Jokainen tietää arvonsa työskentelipä hän tehtaassa, pellolla, kuljetuksissa, kaupan alalla tai suunnittelijana toimistossa. Olipa opettajana, tutkijana tai työntekijänä terveydenhuollossa, vanhustenhoidossa. Tai huolehtiiko ruokahuollosta, siivouksesta, kiinteistönhoidosta. Työskentelipä kulttuurin tai tiedonvälityksen alalla. Ilman heitä ei yhteiskunta pyöri kunnolla päivääkään.
Sellainen yhteiskunta on aikansa elänyt, joka ei anna mahdollisuutta toteuttaa itseään työskentelemällä sen täysivertaisena jäsenenä. Nyt lähes 400 000 on Suomessa työttömänä. 60 000 nuorta on syrjäytetty täysin yhteiskunnan ulkopuolelle. Jokainen syrjäytetty nuori tulee maksamaan arvioiden mukaan miljoona euroa. Humaani yhteiskunta takaa myös ihmisoikeudet kaikille jäsenilleen työkyvystä riippumatta.
Arkitietoisuudessa sijoittajat näyttävät hyväntekijöiltä, joita ilman ei tulla toimeen, jotka työllistävät meidät. Arkitajunnassa aurinko näyttää myös kiertävän maata, tosiasiassa näin ei tapahdu. Yhtä vähän sijoittaja on välttämätön hyväntekijä. Sijoittaja on saalistaja, joka pelaa kapitalistisen tuotannon synnyttämällä voitolla, josta saa osuutensa korkoina ja osinkoina. Voitontavoittelu on kapitalismissa myös ainoa motiivi pitää tuotantoa yllä. Se pakottaa meidät ympäristön kannalta tuhoisaan tuotantoon tuotannon vuoksi. Se on talouden kasvupakon perimmäinen syy. Huhtikuun viides päivä Suomi on käyttänyt tämän vuoden kestävät luonnonvarat. Ainoa keino vapautua tästä pakosta, on vapautuminen tuotantoa hallitsevasta voitontavoittelusta, kapitalistien yksinvallasta. Siihen pitää löytää demokraattiset keinot, joita tavalliset ihmiset voivat kannattaa. Silloin voimme siirtyä rahan vallasta kansan valtaan.
Kirjoittaja on Hannu Ketoharju SKP:n ehdokas nro 67 Savo-Karjala
Joensuussa aina sattuu ja tapahtuu – ja useimmiten aika ikäviäkin asioita. Tätä nykyä rehevä kaupungin olohuone ja elävä sydän eli VAPAUDENPUISTO aiotaan kesän koittaessa avohakata lähes autioksi (?).
Joensuulaisten ympäristöaktivistien kansankokous 22.2. 2019, jossa oli mukana reilut toista sataa osanottajaa, otti asiaan kantaa mm. Ulla Vaarnamon runoillessa:
“Nyt on meillä viime hetki, viime hetki vaikuttaa.
Onko puisto ilman puita puisto enää ollenkaan?
Kaheksan kaheksaakymmenettä puuta oli jäljellä.
Kunnes kunto kartotettiin, tutkittiin ja mitattiin.
Kolmasosa näistä puista puhumatta tapettiin.
Vielä uhkaa kuolonturma, melkein kaikki uhrataan!
Kuusi viisikymmenettä poistetaan, siis surmataan.
Joensuun alati vikkelät virkamiehet ja oikeistoa edustavat päättäjät aikovat siis suuressa viisaudessaan poistaa kokonaan kaupungin elävän sydämen, Vapaudenpuiston – kaatamalla sieltä lähimain kaikki puut. Luontoihmiset, Kohtuus-liike, monet järjestöt, vihreät ja vasemmisto sekä taide- ja kirjallisuusporukat ovat olleet lievästi sanoen toista mieltä, kuten kansalaismielipidekin valtaosin (kun kansalta kysyttiin, n. 70% vastaajista vastusti avohakkuuta!). Silti nuo moottorisahan ääntä, parkkiruutuja ja asfalttia keskustaan himoavat markkinamiehet ja oikeiston politrukit-myötäjuoksijat saivat 25.2. valtuuston kokouksessa tahtonsa läpi eli enemmistön äänistä.
Vain Pölkkypää puita vihaa…
Viikonloppuna luontoväki tormistui ja kansalaisvastarinta tiivistyi. Oli hienoa olla mukana kokemassa joukkovoimaa ja näkemässä nuortakin väkeä toiminnassa. Joensuun vasemmistovaltuutetun Marko Haakanan aloitetta Vapaudenpuiston avohakkuun estämiseksi kannatetaan kaupungissa yli puoluerajojen, sillä komeat ja jopa harvinaiset puut ovat pääosin kunnossa. Oikeasti vain muutama laho runko vaatisi sahaa. Mutta ahaa-elämys on kiirinyt kautta oikeistopuolueiden: kaikki puut hakkaamalla saadaan näkyvyyttä torilta kaupungintalolle ja samalla sille kuuluisalle Vapaudenpatsaalle, jonka vuoden 1918 sisällissodan voittanut osapuoli aikoinaan pystytti. Ja tietenkin: puistoalue halutaan hakkaamalla puhdistaa myös “epäsosiaalisesta aineksesta”…Penkkejähän on vähennetty joka puolella Joensuuta, jotta ei roskaväki pääse muutenkaan jokimaisemaa tai vaikka kauppakeskusten auloja pilaamaan!
Kaupunkilaiset ripiustivat terveisiä puistolle (kuva Martti Vaskonen)
Yliopistotutkija Ismo Björn näkee tässä selkeän arvovalinnan vanhoillisen kaupunkirakenteen säilyttämiseksi (“Vapaudenpuisto on historian muistojen puisto” / Karjalainen 22.2.), valkoisen vallan pönkittämiseksi. Tästäpä Joensuun oikeisto oikein vimmastui, myös lehtikirjoitteluun, jossa aluelehti Karjalainen myötäilee, vaikka sentään kansalaismielipidettäkin välillä julkaisee.
Valtuusto hylkäsi 25.2. Marko Haakanan aloitteen “tilapäisen valiokunnan perustamisesta antamaan lausunto puistosuunnitelmasta” äänin 39-15. Vasemmisto javihreät olivat edelleen avohakkuuta vastaan, kristillisdemokraatit äänestivät tyhjää ja siis valtapuolueet (demarit-keskusta-kokoomus) jyräsivät vanhan suunnitelman puolesta. Sen mukaan puisto avohakataan kesän 2019 korvilla! Valtuustossa “pölkkypäiden” vanha suunnitelma avohakkuista siis voitti, kansalaismielipide hävisi! Näin toimii osuuskauppaväki… ei kun Joensuun kansalaismielipidettä halveksiva oikeisto! Voisin melkein veikata, että motojen ja moottorisahamiesten puistoon saapuessa heitä odottaa puihin itsensä kiinnittänyt vihervasemmistolainen kettinkiväki (?)….
Kuva Martti Vaskonen
Pölkkypäät asialla jatkossakin!
Lukuisten nuorten, kuten aktivisti Minni Hirvosen ohella myös yliopistolaiset olivat 22.2. tilaisuudessa äänessä. Professori Ari Lehtinen vaati painokkaasti avohakkuiden pysäyttämistä kaupunkialueella: “Vähitellen kaikki keskustan puut on vaivihkaa kaadettu pois. Kadunvarsien koivut, Ilosaari, Sirkkalan puistosuunnitelmat, Jääkärinpuisto ja nyt sitten vielä Hasanniemi…”.
Juuri Hasanniemen kaavamuutossuunnitelmissa puita kaatuisi rantamaisemasta roppakaupalla – kuten nyt Vapaudenpuistossakin tulee tapahtumaan. Vastaavat hakkuut ovat merkittävästi pienentäneet myös ns. Mäntylän metsikköä vanhan saha-alueen rakentamisen tuloksena. Ja sekin metsikkö luvattiin aikoinaan säilyttää. Toisin kävi.
Kuva Martti Vaskonen
“Tulin tänne laulamahan…”
Kirjailija ja runoilija Ulla Vaarnamo innostui myös loitsuamaan Vapaudenpuiston tilaisuudessa 22.2. puiden puolesta näin:
Terve maamo maanalainen, terve taatto taivahinen!
Tulin tänne laulamahan, apua anelemahan.
Anna meiän puiston olla, anna puitten kukoistaa
vanheta ja viisastua, suojaa, turvaa tarjota.
Nyt mie pyyvvän teiät tänne, kaikki puitten haltijaiset:
Tuu sie hongatar hopia, jalavatar jalo neito
haavatar oikian metsän, koivutar komian koivun!
Meil on tässä puisto pieni, puusto oikein oivanlainen!
Jättipoppeli ainokainen sekä poppelit komiat,
mänty makedonian, sembramänty lahjaks saatu
jottei saavu nälänhätä, kuolo karmea yllätä.
Nytkö pitäis kaikki tappaa, kaataa kaikki kaunosielut?
…
Säily puisto, säily puusto, kasva kunnes kuukin väistyy!
Kasva, yllä korkialle, laula meille puistolaulu!
Hus hus kaupungin päättäjäpahat, Hus hus moottorisahat!
Säily puisto, säily puusto, anna meille suojauksesi.
Hei hongatar hopia, jalavatar jalo neito, koivutar komian koivun!
Hus hus saha, hus hus kaato!
…
Öisinajattelija, kaupungin oikeistopäättäjiin syvästi pettyneenä
Puutarhuri Kai Ahmio (vas), Mika P. Peuhkurinen ja Asko Reittu (kuva Martti Vaskonen)
Helmikuun 22. päivän hämärtyvänä iltana kokoontui Joensuun Vapaudenpuistoon runsaasti luonnon- ja kaupunkiympäristönsuojelusta kiinnostuneita kansalaisia. Huoli tapaamisessa oli yhteinen: onko puistopuiden laajamittainen kaato tarpeen? Paikalle tulleiden ihmisten oma kokemus puistosta on lämminhenkinen. Puut kuuluvat siihen, niitä ei koeta uhkaksi, eikä kaupunkikuvaa rumentavaksi.
Tapahtumaan tullut Pohjois-Karjalan puutarhayhdistyksen jäsen, nykyisin eläkkeellä oleva kaupunginpuutarhuri Kai Ahmio ei nähnyt puistopuiden uhkaa yleiselle turvallisuudelle merkittävänä. Kai Ahmion mielestä vanhat puut on mahdollista tutkia ja heikot oksat poistaa. Myös runkojen lujuuden voi varmistaa. Ahmion näkemyksen hyväksyi Mika P. Pehkurinen samasta yhdistyksestä sekä kaupungin entinen puistotyöntekijä, pitkän linjan ammattilainen Asko Reittu.
Järjestäjä Minni Hirvonen opasti puiston saloihin (kuva Martti Vaskonen)
Joensuun kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa maanantaina 25.2.2019 Marko Haakanan kirjallisen kysymyksen pohjalta. Sen ovat allekirjoittaneet usean puolueen edustajat.
Tilaisuuden järjesti Savo-Karjalan Luonto-liitto, Tarinapuut-työryhmä, Kohtuus vaarassa -ryhmä, Kulttuuriosuuskunta Laituri, osuuskunta Myötävoima, Maaseutuyhdistys Sydänlanka ry
Kuvat ja teksti Martti Vaskonen
Punaiset Sanomat toimii köyhien, kipeiden ja yhteiskunnan
eriarvoisuuteen kyllästyneiden ihmisten julkaisuna. Kirjoitusten aiheet
ja vastuu niiden sisällöstä ovat kirjoittajilla. Yhteyshenkilö on Martti
Vaskonen punaisetsanomat (at) gmail.com.
Epäonnisen lapiomies-kullankaivajan kyyneleet ovat ymmärrettäviä, mutta se valitusten ja kyynelten määrä minkä kaivosteollisuus vuodattaa, on
kohtuuton. Esimerkiksi Paavo Lipposen (sdp) hallitus möi nykyrahassa 200
000 euron kauppahinnalla Kittilässä olevan kultaesiintymän, jonka arvo nykyisen omistajan kanadalaisen Agnico Eagle Minesin mukaan on noin 5 miljardia euroa. Tästä huolimatta yhtiö valittaa kovaa kohtaloaan, koska pikavoittoja ei ole tarjottu.
Sanomalehti Karjalaisen lisäksi kaivosyhtiöiden valitusvirren ovat nähneet kaikki sähköistä viestintää ja lehtiä lukevat ihmiset ympäri Suomen (Aamulehti, Lapin Kansa, Kaleva, Satakunnan Kansa, Ilkka.fi, Turun Sanomat, Länsi Suomi, Pohjalainen.fi, Kainuun Sanomat, Hämeen Sanomat). Näin kertoo Pro Heinävesi-yhteisö omissa viesteissään (pro heinävesi-Facebook).
Kaivostoiminnan idea kestää aikaa huonosti. Ympäristötuhot ovat sen sijaan ihmisen kannalta ikuisia. Puolet ympäristöriskejä aiheuttavasta kullasta kaivetaan, rikastetaan ja jalostetaan harkoiksi sijoittajia varten, sekä haudataan pankkiholviin. Loput kullasta päätyy lähes täysin koruiksi.
Miksi kaivosteollisuus Suomessa on hyökkäämässä myös grafiittiesiintymien kimppuun? Vastaukseksi on annettu selitys, koska EU:iin tuodaan grafiittia, emme voi kieltäytyä näiden esiintymien hyväksikäytöltä. Grafiittia tarvitaan akkuihin ja tässä teollisuudessa on aukeamassa lähivuosina 200-300 miljardin euron liiketoiminta.
Oma kysymykseni on: pitääkö meidän uhrata puhdas vesi ja ympäristö sen vuoksi, että saksalaiset saisivat paahtaa pitkin moottoriteitä sähköautoilla 200 km/t? Nyt turvaudutaa bensiiniin ja dieselpolttoöljyyn. Miksi rekka-auton kuljettajalle riittää 7 hevosvoimaa 1000 kilogrammaa kohti (7 hv/t), mutta bemarikuskilla on oltava 200 hv/t?
Tiedot juomakelpoisen veden puutteesta ja kuivuuden vaivaamista alueista kaikilla mantereilla kertovat ympäristön suojelun tarpeesta meillä Suomessa. Kauppatavarana grafiittia on maailmalla riittävästi ja kulta on haudattu luonnon toimesta ympäristöystävällisesti.
Martti Vaskonen