Köyhyys ja nukkuvien puolue

Maakuntalehden sunnuntaisuomalainen-liitteessä tietokirjailija Timo J. Tuikka kirjoittaa nukkuvien puolueesta ja pohtii äänestämättömyyden syitä niin ihmisten kuin tutkijoidenkin kanssa. Tekstissään hän tiivistää ongelman ja ehkä huomaamattaan antaa myös ratkaisuehdotuksen. ”Entisaikoina äänestäminen oli simppelimpää. Yksinkertaistettuna maanviljelijät äänestivät maalaisliitto-keskustaa, paremmat piirit kokoomusta, duunarit sosiaalidemokraatteja ja köyhälistö kommunisteja.” Kirjoituksessa haastatellun tutkija Hannu Lahtisen mukaan suurin syy 1,2 miljoonan aikuisen äänestämättömyyteen on köyhyys.

Köyhyys kasvoi huomattavasti 1990-luvun laman aikana jääden sen jälkeen edelleen korkealle tasolle Lipposen hallituksen sosiaaliturvan leikkausten seurauksena. Se näkyy tänäkin päivänä leipäjonojen pidentymisenä ja toimeentulotukihakemusten kasvuna. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan perusturvan varassa olevan tulotaso kattaa vain 66 prosenttia riittäväksi katsotusta rahamäärästä. Sen vuoksi kommunistit esittävät perusturvan nostamista 1200 euroon kuukaudessa kaikille, jotka muutoin eivät saa riittävää toimeentuloa työttömyyden, opiskelun, sairauden, vanhuuden tai muun syyn vuoksi.

Nyt siis köyhien on syytä palata juurilleen ja äänestää kommunisteja eduskuntaan, ehdokkaita löytyy Savo-Karjalastakin. Se panisikin säpinää politiikan sisältöön eri tavalla kuin edelliset ”jytkyt”.

Kirjoittaja Jari Tertsunen työtön SKP:N kansanedustajaehdokas nro 71 Savo-Karjalan vaalipiiri

Teksti Jari Tertsunen, (artikkelikuva Martti Vaskonen)

Venäjä, Venäjä, Venäjä

Kuluvan talven aikana on spekuloitu, kuinka Venäjä vaikuttaa kevään vaaleihin Suomessa. Kyllä, kyllä Venäjä vaikuttaa pelkällä olemassaolollaan Suomen vaaleihin, sitä todistaa nyt vaalien alla julkistettu Venäjän Voima-raportti. Supon johtaja ei tosin usko merkittäviin vaikutusyrityksiin. Poimin muutamia kiinnostavia kukkasia raporttia käsitelleestä isosta uutisesta Karjalaisessa otsikolla ”Venäjä on Suomelle uhka kaikissa oloissa”.

Raportin mukaan ”Suomessa asevoimalla puolustetaan omaa maata”. Kuten osallistumalla sotilaallisesti liittoutumattomana maana sotilasliiton kanssa kasvaviin harjoituksiin. Huippuna tänä keväänä Yhdysvaltojen johdolla Venäjän rajan tuntumassa järjestettävät Bold Quest-harjoitukset maassamme. Raportissa vielä ihmetellään Venäjän kielteistä reaktiota kasvavaan Nato-johtoiseen harjoitteluun.

Tutkijat pitävät jännitteiden lisääntymistä selvänä ja Venäjällä raportin mukaan on ”intressejä vaikuttaa Suomen tuleviin päätöksiin ja linjauksiin”. Totta kai Venäjää kiinnostaa, mitä rajanaapuri aikoo tehdä. Vaikuttaminen on ollut valtioiden välillä tapana maailmansivu, sitä varten syntyi diplomatia. Tutkijoiden mukaan pitää tulevaan hallitusohjelmaan kirjata Nato-jäsenyyden hakemisen mahdollisuus. Sen valmistelun estänyt kirjaus palvelee raportin mukaan ”Venäjän tavoitteita”. Väheneekö näintutkijoiden mielestä Venäjän kiinnostus vaikuttaa ”Suomen päätöksiin ja linjauksiin”? Tutkijoiden mieleen ei näytä juolahtavan geopoliittisista syistä johtuva Suomen sotilaallisessa liittoutumattomuudessa piilevä maiden yhteinen hyöty.

Melkeinpä parhaana kukkasena voi pitää raportin ajatusta taloudellisesta riippuvuudesta Venäjään varsinkin energiakauppojen vuoksi. Tutkijoiden mukaan näin ”juurrutetaan Suomeen venäläistä läsnäoloa ja tulevaa pehmeää valtaa”. Siitä jo voi päätellä kenen asialla nämä tutkijat ovat. Yhdysvallathan pyrkii innolla löytämään särötysmenetelmällä tuottamalleen maakaasulle ja öljylle markkinoita Euroopasta.

Yhdysvallat on ”läsnäolon ja pehmeän vallan lisäksi” tarjonnut sotilasyhteistyötä ja jatkuvaa yhteistä harjoittelua myös Suomen maaperällä. F-35 hävittäjien hankintaan sidottu 30-40 miljardia tuleviksi 30 vuodeksi on uskomaton ”orjasopimus” Yhdysvaltojen kanssa, jota eliittimme ajaa.

Karjalaisen mukaan raportti painottaa Venäjän asevarustelun kasvaneen reaalisesti vuodesta 2010 myös talouden kokoon nähden. Raportista ilmeisesti puuttuu tarkastelun kannalta ihan oleellinen tieto, että Venäjä leikkasi puolustusbudjettiaan vuonna 2017 talousvaikeuksien vuoksi neljänneksellä ja se taso pysyy jatkossakin. Tutkija Pekka Visurin mukaan kyseessä on ollut armeijan modernisointiohjelma. Suurvaltajännitteiden vuoksi vähennyksiä tuskin tulee, ellei ilmapiiri muutu liennytyksen suuntaan. Joten Venäjän uhka säilyy ja omalla varustelullamme ja jännitystä kiristävällä politiikallamme pahennamme sitä.

Tutkija Sinikukka Saaren mukaan ”on tärkeää käydä rehellistä ja avointa keskustelua myös tärkeistä asioista”. Siihen voi yhtyä. Ministeri Erkki Tuomiojan sanoin Venäjän lisäksi tarkastelussa on otettava huomioon muutkin toimijat koska elämme keskinäisriippuvaisessa maailmassa.

Suurituloisten verotuksella rahaa valtion talouteen

Jakovaraa on

Pörssiyhtiöt jakavat tänä keväänä 13,5 miljardia osinkoina Helsingin pörssissä. Viime vuonna yhtiöt jakoivat osinkoja kaikkiaan 26 miljardin edestä, joten jakovaraa on.
SKP on neljä miljardia maksavan perusturvan rahoittamiseksi tehnyt kymmenkohtaisen ohjelman. Se tuo valtion kirstuun lähes kahdeksan miljardia euroa.

Kataisen hallituksen alentama yhteisövero korotetaan EU:n keskitasolle 24 prosenttiin, se tuottaa miljardin vuodessa. Vuonna 2006 poistetun varallisuusveron palauttaminen ja korottaminen kaksinkertaiseksi tuo 350 miljoonaa. Perintö- ja lahjaveron korottaminen puolella (50%) tuo valtiolle 450 miljoonaa vuodessa. Pääomatulojen verottaminen samoin kuin muita ansiotuloja, myös kunnallisverotus mukana, tuo arviolta 1,3 miljardia verotuloja lisää nykyiseen verrattuna.

Erilaisten yhteisöjen muun muassa eläkerahastojen, sijoitusrahastojen ja säätiöiden maksamille verovapaille osingoille säädetään 15 prosentin vero Saksan malliin. Se tuo 1,2 miljardia. Yli 76100 euroa tienaavien tuloveron korotus 10 prosenttiyksikköä tuo 500 miljoonaa yhteiseen kassaan.

Teollisuuden energiaveron alennus 600 miljoonaa tulee poistaa. Lentomatkailun verovapaudelle ei ole perusteita. Sen poisto tuo 200 miljoonaa ja ilmaisten päästöoikeuksien poisto 100 miljoonaa. Työnantajien sivukulujen alennusten poistaminen muilta kuin alle 10 työntekijän yrityksiltä tuo 2 miljardia euroa vuodessa.

Yhteensä nämä verojen ja maksujen korotukset toisivat valtiolle 7,7 miljardia euroa vuodessa. Lisäksi voidaan säätää pörssikaupalle varainsiirtovero, hiilidioksidiveroa korottaa ja harmaan talouden hillitseminen jäisi vielä keinovalikoimaan.
Hävittäjähankinnoista luopuminen keventäisi tuntuvasti tulevien vuosien menopaineita. Ne maksavat vähintään miljardi euroa vuodessa seuraavien 30 vuoden aikana.

Professori Teppo Krögerin mukaan vanhustenhoidon nostaminen pohjoismaiselle tasolle vaatisi sattumalta lisää rahaa myös miljardi euroa vuodessa. Kumpaan meillä on suurempi tarve ja rahaa siihen. Vanhusten hoitoon laitettu raha kiertää kansantaloudessamme ja työllistää, hävittäjiin upotettu raha katoaa rapakon taakse. Tämä hiukan populistinen vertailu kuvaa hyvin itse asiassa koko SKP:n Perusturva-aloitetta ja sen rahoitusta. Se nostaa kotimaista kysyntää ja työllistää, se leikkaa kerskakulutusta ja hillitsee ilmastokriisiä. Se lisää yhteiskunnallista tasa-arvoa ja sillä on monia myönteisiä vaikutuksia ihmisten terveydestä alkaen koko yhteiskuntaan.

Kirjoittaja Hannu Ketoharju SKP:n ehdokas numero 67 Savo-Karjala

Karjalaisen vaalikone vahvistaa SKP luotettavin

Vastaamalla kaikkin Karjalaisen vaalikoneen kysymyksiin ”En osaa sanoa” kone ilmoittaa sinulle sopivimmaksi puolueeksi Kokoomuksen. Epäsopivin on Suomen kommunistinen puolue näin vastattuna, eli SKP:ssa on tietoa.

Kuva kaappaus Karjalaisen vaalikoneelta. Koneen kaikkin kysymyksiin on vastattu ”En osaa sanoa”.

Kaikki nykyisin eduskunnassa toimivat puolueet, eivät näin arvioituna ole luotettavia. Hallitus- ja eduskuntapuolueiden johtava asema yhteiskunassa selittyykin mielikuvamarkkinoinnin ja valtamedian tuen kautta. Jopa verovaroin toimiva YLE on alistettu tukemaan nykyistä vallankäyttöä, edustuksellista demokratiaa, joka toimii miljonäärien välikappaleena.

Kirjoittaja Martti Vaskonen SKP ehdokas nro 72

TYÖTTÖMYYS, AKTIIVISUUS JA VAALI

Olen työttömänä seurannut eduskuntavaaleihin liittyvää keskustelua ja odottanut milloin työttömien asiat nousevat vihdoinkin palstoille.

Eipä eduskuntavaaliehdokkaita paljon taida kiinnostaa, miten työtön kanssasisko tai -veli, yhteiskunnassa porskuttaa.

Valtionhoitajapuolueiden järjetön luomus, aktiivimalli tukileikkuri, muka patistaa työttömät työhön. Ja mihin työhön arvoisat kansanedustajat ja -ehdokkaat?

Kelan tilastojen mukaan tukileikkuri on kohdistunut kaikkein kipeimmin iäkkäisiin miehiin, itseni kaltaisiin, joilla parasta ennen päiväys alkaa koputella ovella.

Me kelan peruspäivärahalla(30,89 €) keplottelevat, työtä vieroksuvat vanhat herrat vähennämme kulutusta sitä mukaa, kun leikkuri kimppuun iskee.

Emme sairastu silloin kun, lääkäriä on haettava yhteispäivystyksestä (41,20€, poliklinikka maksu). Jätämme hankkimatta ne lääkkeet apteekista, joiden syömättä jättäminen ehkä vähiten uhkaa hengissäpysymistä. Ikävä kyllä eduskunta jätti hyväksymättä eutanasialain, joka olisi tarjonnut pysyvän ratkaisun työttömyysongelmaan.

Harrastin aktiivisuutta kun kansalaisaloitteeseen kerättiin nimiä, aloitteen allekirjoitti yli 140000 kansalaista. Eduskunta vähät välitti aloitteesta ja äänesti sen kumoon.

Kuinkas me työttömät sitten harrastamme aktiivisuutta, kun asetumme tasavertaisina kansalaisina ehdolle eduskuntavaaleissa. Pankit tarjoaa ehdokkaille vaalilainaa, me työttömät emme ole sen palvelun piirissä, kun pankkikortinkaan saaminen ei ole itsestään selvää.

Itsensä markkinointi vaikkapa kauppatorilla maksaa toripaikkamaksun.

Eduskunta on käytännössä säätiöinyt itsensä, pyrkimällä sisäsiittoisesti täydentämään itse itsensä. Eduskuntapuolueiden vaalitentti, – vaalipaneli, -sitä ja tätä ja kansa maksaa puoluetukiaisina, yle-verona. Tulee väistämättä mieleen kysymys, olemmeko todella tasavertaisia kansalaisia, niinkuin perustuslaki asian säätää? Edellisen hallituksen yksi suurimpia huveja tuntui olevan perustuslain halveeraaminen. Näin sen taitaa olla tässä demokratia kysymyksessäkin. Vielä on kuitenkin tämän verran vaihtoehtoa tarjolla.

TYÖTÖN, vaikka keskusvaalilautakunta nimikettä ei vaaliasiakirjoihin hyväksykkään.

Jari Tertsunen, työtön, eduskuntavaaliehdokas N:o 71, SKP

Ilmastolakko eteni Joensuussa

Ilmastolakossa oli vaatimuksia selkosuomeksi (kuva Martti Vaskonen)

Lasten ja nuoren ilmastolakko 15.3.2019 sai lisävauhtia letkajenkasta ja uusista paikallisista kannattajista. Viesti on kulkenut jo yli valtiorajojen. Ilmastolakkolaisten rintama on ohittanut 100 maan vartiotornit.

Päättäjiltä vaadittiin tekoja, ilmastotekoja, päätöksiä, jotka todella vaikuttavat ongelmien ratkaisuun. Aikuisia muistutettiin vaatimuksilla “Paras lahja lapsellesi on tulevaisuus”,“Ilmasto ei odota, meidänkään ei pitäisi”, “Suomi EU pj. lentoverot Eurooppaan”. Julkista liikennettä junaa, ja bussien käyttöä vaadittiin laajasti sekä suosimaan polkupyörää ja kävelyä taajamissa.

Tietoa riitti jaettavaksi (kuva Martti Vaskonen)

Kansanedustajaehdokkaat saivat käyttää parin minuutin puheenvuorot. Martti Vaskonen (SKP, suomen kommunistinen puolue) muistutti kerskakulutuksen ja asevarustelun olevan suurin syyllinen ilmastonmuutokseen. Lisäksi hän kysyi seuraavasti: Rekkakuskille riittää raskaassa liikenteessä 7 hevosvoimaa 1000 kg kohti (7 hv / tonni), mutta miksi bemarikuskilla on oltava 200 hv / tonni?

Edustuksellinen demokratia ei enää riitä. On siirryttävä suoran demokratian käyttöön.  Tämä oli SKP:n ehdokkaan vaatimuksena. Seuraavaksi suoritettiin koeäänestys ja samalla suoran demokratian testi.

SKP:n mukaan satoja uusia aloitteita ongelman ratkaisuun ja hyvää yhteistyötä tarvitaan. Nopeinpana ratkaisuna Vaskonen esitti SKP:n ehdokkaana lakia, minkä mukaan henkilöautojen moottoriteho rajoitetaan 20 hevosvoimaan (hv). Tämän rajoituksen mukaan kaikki henkilöautoihin käytettävät materiaalit putoavat murto-osaan nykyisestä. Myös niiden käyttämä polttoaineen tai sähkön kulutus vähenee ja autoiluun käytettävät luonnonvarat säästyvät merkittävästi.

Mielensoituksen päätepiste oli torilava (kuva Martti Vaskonen)

Äänestys toteutettiin kättä nostamalla. Suuri osa kannatti esitystä ja varmuuden vuoksi äänestys uusittiin siten, että esityksen vastustajat saivan äänestää samalla tavalla. Vastustajia ei löytynyt edes vanhempien osallistujien joukosta, joten tulevaisuus näyttää ympäristön kannalta paremmalta.

Martti Vaskonen SKP:n kansanedustajaehdokas

Linkissä videota lakkopäivästä https://www.youtube.com/watch?v=OQE7RXNaw7U

Punaiset Sanomat toimii köyhien, kipeiden ja yhteiskunnan eriarvoisuuteen kyllästyneiden ihmisten julkaisuna. Kirjoitusten aiheet ja vastuu niiden sisällöstä ovat kirjoittajilla. Yhteyshenkilö on Martti Vaskonen punaisetsanomat (at) gmail.com.

“Venäjä on Suomelle uhka kaikissa oloissa”.

Pietarhovi kesäkuu 2018. Kuva Asko Julkunen

“Venäjä on Suomelle uhka kaikissa oloissa”.

Keskiviikon 13.3. aamutelevisiossa sentään puhuttiin Venäjästä maltillisemmin ja koko globaaliin maailmankuvaan, ympäristöpolitiikkaan, ilmastonmuutokseen ja pakolaisongelmaan uhkakuvat liittäen; uhka kun ei tule ainoastaan idästä eikä ole edes etupäässä sotilaallinen, vaan jotakin aivan muuta. Onneksi upseeriasiantuntijan ohella televisiohaastateltavana oli myös Aleksanteri-instituutin johtaja ja pätevä Venäjä-tuntija Markku Kangaspuro. Minkähän vuoksi muuten juuri sotilaat on tuotu viime vuosina niin usein Venäjää kommentoimaan? Ai niin, Venäjä-Venäjä-Venäjä-uhkan takia tietenkin.

“Asiantuntijaraportissa” korostetaan kahden maan arvojen ja maailmankuvien täydellistä ero. Näinköhän oikeasti on? Eikö raaka kapitalismi, yksilökeskeinen kilpailuttamista korostava päätöksenteko ja globaalin markkinatalouden saneluvalta lopultakin yhdistä niin moskovalaisia kuin helsinkiläisiäkin pääomapiirejä ja ylimpiä poliittisia päättäjiä? Viis koulutuksesta ja terveydenhoidosta! Aika samalla tavalla myös molempien maiden ruohonjuuritason oppositiossa oikeasti ajatellaan, sillä kansan reaktioista päätellen tyytymättömiä harjoitettuun politiikkaan piisaa molemmin puolin rajaa

Vaalit ja Nato

Ei voi välttyä ajatukselta, etteikö uusi Venäjän uhka-raportti olisi tuotu julkisuuteen nimenomaan Suomen tulevia eduskunta- ja EU-vaaleja ajatellen, aivan kuin perustelemaan myös Nato-hakemusta ja tulevia hävittäjähankintoja, joita puolustusministeri niin kiihkeästi ajaa. Suuret oikeistopuolueet näyttävät kannatuksen huvetessa turvautuvan ulkopolitiikkaan siinä missä muuan UKK aikoinaan (?), siis kansaa Venäjällä pelotellen. Suomen geopoliittisesta asemasta ja lähihistoriasta johtuen sisä- ja ulkopolitiikan keskinäistä kytkentää esiintyy aina vaihtelevasti…

Raportin epäsuora viesti vaalien aattona Suomen liittämisestä Natoon on kaikessa “epäsuoruudessaan” suoraa puhetta Naton kannattajien laariin ja sen porukan puoluepoliittinen kotipesä lienee tuttu (?). Tässäkin aseena on ulkopoliittinen linjanveto, jossa ei oteta huomioon rajanaapurimme perinteistä pitkän linjan politiikkaa, vaan ainoana seikkana korostetaan Venäjän voimapolitiikkaa ja “turvallisuusriskiä” elllemme liittoudu selkeästi ja sotilaspoliittisesti länteen .

Jonkimmoisena Venäjä-tuntijana ja historioitsijana voisin näihin uhkaraportin eri uhkakuviin sanoa sen verran, että

1. Luoteis-Venäjällä on varsin rauhallista eikä susirajalla näy edes pahempaa bensa- tai rekkarallia, tankeista puhumattakaan…
2. Äiti-Venäjä ei näytä lähiaikoina minkäänlaisia hajoamisen merkkejä, ei nyt eikä putinilaisen kauden päätyttyäkään…
3. Maapallon hupenevia resursseja jaettaessa on erinomaisen tärkeää että harrastetaan mieluummin laajamittaista (ympäristö)yhteistyötä ergiakysymyksissäkin kuin että niistä soditaan tai uhkaillaan…
4. Kaupan ja kulttuurin yhteistyö ja vaihto on harvemmin muodostanut uhkaa Suomen ja Venäjän välille, joten se olkoon edelleenkin alue, jolle kannattaa panostaa…

Pentti Stranius, Joensuun virallinen Öisinajattelija

Artikkelikuva Kädet pois kansan taskuista, Asko Julkunen

Punaiset Sanomat toimii köyhien, kipeiden ja yhteiskunnan eriarvoisuuteen kyllästyneiden ihmisten julkaisuna. Kirjoitusten aiheet ja vastuu niiden sisällöstä ovat kirjoittajilla. Yhteyshenkilö on Martti Vaskonen punaisetsanomat (at) gmail.com.

Elokuvallisia teemoja Tampereelta 2019

Ensi vuonna 50 vuotta täyttävä Tampere FilmFestival (TFF) on kansainvälisestikin maailmanluokan tapahtuma lyhytelokuvan, animaation ja dokumenttien sarjassa. Valinnanvaraa riitti tänäkin vuonna kun katsoin torstaista sunnuntaihin (7-10.3.2019) yhteensä nelisenkymmentä elokuvaa. Enempään eivät rahkeet riittäneet, mutta harvoinpa on tilaisuus nähdä filmejä kaikilta mantereilta, muutamassa päivässä.

Feminismiä ja ihmiskauppaa

Feminismi-sarjasta löytyi myös festivaalin parhaaksi elokuvaksi rankattu voittaja, nimittäin kolumbialais-perulaisten ohjaajien ( Faccini& Isa ) ohjaama lyhytelokuva DULCE, jossa äiti opettaa Dulce-nimistä tytärtään uimaan. Filmi on paljon muutakin eli “ Tuomaristo kuvaa ilmastonmuutos-teemaa sivuavaa teosta uniikiksi ja hämmästyttäväksi elokuvaksi, jolla on lyhyestä muodostaan huolimatta pitkäaikainen vaikutus. “

Ihmiskauppa tuli esiin useissa eurooppalaisissa filmeissä kuten unkarilaisessa fiktiossa TÄÄLTÄ TULLAAN (Mihaly Schwechtje). Se perustuu faktoihin, joiden mukaan Unkarista salakuljetetaan kidnapattuja katulapsia ja nuoria tyttöjä “töihin”Länsi-Eurooppaan.

Maahanmuuton kotoutumisvaikeuksista ja kulttuurieroista kertova belgialaisfilmi PERHE (Catherine Cosme) seuraa afrikkalaisperhettä, joka majoittuu isäntämaan hyvää tarkoittavan naisen asuntoon. Epäluulot ja yhteisen kielen puuttuminen ajavat päähenkilöt väistämättä törmäyskurssille.

Sensuurista huolimatta

Monen lyhytelokuvan tie Tampereelle on ollut vaikea, esteenä kotimaan sensuuri ja taloustilanne. Yllättäen köyhä Romania on noussut yhdeksi lyhytelokuvan “suurmaaksi”. Bogdan Muresanun ohjaama JOULULAHJA sai monta eri palkintoa: se sijoittuu Ceausescun aikaan ja veriseen Timisoaran mielenosoitukseen. Isä saa yllättäen tietoonsa poikansa joululahjatoiveen diktaattorin kuolemasta ja alkaa pelätä ilmituloa…

“Tuomariston mukaan Cadoul de Craciun / JOULULAHJA onnistuu kuvaamaan loistavasti diktatuurissa elämisestä aiheutuvaa intensiivistä pelon tunnetta, joka saa meidät tekemään irrationaalisia asioita jopa niitä ihmisiä kohtaan, joita rakastamme.

Eräs omista suosikeistani jäi ilman palkintoa, nimittäin venäläiselokuva MATKA PARIISIIN (Maria Polakova). Se kertoo tositarinan Kolpinan rangaistussiirtolasta vapautuvasta nuorukaisesta, joka odottaa ehdollisen tuomion pian alkaessa äitiään ja kertoo tästä mielikuvituksellisia tarinoita vankitovereilleen. Kun äitiä ei kuulukaan, seuraa järkytys ja tapahtumasarja, joka tuo uuden tuomion.

Lyhyen fiktion erikoisuus on siinä, että filmissä vangit esittävät itseään; mukana on vain yksi näyttelijä esittämässä vankilan johtajaa.

Dokumentteja ja nostalgiaa

Tampereelta jäi vaikutelma, että lyhyitä fiktioita oli yllin kyllin, mutta dokumentteja paljon edellisvuosia vähemmän (?). Kotimaisista dokumenteista erottuivat ainakin Jouko Aaltosen ja Seppo Rustaniuksen lapsisotilaista vuonna 1918 kertova SODAN SILMÄT, Kirsikka Saaren tragikomedia yksinäisestä vanhuudesta SUPER COMFORT ja Georg Grotenfeltin TOISINAJATTELIJA, jossa esitellään Pentti Linkolan tavallista arkipäivää. Ne jäivät aika vähälle huomiolle.

Nostalgiaa parhaimmillaan oli eräässä suosikkifilmissäni, nimittäin sekatekniikalla toteutetussa ranskalaisessa animaatiossa MINUN JUKEBOKSINI (Florentine Grelier). Sen nimi olisi voinut olla yhtä hyvin “Shaking all over”…

Täysihoito /All inclusive & Tungrus

Koska elokuvamakuja on moneksi, olin tälläkin kertaa TFF-tuomaristojen kanssa yhtä mieltä vain yhdestä palkitusta, nimittäin sveitsiläisdokumentista TÄYSIHOITO (Corina Schwingruber). Se on massaviihde ja -matkailukritiikkiä parhaimmilllaan, ilman kommentteja!

Intialainen ohjaaja Rishi Chandna oli niitä harvoja, joka sai tavallisesti vakavan yleisön toistuvasti nauramaan upealla lyhytelokuvalla TUNGRUS. Sen pääosassa on viekas ja vihainen kukko, jonka onneton mumbailaisperhe on ottanut kotieläimekseen, asuntoonsa. Kukko terrorisoi kaikkia tasapuolisesti, eläimiä ja ihmisiä… Dokumentti on poikkeuksellisen nautittava ja ilmeisen uskottava ja kukon kohtalo tietenkin selvä (?).

Pentti Stranius / Susirajan Öisinajattelija

”Kahvia kuppiin ja huoltoa nuppiin”

Reippaat 25 vuotta Joensuussa toiminut Soroppi on saanut juhlakirjan. Teos on pienimuotoinen tutkimus matalan kynnyksen kansankuppilasta – yhteisöllisten rientojen Soropista. Professori Hannu Itkosen asiantuntemuksella ja johdolla kirjoitettu ja koottu kirja on hyvin lukijaystävällinen ja painottuu Soropin alkuhistoriaan. Hieno kuvitus tuo esiin päähenkilöt, Soropin asiakkaat.

Suomessa perustettiin 1990-luvun lamavuosina paitsi ilmaisen ruuan jakelua, ”leipäjonoja” , myös useita kahvilamallisia kokoontumispaikkoja. Lama iski pahasti köyhimpään väestönosaan, jolla ei ollut usein varaa edes ruokaan. Uudenlaisiin kansankuppiloihin jokainen – asunnoton, työtön, eläkeläinen tai esimerkiksi vapaaehtoistyöstä kiinnostunut kansalainen sai tulla ilman ostopakkoa tapaamaan toisiaan. Joensuussa puuhamies oli mielenterveyysseuran aktivisti Raimo Matikainen, mutta tukea tuli monelta taholta, pääosin vasemmalta laidalta ja lehdistöstä kuten myös sosiaalialan toimijoilta. Pian heräsivät kaupungin päättäjätkin. Toki ennakkoluulojakin oli, pelättiin häiriökäyttäytymistä ja melua: niin sanottu NIMBY-ilmiö (Not In My Back Yard = Ei Minun TakaPihalleni) lisääntyi yhteiskunnan jakaantuessa entistä selkeämmin luokkapohjalta.

Aluksi Soroppikahvila toimi Sairaalakadun kerhohuoneessa, sittemmin Kansalaistalolla Kauppakadulla kunnes vakiintui nykyiseen osoitteeseen Torikadulle kymmenen vuotta sitten.

Taustayhteisöt ovat vaihdelleet, mutta toimintaa on ollut koko ajan. Kuppilan “kiikkutuolivieraat”, Aaro Heikkilästä Ilkka Taipaleeseen keräsivät 1990-luvulla suuren yleisön. “Kulman kundit”, ”Hyttitien hemmot”, ”Aktiiviset Työtähakevat”, ”Puistoterapia” ja “Asunnottomien yö” näkyivät katukuvassa ja Soroppi-toiminta laajeni vuosiksi myös Rantakylään. Pienellä rahalla ja kansalaisaktivismilla on saatu 2000-luvulla paljon aikaan: vertaistukea, kotiapua, polkupyörien vuokrausta, kirpputoria, bingoa,  musiikki-iltoja ja monenlaisia kulttuuri- ja luontoretkiä vähävaraisille. Pienyhdistykset ja marginaalitoimijat ovat saaneet Soropista oman kotipesänsä.

Juhlakirja tuo hyvin esiin toiminnan mittasuhteet ja merkityksen. Matala kynnys, erilaisuus ja suvaitsevaisuus ovat avainsanoja. Viime vuosina Marko Haakanan ja Aino Hirvosen johdolla toiminta on vakiintunut ja monipuolistunut. Esimerkiksi bussiretket ja Markku Kurosen “Viinapiru”-elokuva ovat olleet suosittuja.

Myös lyhytaikaista työllistämistä on voitu harjoittaa. Kahvila on ollut perustoimintaa ja pyöräilykaupungissa pyörien vuokraus ja korjaus tarpeellista. Muistan vuosien takaa kun venäläistuttavani, Petroskoista Joensuuhun muuttanut historianopettaja Mihail sai tilapäistyön Soropista ja pääsi korjaamaan polkupyöriä. Hän osottautui työssään varsin taidokkaaksi, siitä huolimatta että sattuu olemaan sokea…

Pentti Stranius

Ukraina ja Venäjä – paradoksien sillisalaatti

Miullapa oli viime lauantaina tilaisuus kuulla Työpaikkojen rauhantoimikunnan kokouksessa perin mielenkiintoisessa asemassa ja tilanteessakin olevan henkilön kertomana huomioita nyky-Ukrainasta. Osa kertojan henkilöhistoriaakin on tässä yhteydessä mainitsemisen arvoinen, sillä hän on – kertomansa mukaan –  entinen Ukrainan armeijan tiedustelujoukkojen jäsen. Entinen sotilasarvo jäi salaisuudeksi. Tällä hetkellä – ja varmaan vielä huomennakin hän on anomassa turvapaikkaa Suomesta. Ukrainalainen turvapaikanhakija?

Kertoja on näemmä lähes erikoistunut – keskittynyt ainakin – Ukrainan tilanteen ristiriitoihin, paradokseihin. Eräs semmoinen on se, että Ukrainan armeija mitä ilmeisimmin ostaa venäläisiä sotatarvikkeita, erityisesti ammuksia, Venäjältä – ainakin näkemään pääsemiensä ”parasta ennen”-merkintöjen mukaan. Olisi mielenkiintoista tietää, millaisia polkuja sekä itse tavara että erityisesti maksut kulkevat.  Sotatilaahan ei edelleenkään ole julistettu puolin eikä toisin. Lisää mielenkiintoista oli tulossa: Miksi Maidanin tapahtumat on edelleen selvittämättä? Miksi Maidanin tapahtumat saivat erittäin nopeasti (virallistakin) tukea ulkomailta? Miksi Ranskan keltaliivit eivät saa vastaavaa tukea? Miksi Venezuelan oppositio taas saa? Jos menet peräänkuuluttamaan samoja standardeja eri maihin ja saman näköisiin tilanteisiin, niin Ukrainassakin saat saman, meillekin tutun selityksen nopeati: Höh, nehän ovat ihan eri asioita! Ja samaan pakettiin kuuluu Putinin tai vähintään Venäjän trollin leima ohtaluuhun….no, ainakin julkikuvaan ja maineeseen. Ukrainassa pääsy sille  listalle oli yhteen aikaan tietynlainen ”ansio”, mutta sekin kuulemma meni ihan pilalle kun Tymoshenko, tämä Julia, päätyi listalle. Ja siinä lystissä kerta riittää.

Miksi sotavankeja vaihdettaessa vaihdetaan lähes yksinomaan ukrainalaisia ukrainalaisiin? Ovatko venäläiset niin liukkaita etteivät jää kiinni?  Entä miksi sotatoimia on vain Donbassissa, mutta ei Krimillä? Uskottavan tuntuinen (osa)selitys on se, että Krimin ”luovutus” ja Dondassin ”sota” toimivat hintana siitä, että loput ukrainalaiset pysyvät EU-myönteisinä. Mistäpä nämä EU-myönteiset ihmiset sitten ovat ilmestyneet? Maassa on vuosikymmeniä(!) toiminut tuhansia paikallisradioita, joiden ohjelmatarjontaa ei suomalaistenkaan tarvitse arvailla. Entäs kielikysymys? Hallinto kielsi venäjän kielen käytön jo aikaa sitten. Kuitenkin 60-80% väestöstä puhui ja mahtaa puhua edelleen ainakin kotikielenään venäjää. Julkisesti on kysytty tarvitaanko donbassilaisia vai vain itse Donbass ….luonnonvaroineen?

Loppukevennyksenä (?) kuulimme kysymyksen: Mikä on Ukrainen helpoin vientituote?

Ensin sentään pari sanaa eurooppalaisista työmarkkinoista: Ennen Janukovitshin häätölähtöä noin 10 miljoonaa ihmistä oli jättänyt Ukrainan uuden itsenäisyyden aikana kotimaansa. Suklaapresidentin aikana toiset kymmenen miljoonaa ovat äänestäneet jaloillaan.  Mihin he ovat muuttaneet: Puolet Venäjälle ja puolet erityisesti Eurooppaan, toki kauemmaskin. Yhteistä liki kaikille on se, että työtä on löytynyt vain alle paikallisten sopimuspalkkojen. Ai niin, se arvoitus! Tuote on russofobia.

Tämä Työpaikkojen rauhantoimikunta järjestää muuten taas tammikuussa Ay-väen Rauhanpäivät. Tällä kertaa tapahtuma on Riihimäellä. Siellä pääsee kuulemaan korkeatasoista tietämystä niin meiltä kuin muualtakin.

Mennäänkö porukalla?

Kirjoittaja Ari Sulopuisto