkokeiluihin, 0-tuntisopimuksiin ja muihin työttömyystilastoja kaunisteleviin kikkoihin. Kansalaisten yritys korjata täysin epäonnistunut lainsäädäntö-aloite heitettiin suoraan roskakoriin.
Toni Kallioinen vaalitorilla
Toni Kallioinen on 31-vuotias opiskelija ja ehdokkaana SKP:ssa muun muassa opiskelijoille tuttujen toimeentulovaikeuksien takia. SKP:lla on hyvä ohjelma minkä mukaan toimeentuloturva ja sekava tukien viidakko on korjattava säätämällä 1200 euron veroton perusturva. Se taataan kaikille täysi-ikäisille Suomen kansalaisille ja muuten maassa vakituisesti asuville ja oleskeluluvan saaneille niissä elämänntilanteissa, joissa heillä ei ole mahdollisuutta osallistua työelämään tai saada muutoin riittävää toimeentuloa työttömyyden myyden,opiskelun, sairauden, vanhuuden tai muun syyn vuoksi.
Martti Vaskonen (kuva Jari Tertsunen)
Martti Vaskonen on kyllästynyt rikkaita suosivaan verotukseen. Pääomaan kohdistuvat verot ovat Suomessa huomattavasti alemmat kuin EU:ssa keskimäärin. Tämä on johtanut julkisten palvelujen rajuun karsintaan ja huonoihin työehtoihin etenkin vanhus- ja terveyspalveluissa. Valtion kassa kartuisi 5ooo miljoonalla eurolla, jos verotus pääomatuloille olisi sama EU maiden kanssa. Jo tällä summalla korjattaisiin vanhus- ja terveyspalvelut ja rahaa jäisi vielä runsaasti perusturvan korottamiseen. Lisäksi on käytettävissä muita keinoja oikeudenmukaisen verotuksen toteuttamiseksi.
Ari Sulopuisto SKP:n ehdokas numero 70 Savo Karjala
Ari Sulopuisto SKP:n ehdokas 70 puuttui vuorollaan vastottain tietoonsa tulleeseen väärinkäytöstapaukseen paikallisessa alakoulussa. Syynä oli ollut: ”kun ei uskontotunnilla ennätä”! Oppiaineita tulee opettaa niille suunnitelluilla ja varatuilla tunneilla. Hän kannustaa nyt ja tulevaisuudessa koululaisten vanhempia ja toki itseään oppilaita pitämään kiinni oikeudestaan saada sen aineen opetusta mitä pitääkin. Väärinkäytöksistä on syytä ja hyvä ilmoittaa joko AVI:iin tai Kantelupukille. Eikä ole huono keksintö soittaa paikalliselle vapaa-ajattelijayhdistyksellekään…Kaikki käyvät sähköisesti. Puhelimessa on tietysti mukavampi jutella, elävän ihmisen kanssa….Helppo ja yksinkertainen ratkaisu olisi avata ET kaikille oppilaille. Nythän seurakunnan jäsenet eivät edes vanhempiensa luvalla voi osallistua kyseisille oppitunneille.
Vallitsee myös melko erikoinen epäsuhta: Koulaisten vanhemmista on useita prosenttiyksiköitä pienempi osa kirkon jäseniä kuin heidän lapsiaan. Ovat siis itse eronneet, mutta eivät ole erottaneet lapsiaan. Tilanne tuottaa vaivaa ja päänvaivaa sekä koululle että lapsille itselleen sekä pahimmillaan liki jokaviikkoisen luvankyseluruljanssin koulun ja kodin välille. Ihan turhaan.
Kyseltiin myös perään, millaisia uhkakuvia kehiteltiin 1960-luvulla, kun työväki alotteli siirtymistä viisipäiväiseen ja 40-tuntiseen työviikkoon? Nykyään työn tuottavuus on aivan eri tasolla kun viisi vuosikymmentä sitten. Silloin tekivät ensimmäiset sähkökäyttöiset käsityökalut vasta tuloaan rakennustyömaille. Silti kauhistellaan, ettei työaikoja mitenkään voida lyhentää, pikemminkin päin vastoin.
Hannu Ketoharju SKP:n ehdokas numero 67
Hannu Ketoharju tuomitsi hävittäjähankinnat omassa puheenvuorossaan vaalitorilla
-Emme tarvitse hävittäjiä, emme tarvitse asevarustelua.
-Meillä Suomessa ei ole mitään vaatimuksia naapureidemme suuntaan. Kukaan ei ole esittänyt mitään vaatimuksia meille. Hävittäjäkauppaa tarvitsee Yhdysvaltojen aseteollisuus voittojensa turvaamiseksi. Hävittäjiä ja asevarustelua tarvitsevat kaikkien maiden asetehtailijat ja -kauppiaat. Niitä tarvitsevat kaikkien maiden sotapoliitikot. Hävittäjät ovat osa Yhdysvaltojen sotilasstrategiaa. Meidät sidotaan niillä osaksi suurvallan politiikkaa. Suomen maanpuolustus ei tarvitse hävittäjiä, jotka lentävät vain myyjän luvalla. Muutama kone riittää ilmavalvontaan rauhan aikana.
-Suomella on omat maavoimat, jotka vastaavat alueellisesta maanpuolustuksesta. Niiden ilmatorjunta, muut tykistö- ja rakettiaseet toimivat tarvittaessa varusmiehillä ympäri vuorokauden. Sitä on meidän itsenäinen maanpuolustuksemme. Se on ulkopolitiikan ja diplomatian tukena. Meidän turvallisuutemme perustuu sotilaalliseen liittoutumattomuuteen, uskottavaan ulkopolitiikkaan ja hyviin naapuruussuhteisiin. Hävittäjien kytkykauppa rapakon takaiseen suurvaltaan ei niitä paranna.
– Sipilän hajonneen hallituksen suunnittelema 10 miljardin hävittäjäkauppa on tällä hetkellä Euroopan suurimpia asekauppoja. Se vie viidenneksen Suomen valtion budjetista. Hävittäjien elinkaarikustannukset ovat 30 vuoden ajalta vähintään 30 miljardia. Se on puolet Kataisen ja Sipilän hallitusten koulutusleikkauksista. Se on saman verran, mikä tarvitaan vanhusten hoidon nostamiseen pohjoismaiselle tasolle. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa hävittäjäkauppaan. Pienellä maalla ei ole varaa virheinvestointiin.
-Todellinen turvallisuusuhka on ilmastokriisi ja yhteiskunnan eriarvoisuuden kasvu. Hävittäjämiljardit tarvitaan ilmastokriisin ratkaisuun. Tarvitaan investointeja raideliikenteeseen, uusiutuvaan energiaan, ekologiseen tuotantoon. Ne investoinnit työllistävät. Valtiovalta saa niihin edullisimman rahoituksen ja se voi tehdä pitkän ajan investointeja. Yksityiset yhtiöt eivät niitä tee, ne saalistavat lyhytaikaisia voittoja. On syytä muistaa, että nykyisestä sähköntuotannon kapasiteetista ainakin kaksi kolmannesta on tehty valtion ja kuntien omilla investoinneilla.
-Hävittäjien sijaan rahat tarvitaan hyötykäyttöön.
Artikkelikuvassa vaalitenttiä torilavalla juontanut Arto Heikkilä, kuva Jari Tertsunen
Miullapa oli viime lauantaina tilaisuus kuulla Työpaikkojen rauhantoimikunnan kokouksessa perin mielenkiintoisessa asemassa ja tilanteessakin olevan henkilön kertomana huomioita nyky-Ukrainasta. Osa kertojan henkilöhistoriaakin on tässä yhteydessä mainitsemisen arvoinen, sillä hän on – kertomansa mukaan – entinen Ukrainan armeijan tiedustelujoukkojen jäsen. Entinen sotilasarvo jäi salaisuudeksi. Tällä hetkellä – ja varmaan vielä huomennakin hän on anomassa turvapaikkaa Suomesta. Ukrainalainen turvapaikanhakija?
Kertoja on näemmä lähes erikoistunut – keskittynyt ainakin – Ukrainan tilanteen ristiriitoihin, paradokseihin. Eräs semmoinen on se, että Ukrainan armeija mitä ilmeisimmin ostaa venäläisiä sotatarvikkeita, erityisesti ammuksia, Venäjältä – ainakin näkemään pääsemiensä ”parasta ennen”-merkintöjen mukaan. Olisi mielenkiintoista tietää, millaisia polkuja sekä itse tavara että erityisesti maksut kulkevat. Sotatilaahan ei edelleenkään ole julistettu puolin eikä toisin. Lisää mielenkiintoista oli tulossa: Miksi Maidanin tapahtumat on edelleen selvittämättä? Miksi Maidanin tapahtumat saivat erittäin nopeasti (virallistakin) tukea ulkomailta? Miksi Ranskan keltaliivit eivät saa vastaavaa tukea? Miksi Venezuelan oppositio taas saa? Jos menet peräänkuuluttamaan samoja standardeja eri maihin ja saman näköisiin tilanteisiin, niin Ukrainassakin saat saman, meillekin tutun selityksen nopeati: Höh, nehän ovat ihan eri asioita! Ja samaan pakettiin kuuluu Putinin tai vähintään Venäjän trollin leima ohtaluuhun….no, ainakin julkikuvaan ja maineeseen. Ukrainassa pääsy sille listalle oli yhteen aikaan tietynlainen ”ansio”, mutta sekin kuulemma meni ihan pilalle kun Tymoshenko, tämä Julia, päätyi listalle. Ja siinä lystissä kerta riittää.
Miksi sotavankeja vaihdettaessa vaihdetaan lähes yksinomaan ukrainalaisia ukrainalaisiin? Ovatko venäläiset niin liukkaita etteivät jää kiinni? Entä miksi sotatoimia on vain Donbassissa, mutta ei Krimillä? Uskottavan tuntuinen (osa)selitys on se, että Krimin ”luovutus” ja Dondassin ”sota” toimivat hintana siitä, että loput ukrainalaiset pysyvät EU-myönteisinä. Mistäpä nämä EU-myönteiset ihmiset sitten ovat ilmestyneet? Maassa on vuosikymmeniä(!) toiminut tuhansia paikallisradioita, joiden ohjelmatarjontaa ei suomalaistenkaan tarvitse arvailla. Entäs kielikysymys? Hallinto kielsi venäjän kielen käytön jo aikaa sitten. Kuitenkin 60-80% väestöstä puhui ja mahtaa puhua edelleen ainakin kotikielenään venäjää. Julkisesti on kysytty tarvitaanko donbassilaisia vai vain itse Donbass ….luonnonvaroineen?
Loppukevennyksenä (?) kuulimme kysymyksen: Mikä on Ukrainen helpoin vientituote?
Ensin sentään pari sanaa eurooppalaisista työmarkkinoista: Ennen Janukovitshin häätölähtöä noin 10 miljoonaa ihmistä oli jättänyt Ukrainan uuden itsenäisyyden aikana kotimaansa. Suklaapresidentin aikana toiset kymmenen miljoonaa ovat äänestäneet jaloillaan. Mihin he ovat muuttaneet: Puolet Venäjälle ja puolet erityisesti Eurooppaan, toki kauemmaskin. Yhteistä liki kaikille on se, että työtä on löytynyt vain alle paikallisten sopimuspalkkojen. Ai niin, se arvoitus! Tuote on russofobia.
Tämä Työpaikkojen rauhantoimikunta järjestää muuten taas tammikuussa Ay-väen Rauhanpäivät. Tällä kertaa tapahtuma on Riihimäellä. Siellä pääsee kuulemaan korkeatasoista tietämystä niin meiltä kuin muualtakin.
Ay-väen Rauhanpäivien tapahtumakeskusena Salossa toimi ihan entisen elokuvateatterin näköinen Kulttuuritalo Kiva. Majoitus- ja ruokintapaikkana toimi hotelli Rikala, vain kivenheiton päässä Kivasta. Kivi tosin pitäisi heittää yli Uskelanjoen, jos ylipäätään… Jalan piti kiertää parisataa metriä. Liikunta tekee kuulemma hyvää….
Yksi koko tapahtuman perusajatuksistahan on sen seuraminen, miten ay-liike pitää jäsentensä elinolot siedettävinä. Kun – ei jos – näin tehdään, pysyy maan sisäinen turvallisuus kunnossa. Järjestäytymisen merkitystä sinänsä ei nykyäänkään ole syytä vähätellä. Onhan järjestäytynyt ja asemastaan tietoinen väki tukenut eduskunnassa esillä olleita lakialotteita ainakin 60 vuotta sitten. Melkoinen osa lakisääteistä sosiaaliturvaamme on historialtaan semmoista.
Viikonvaihteen näkemiset ja kuulemiset osoittivat taas kerran, että periksi ei tarvitse antaa. Meillä Suomessa on monenlaista osaamista, kunhan se vain kertyy oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Siitä oli varsin hyvä esimerkki kehitysjohtaja Mannerveden esitys siitä miten Salo on selvitynyt Nokian kännykkätuotannon loppumisesta seudulla. No, koko kemut ei alkanut sillä, vaan kaupunginhallituksen puheenjohtajattaren perin lavealla kaupungin esittelyllä – kuten viime vuosina näkyy käytännöksi muodostuneen.
Varsinainen alotusrykäys oli neljän järjestön edustajan paneelikeskustelu ”Työn tulevaisuus – tulevaisuuden työ”. Asian tuntemusta oli paikalla Akavasta, Palkansaajien tutkimuslaitokselta, SAK:sta ja STTK:sta. Kertoma ei ollut mitään ay-pomojen hymistelyä tai keskinäistä kehuskelua saavutuksillaan. Aihe kun ei toistaiseksi osoita happanemisen merkkiäkään ja jatkuu jossain muodossa vuoden kuluttua Riihimäellä.
Onko Suomi mureneva oikeusvaltio? Prof. Melin Tampereelta käänsi annetun aiheen uuteen formuun: Miten puolustamme murenevaa oikeusvaltio-Suomea? Tehkäämme siis myönteisiä alotteita sysimään syrjään taantumus! Niinhän edistystä muutenkin tuetaan.
Rauhanpuolustajilla on sen verran juhlavuosi, että pj. Kangaspuro esitti ilman kahisevaa ja varisevaa paperipinkkaakin kelpo kertomuksen järjestön 70-vuotiselta taipaleelta.
Teemaryhmä yksi kuuli Salon kehitysjohtaja Mannerveden kertomuksen Salon seudun kuntien selviämisestä Nokian alas ajosta. Kaikki kehittäjäyt eivät pyörittele vain peukaloitaan.
Toinen oli alustus- ja keskusteluryhmä aiheen ”Eriarvoistava opetussuunnitelma”. Sovittu alustaja oli törmännyt saapumisesteeseen ja niinpä ryhmään kokoontuneet – alan väkeä – hoiti homman keskenään. Toki luvassa olleella psykologi Keltikangas-Järvisellä olisi ollut sanansa sanottavana.
Kolmantena ryhmänä oli tietokirjailija Sainion uusimman kirjan aiheen ”Minne Suomi pommittaa” ympärille koottu ryhmä ”Hävittäjäkaupat uuteen harkintaan”.
Illanvietossa karjahteli osin tanssittavasti ”Amurin Tiikerit”. Mie tosin pakenin saatuani masun sopivan täyteen…No en sentään: Kyllähän illallispöydässä sentään jotain pystyi juttelemaankin.
Aamulla virkuilta heti luulot pois: Katso itse elokuva ”Ei tietä kotiin”. Nyt en tiedä mistä sen löytää, mutta eiköhän aika hoida senkin pulman.
Aamukymmeneltä emeritusprof. Honkasalo ja MEP Kyllönen latelivat tuoretta ja tutkittua tietoa ilmastomuutoksen tuomista haasteista yhteiskunnalle. Kyllönen kertoi myös samoista haasteista kansainvälisille organisaatioille. Aikamoinen suo ja viidakkokin on se…
Ei Rauhanpäiviä ilman tuokiota Rauhankasvatusinstituutin kouluttajan liikutettavana. Miten havaita ja edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa työpaikoilla? Liikuttamiseen liittyi jotenkin polttavat istuimet….
Entäs oliko ni mitä sanottavaa kutsutuilla panelisteilla seuraavasta hallitusohjelmasta?
Jaa, mutta hallituspuolueitten edustajathan puuttuivat pöydän takaa. Paikalla olivat RKP, SDP, KD ja VAS. Puuttuivat sieltä myös pienpuolueet. Semmoinen vaikutelma kyllä jäi, että nykymeno ei tällaisenään jatku, jos suunnitelmat edes suurin piirtein pitävät. Muutama uusi edustaja pienpuolueista teksi varmaan eetwarttia vänkäämässä edustajia pitämään kiinni esim. vaalilupauksistaan.
Hotelli Rikalan syötäviä ei tarvitse vältellä. Paitsi jos olet laihiksella.
Ari Sulopuisto
Artikkelin kuvat Toivo Koivisto
Professori Harri Melin Rauhanpäivillä (kuva Toivo Koivisto)
punaisetsanomat.wordpress.com 