Mutkan kautta

Suomen yksinkertainen, mutta rehellinen kansa ei ole vielä täysin unohtanut viime idänretken seurauksia. Meillä oli 1940-luvulla silloisen mahtavan liittolaisemme Saksan kanssa kauttakulkusopimus Pohjois-Norjaan. Nyt meillä on liittolaisena mahtava isäntämaa USA, jonka toiveena on saada Suomi Natovankkureiden vetäjäksi. Se on myös Suomen oikeiston haave. Kokoomuspuoluekaan ei rohkene vaatia sitä avoimesti, se pitää vain ovea raollaan eli optiona.

Kiertotieksi on löydetty yhteistyö ”puolueettomien” Pohjoismaiden kesken. Se, että Norja on Nato-maa ja siellä on USA:n tukikohta ydinaseineen ei näytä haittaavan Suomen sotaministeriä Antti Kaikkosta (Kepu) niin innokkaasti hän ajaa kauttakulkusopimusta. Hänellä on myös koko hallituksen tuki. Minä olen edellisestä kauttakulkusopimuksesta lähtien evakossa ja savolaisten maahan muuttaja.

Perussuomalaisten, tämän Kokoomuksen köyhälistöversion edustaja Harri Väänänen latoo pöytään silkkaa faktaa maahanmuuttajien sosiaalituesta. Sillä rahalla hän palkkaisi hoitajat ja rehelliset poliisit ja loppusummalla köyhätkin muuttuisivat kerralla rikkaiksi.

Jotenkin näiden Kokoomuksen apulaisten tajuntaan ei näytä kuuluvan isäntämaa USA:n järjestämät sotaretket itsenäisten valtioiden tuhoamiseksi ja siitä johtuva pakolaisuus.Perussuomalaisten ukkivainaat taistelivat urhoollisesti mustalaisia vastaan. Somalipakolaiset korvasivat tämän vihollisen. 

Oikeistopolitiikka on vähäosaisten yllyttämistä toisiaan vastaan. Oikeiston emopuolue Kokoomus on huolissaan verorahojen kulumisesta köyhien hyysäämiseen, vaikka tämä kulupuoli jää vähempivaraisten kannettavaksi. Verosuunnittelu ja veroparatiisien ovet eivät aukea pienituloisille.

Kauttakulkusopimusten tavoite on yhtä ylevä kuin oli 1940-luvulla, mutta nykyisillä sotatyökaluilla jäljelle jäisi entistäkin vähemmän Perus- kuin muitakin suomalaisia.

Siitä huolimatta liian monet ovat valmiina rahoittamaan USA:n sotakonetta ostamalla sieltä kymmenillä miljardeilla euroilla hävittäjiä.

Viljo Heikkinen

vanhempi huoneenrakentaja

Lapinlahti

Kuvassa Viljo Heikkinen Rissalassa (kuva-arkisto Martti Vaskonen)

Maaseutukirjallisuus, pienkustantamot ja kirjallisuuskritiikki

( motto: Ainut vakava ihminen on se, joka ei ole myyytävänä )

Sain äkkilähdön (=lue potkut) maakuntalehti Karjalaisen 25 vuotta jatkuneesta kirja-arvostelijan freelance-työstäni arvosteltuani Karjalaisen lähes täydellistä vaikenemista suhteessa maakunnan uutuuskirjoihin! Lehti on harjoittanut viime vuodet uskomattoman nuivaa ja yksipuolista kulttuuripolitiikkaa. Kulttuuritoimitus on sivuuttanut viime vuonnakin Pohjois-Karjalassa julkaistun monipuolisen kirjallisuuden ( n. 50 teosta!) lähes täysin. Mukana ”unohdettujen ” kirjailijoiden joukossa on monia Suomen Kirjailijaliiton jäseniä.

Kirjojen kustantaminen, kulttuurin tuotteiden ja taiteen markkinointi ja arvostelu on nykyisin niin keskittynytttä kaupallista puuhaa, että kiilan lyöminen tähän toimintaan on toivotonta. Vain se teos myy, mikä näkyy valtamediassa (lue: Helsingin Sanomat ja televisiokanavat). Vain Isojen Talojen kustantamaa kirjaa markkinoidaan & mainostetaan. Pienkustantamot toimivat plusmiinusnolla-budjeteilla eivätkä kulttuuritoimitukset juuri noteeraa maaseutukirjallisuutta.

Kaikki marginaali, pohjoinen ja itäinen Suomi, on täsmälleen samassa asemassa kuin oli Kalervo Palsan tai Timo K. Mukan aikana, 50 vuotta sitten. Siitä marginaalista harva onnistuu eläessään ponnistamaan. Pitää kuolla ensin!


Kirjailijat paitsiossa, miksi?

(Tämä pieni mielipidekirjoitus kaupunkilehti Karjalan Heilissä 30.12.2020 sinetöi Öisinajattelijan kohtalon maakuntalehti Karjalaisessa)

Pohjois-Karjalassa on julkaistu vuonna 2020 kymmeniä uusia romaaneja, runoja, tietokirjoja, novellikokoelmia.

Niistä on todella vähän kirjoitettu täkäläisessä mediassa, saati Pohjois-Karjalan päälehdessä – missä sen sijaan kyllä konsertti-elokuva-rockmusiikkiarvostelut, teatterikritiikki ja taidenäyttelyt ovat olleet jopa viikottain hienosti esillä. Hyvä niin, mutta hyvä ei ole se, että mediassa ei noteerata juuri lainkaan täällä julkaistua kaunokirjallisuutta. Luetaanko, arvioidaanko toimituksissa enää muuta kuin ns. valtakunnan naama- ja televisiojulkisuutta saaneita julkkiselämäkertoja ja myyvää kaunokirjallisuutta, jota mainostetaan aivan riittämiin valtamediassa?

Epäilen että paikallismedia ei edes tiedä tai ainakaan  vaivaudu noteeraamaan paikallisuutta, alueellisuutta kirjallisuuden alalla. Miksi? Onko taso niin huono, että ei kannata edes arvioida, kirjoittaa vai mitä? Ei, taso ei ole huono, mutta kaupallisuus ratkaisee. Isot Talot määräävät julkaisutoiminnan, mainonnan ja pitkälle myös maakuntalehtien “nostot”.

Käsittääkseni lukijoita saattaisi oikeasti kiinnostaa myös se kirjallisuus, mitä julkaistaan muualla Suomessa kuin Helsingin horisontissa, vaikka Pohjois-Karjalassa. Esimerkiksi viime vuonna palkittu paikallinen kustantaja Kirjokansi julkaisee kymmeniä kirjoja vuosittain. Tähänkö on tultu? Tapetaanko pienkirjallisuus tällä tavoin vaikenemalla Itä- ja Pohjois-Suomessa ? Syrjä-Suomen kirjailijat kertovat usein muuta kuin valtavirtaa, kuvaavat arkea ja tarinoivat elämästä rajaseudulla. Sanon suoraan: useimmat kirjailijat täällä idässä ja pohjoisessa elävät ja ahertavat nälkärajoilla, pienillä apurahoilla tai ilman! Miettikääpä, ja tutkikaapa tilastollisesti kuinka monta Pohjois-Karjalassa julkaistua kirjaa on ollut mediassa esillä vuonna 2020. Silti on tosiasia, että maaseudulta on aina lähtenyt aika monta lahjakasta kirjoittajaa?

Olen itsekin kirjailija, Suomen Kirjailijaliiton jäsen, joka on julkaissut viisi kaunokirjaa ja saman verran tietokirjoja. Tiedän vuosikymmeniä kriitikkona toimineena mistä puhun. Huolissani en ole eläkeläisenä enää itsestäni, vaan monesta kollegastani, aloittelevista kirjailijoista, jotka kaipaavat edes pientä huomiota, vaikkapa rankkaakin kritiikkiä. Sitä ei lehdissä näy, ei palstankaan vertaa, ei päälehdissä, ei edes aluemediassa, valitettavasti.

Jälkikirjoitus

Osasyy Karjalaisen vaikenemiseen on myös se, että monet Pohjois-Karjalassa viime vuosina ilmestyneet kaunokirjat eivät edusta valtavirtaa, vaan ovat tyylillisesti poikkeavia, teemoiltaankin haastavia. Viides omaelämäkertaromaanini Joutilaan työhistoria (2020) käsittelee myös kriittisesti (kin) paikallisia työyhteisöjä ja useita eliittiin lukeutuvia henkilöitä (tosin vain pieneltä osin), joten ymmärrän hyvin hienohipiäisten kulttuuritoimittajien pelon ja vaikenemisen sen suhteen.

ks. https://kirjokansi.omaverkkokauppa.fi/Pentti-Stranius-Joutilaan-tyoehistoria

Pentti Stranius, Susirajan Öisinajattelija, FL, Suomen Kirjailijaliiton jäsen, kirjailija, tutkiva toimittaja, suomentaja

Artikkelikuvassa Pentti Stranius matkaoppaana Viipurissa (kuva-arkisto Martti Vaskonen)

SKP:n Kuopion ja Joensuun piirijärjestöt yhdistyvät

Lauantain kokouksessa 9.1.2021 päätettiin yhdistää SKP:n Kuopion ja Joensuun piirijärjestöjen toiminta. SKP:n kannattajat eivät ole löytäneet puoluetta, vaikka sille on selvästi tarvetta. Suomen valtioneuvostossa, hallituksessa nimet vaihtuvat, mutta valtaosalle väestöstä se tietää vain kurjuuden jatkumista.

Yhdistymällä Suomen kommunistisen puolueen Savo-Karjalan piirijärjestöksi entiset järjestöt pystyvät kohentamaan opinto- ja kokoustoimintaa sekä lisämään tapaamisia siellä missä ihmisten arki on ja ennen kaikkea oppimaan itse kansalaisten kokemuksista.

Päätökset SKP:n Kuopion ja Joensuun piirijärjestöjen yhdistämisestä on tehty ja pohja yhteistyölle vahvistui yksituumaisesti. (kuva Martti Vaskonen)

Suomen kommunistinen puolue liitetään uudelleen puoluerekisteriin. Tätä varten SKP:n jäsenet keräsivät lain mukaiset yli 5000 kannattajakorttia oikeusministeriön tarkastettavaksi. Kortteja allekirjoittavat tutut ja tuntemattomat kodeissa ja kaduilla. Keräyksestä tulikin lähtölaukaus laajemmalle yhteistyölle uusien kannattajien myötä.

DSL:n pääsihteeri ja SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen Jari Karttunen edustaa perinteistä rahtiliikennettä kuljettamalla tietoa sekä piirijärjestöihin että keskustoimistoon. (kuva Martti Vaskonen)

Kokouksessa käsiteltiin SKP:n puolueohjelman uudistamista. Jari Karttunen ohjelmaryhmän vetäjänä sai tehtäväkseen kokoukselta luoda lyhyt 2-4 sivuinen ohjelma, missä on esitetty selkeästi puolueen keskeiset tavoitteet. Laajat katsaukset tulee esittää erillisissä asiakirjoissa. Myös tässä asiassa kokous oli yksimielinen ja tulevaisuuteen suuntautuva. Piirien yhteiseksi verkkolehdeksi valittiin Punaiset Sanomat, jota on aikaisemmin käytetty vaaleissa ja myös paperilehtenä yli 10 vuotta. Verkkolehden ylläpitäjäna jatkaa Martti Vaskonen.

Tiekkarikerho käynnistyy

Joensuussa alkaa Demokraattisen Sivistysliiton Tiekkarikerho. Kerran kuussa, kuukauden ensimmäisenä tiistaina kokoontuvassa kerhossa käsitellään uusimman Tiedonantajan sisältöä. Jokainen osallistuja voi nostaa keskusteluun itseään kiinnostavan lehden artikkelin ja sitä voidaan ruotia yhdessä.

Tavoitteena on paneutua politiikkaan tavallista ”kapakkakeskustelua” syvällisemmin ja antaa eväitä politiikan ilmiöiden ymmärtämiseen. Tänä päivänä oikeistolainen maailmankuva hallitsee tiedonvälitystä ja alistaa meidät oikeistohegemoniaan. Kaikki politiikasta kiinnostuneet ovat tervetulleita ruotimaan ajankohtaisia asioita ja etsimään vastavoimaa, eikä tarvitse olla edes lehden tilaaja.

Ensimmäinen kokoontuminen on Vaskosella, Lammenranta 4 B, ti 1.10. klo 18.

Tervetuloa!

Lisätietoja marttivaskonen@gmail.comhttps://www.skp.fi/artikkelit/tiedonantajakerho-k-ynnistyy-joensuussa

Akkuteollisuus törmäyskurssilla Savossa

Geologian tutkimuskeskus (GTK) tutkii Leppävirta-Heinävesi-Tuusniemi alueen kallioperää osana valtakunnallista Akkumineraaliprojektiaan. Projektiin liittyvään GTK:n ja Heinäveden kunnan järjestämään tupailtaan saapui 7.5.2019 lähes neljäkymmentä asianosaista. Kokouspaikkana oli kunnanvaltuustosali.

Heinäveden kunnanvaltuustosalissa käytiin reipasta keskustelua ”tupaillaksi” nimetyssä tapahtumassa kaivostoiminnasta.

Geologi, projektipäällikkö Perttu Mikkola esitteli GTK:n historian, toimintaperiaatteet, rahoituksen ja akkumineraaliprojektin http://projects.gtk.fi/akku/ tavoitteet. Yleiskeskustelun aikana ihmisiä kiinnosti yli 2000 miljoonan vuoden takaisen kallioperän syntyhistoriaa enemmän lähitulevaisuus. Tässä keskustelussa törmäsi länsimaisen yhteiskunnan elintason säilyttäminen ja luontoarvot yhteen.

Geologi Perttu Mikkola myönsi avoimesti, että hän ei hahmottanut vuonna 1994, mitä käytännössä tarkoittaa Euroopan Unioniin liittyminen. Liittyminen tarkoitti sitä, että kaikille ulkomaisille yhtiöille oli annettava samat oikeudet harrastaa mitä tahansa yritystoimintaa Suomessa kuin suomalaisille. Tätä ikävää tosiasiaa ei hahmottanut myöskään valtaosa niistä suomalaisista, jotka silloin marssivat vaaliuurnille äänestämään Unioniin liittymisen puolesta.

Projektipäällikkö Perttu Mikkola GTK.sta luennoi Suomen kallioperästä (kuva Martti Vaskonen)

Kaivostoiminnan idea on kärsinyt pahoin EU:iin liittymisen myötä. Esimerkiksi Suomi maksoi puolet Liittoutuneiden sille määräämistä sotakorvauksista Outokummun kaivoksen kuparilla. Ei työntekijöille maksettujen palkkaverojen tuotolla, vaan kuparista saaduilla myyntivoitoilla. Nyt voitot menevät ulkomaisille sijoittajille joko suoraan tai Suomeen rekisteröidyn tytäryhtiön kautta. Tytäryhtiöt käyttävät hyväkseen niin sanottua verosuunnittelua. Tämä asia on erillisen tutkimisen kohde: onko se veroparatiisien hyödyntämistä vai muuta vastaavaa? Selvää on, että konkurssin myötä lasku kaivosjätteistä jää pysyvästi suomalaisille veronmaksajille.

Geologisen tutkimuskeskuksen rooli

Mikkolan mukaan GTK:lle kuuluu kallioperän tutkiminen ja hyödynnettävien mineraalien etsiminen. Se miten tutkimustuloksia käytetään on poliittisten päätöksentekijöiden asia. GTK on työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) alainen asiantuntijaorganisaatio. TEM vastaa tutkimustulosten käytöstä ja myynnistä. Mikkola luottaa kaivoslupaviranomaisiin ja ympäristön valvontaan kaivostoiminnan osalta.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto ( Tukes https://tukes.fi/ ) toimii nykyisen lain määräämänä kaivoslupaviranomaisena. Yhteinen piirre GTK:lle ja Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle on huoli EU:n ja Saksan vähäisestä omavaraisuudesta akkumineraaleissa. EU on riippuvainen tuonnista grafiitin osalta ja akkuteollisuudessa odottaa 200-300 miljardin euron liiketoiminta lähivuosina.

Vaihtoehdot

Yleisökeskustelussa löytyi vaihtoehtoja autoteollisuuden ehdoilla tapahtuvaan liikenteen kehittämiseen.  Kerskakulutuksesta on tingittävä. Miksi bemarikuski tarvitsee autoonsa 200 hevosvoimaa tuhatta kiloa kohti  (hv/t), kun rekkakuskin on pärjättävä teholla 7 hv/t? Miksi pitkäaikaista hyötyä tuottavat matkailupalvelut, puhdas vesistö ja luonto unohdetaan kaivosteollisuuden pikavoittojen takia? Vastausta näihin kysymyksiin ei saatu, joten on odotettavissa kansalaistoiminnan jatkuvan luonnonsuojelun puolesta.

Kysymykset Perttu Mikkolalle (toinen oikealla) jatkuivat kokouksen jälkeen (kuva Martti Vaskonen)

Pelko kaivostoiminnan aloittamisesta on johtanut kiinteistöjen arvon  menetykseen Leppävirta-Heinävesi-Tuusniemi alueella. Samoin matkailuun tehtävät investoinnit menettävät tarkoitustaan. Nyt pelkästään Heinäveden luostareissa käy yli 120 tuhatta turistia vuosittain. Valtausalueiden vaikutuksen piiriin jää merkittävät puhtaat järvet kuten Suvasvesi, Varisvesi, Kermajärvi ja luontomatkailijoiden suosima Koloveden kansallispuisto.

GTK:n suunitelmissa on tehdä myös kallioperäkairauksia, joiden arvioitu yhteispituus on 1800 metriä.

Teksti ja kuvat Martti Vaskonen

Luontokohde keskellä kaupunkia

Varaslampi on harvinainen luontokohde, mikä on vain reilun kilometrin päässä Joensuun keskustasta. Alueeseen liittyvä  asemalkaava on nyt suunnittelun alla ja asukkaat sen myötä piristyneet keskustelemaan asiasta. Tämä on kaikinpuolin tervetullutta innokkuutta kaupunkilaisten osalta. Alla selontekoa Niinivaara-yhdistyksen ja asukkaiden ajatuksista.

Varaslammen tukkeutunut laskuoja Sortavalankadun länsipuolella (kuva Martti Vaskonen)

Tärkeä osa kaavoitusaluetta on Varaslampi ja siihen liittyvä viher- ja metsäalue. Tämän metsäalueen puut ovat kärsineet lammen veden pysyvästä noususta. Ongelma johtunee lammen laskuojan tukkeutumisesta Sortavalankadun lännen puoleisella osalla.

Tulviva laskuoja (27.4.2019(kuva Martti Vaskonen)

Lammen tulevaisuuden kannalta oleellinen kysymys on, miten sen vedenlaatua voitaisiin korjata? Voisiko lampeen johtaa Pielisjoen vettä happipitoisuuden parantamiseksi? Varaslammen vedenlaadun ja virkistysalueen parantamiseksi tulisi tehdä uusi kunnostussuunitelma.

Hoidettujen puistojen ylläpitäminen vaatii aina paljon resursseja. Puistojen hoitamisen sijasta varat tulisi käyttää Varaslammen rehevöitymisen ja umpeenkasvun pysäyttämiseen. Esimerkiksi Varaslampeen laskevaan ojaan voisi rakentaa enemmän kosteikkoja ja kasvillisuuden poistoa syksyisin tulisi jatkaa.

Pitkospuut 27.4.2019 (kuva Martti Vaskonen)
Pitkospuut 2.6.2016 (kuva Martti Vaskonen)

Alueen virkistyskäyttöä heikentää liikenteen aiheuttama melu. Melukartoitus ja meluntorjuntasuunnitelma tulisi tehdä osana kaavoitusprosessia. Pekkalan sillan ja Imatrantien leventämisen ja perusparannuksen yhteydessä sallittu ajonopeus nousi 60 km:stä 80 km:iin, mikä lisäsi alueen melua huolimatta melukaiteesta. Melua olisi mahdollista vähentää korvaamalla nykyinen betoninen melukaide tehokkaammin melua vähentävällä korkeammalla meluesteellä.  Melua kasvattaa myös Kettuvaarantien ja Sortavalankadun liikenne.

Virkistyskäyttöä kehitettävä

Varaslammen virkistyskäyttöä lisäisi Karjalankadusta alkaen lähtevä ei-talvihoitoinen sorapintainen alle 2 metriä leveä kävelyreitti (Sortavalankadun päähän asti myös pyörätie), mikä olisi kosteikoissa puusiltarakenteinen tai vastaava. Reitti kiertäisi lammen rantoja myötäillen ja siihen liittyisi levähdyspaikaksi  sopivia laitureita 5-6 kappaletta. Reitti olisi lumettomana aikana niin sanotusti esteetön. Pitkospuilla tai esteettömänä puusiltana tehty reitti voisi olla saman tyyppinen kuin esim. Outokummun Särkisalmen esteettömällä kalastuspaikalla, jolloin siellä voisi liikkua myös lastenvaunujen kanssa ja pyörätuolilla.

Nuotiopaikka Lammenranta-kadun päässä olisi kunnostetta yleiseen käyttöön.

Kasvit ja eläimet

Varaslammen rantametsät tulisi säilyttää luonnontilaisena virkistysalueena, eikä niitä tulisi muuttaa hoidetuksi puistoksi. Myös Soldaninkadun ja Varaslammen lasku-uoman välinen metsäalue tulisi säilyttää luonnontilaisena, kuten koillisreunan metsäkin. Varaslampi ja sitä ympäröivät metsät ovat monimuotoinen ja arvokas luontokohde lähellä kaupunkia, eikä sen luonnetta tulisi muuttaa.

Varaslammella on havaittu mm. pikkutikka ja satakieli, jotka ovat väheneviä rantametsien lajeja. Pikkutikalle on tärkeää myös runsas lahopuusto. Varaslammen rantakasvillisuusalueet ovat viitasammakon kutualueita. Viitasammakko on EU:n luontodirektiivin IVa liitteen laji, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentäminen tai hävittäminen on kielletty. Alueelle on tehty vuonna 2018 luontoselvitys

Varaslampi kesällä 2015 (kuva Martti Vaskonen)
Varaslampi syysasussa vuonna 1989. Kova ranta on muuttunut ajan kuluessa pajuluhdaksi. (kuva Juhani Lumatjärvi)

Soldaninkadun päässä lammen etelärannalla oli vielä vuonna 1989 kovaa rantaa venepaikaksi. Nyt tilalla on upottavaa pajuluhtaa.


Varaslammen asuinalue 

Tonttien käyttö kaavoitusalueella vaihtelee suuresti. Autottomia kotitalouksia on vain kaksi ja lisäksi on yksi puutarhakäytössä ollut tontti. Enimmillään autokatos- tai tallipaikkoja on keskikokoisella omakotitontilla viisi kappaletta. Kaavoittajan mahdollisuus puutarhamaisen rakentamisen edistämiseen ovat siis rajalliset.  Sama koskee myös rivitalotontteja. Kaikilla tonteilla on mahdollisuus rakentaa kahteen kerrokseen, mikä lisää tonttien monipuolista käyttöä mm. puutarhana, mikäli omistaja näin haluaa. Uusien rakennusten pitäisi sulautua olemassa olevaan rakennuskantaan, siten ne voisivat olla mieluiten harjakattoisia, puurakenteisia pientaloja.

Karjalankadun varrella olevaa puistokaistaletta ei tulisi käyttää rakentamiseen, vaan säilyttää puistona.  Tonttitehokkuus Varaslammenkatuun liittyvissä tonteissa on e=0,3. Tonttitehokkuutta nostamalla lukuun e=0,4 saadaan merkittävä lisärakennusoikeus näille tonteille.  Sama e=0,4 tulisi osoittaa myös nykyiseen rivitalojen kortteliin 5106.

Teksti ja kuvat Martti Vaskonen

Armeija, sota ja alkoholi

Lemmenjoen episodia 2017 armeijan kantahenkilökunnan ja ylimmän johdon töppäilystä ja huonosta käytöksestä alaisiaan kohtaan on puitu kuin jotakin poikkeustapausta. Myös Karjalan lennosto on joutunut huonoon valoon, vaikka esimerkiksi naislääkärin todistuksen mukaan Lemmenjoella alkoholia nauttivat työn lomassa muutkin kantaupseerit.

Miltei jokainen armeijan käynyt, niin minäkin, muistaa hyvin, miten kantahenkilökunta alkoholiin suhtautuu: upseerikerhoilla ja harjoitusleireillä ryypätään kohtuuttomasti. Moni alokas ja varusmies on joutunut huonon käytöksen ja kiusaamisen uhriksi, uskaltamatta valittaa. Esimies on armeijassa kaikkivaltias, humalassakin olevaa totella pitää. Kun otin asian esiin aikoinani, 1970-luvun lopulla Santahaminassa, minulle lähinnä naureskeltiin: kuka tätä selvinpäin kestäisi.

Erityisesti kertausharjoitukset ja ns. “loppusota”, viimeinen luontoretki, jossa varusmiehet jo osaavat toimia omin päin, on se ajankohta, jolloin päällystö on usein päivätolkulla humalassa, ainakin hiprakassa. Useat armeijan käyneet ystäväni ovat tästä kertoneet, myös kolme armeijan 1990-2000-luvuilla käynyttä täysikäistä poikaani, joten ongelma on yhä ajankohtainen.

Olen ihmetellyt pitkään, miksi kukaan ei puutu kantahenkilökunnan juopotteluihin, vaikkapa tutkimalla upseeriston alkoholinkäyttöä. Veikkaanpa, että viinan läträäminen armeijassa miehisenä irtiottona ja siitä seuraava käyttäytyminen haittaa paljonkin varusmieskoulutusta. Alkoholi ja muut päihteet & huumeet ovat muutenkin tabu, jopa sodankäynnissä. Silti upseeriston juopottelu on haitannut monesti päätöksiä ja taistelustrategiaakin, saati sitten vankien kohtelua nykysodissa.

PS. Lukekaapa vaikka Lasse Laaksosen mainio tietokirja: Viina, hermot ja rangaistukset. Sotilasylijohdon henkilökohtaiset ongelmat 1918–1945. (Docendo 2017). Siitä selviää, että kyllä Mannerheimkin lasia kallisteli, mutta ei sentään suvainnut juopottelua.

Armeija ja vappumuisto 1978

Muistan vappuyön Nastolassa 1978. Olin joukkuejohtaja, vastaava upseeri, kun kävimme vapun viettoon. Tehtävänä oli pitää huolta Nastolan asevarikosta, minkä tietty teimme: parin tunnin väiajoin kiersimme vuorotellen rundin ja tarkistimme lukot eri varastoissa, joiden kätköissä piilevistä aseista meillä ei ollut aavistustakaan.

Vapunaattona puin päälle lenkkipuvun ja sen alle sotilaspuvun – minulla oli upseerina oikeus lenkkeillä asevarikon ulkopuolella. Menin tienvarteen, riisuin lenkkiasusteet kassiin ja nostin sotilasasussa peukun. Lifti Lahteen onnistui heti ja neljä pulloa kossua sekä kori kaljaa, muistaakseni, oli tuliaisena 7-hengen vartioporukalle, joka oli tuomittu vappuyön yli vartioimaan asevarastoja, kaikista loma-anomuksista huolimatta.

Juopottelimme antaumuksella. Yksi ikkuna särkyi kun jääkäri Timo heitti sen läpi parakin penkin. Keskiyöllä saimme vielä Uudenkaupungin varikolta vappulisämuonaa emmekä kertoneet ikkunasta, jonka verhot peittivät. Söimme ja joimme, sillä vaikka alkoholipitoisia juomia ei varikolta tuotukaan, meillä niitä riitti aamupuolelle.

Vartiovuorot hoidettiin seuraavana päivänä, tottakai, kunnialla. Ei tullut sanomisia kuin särkyneestä ikkunasta, mistä syystä selitin rynkyn siihen vahingossa osuneen.

Vappu Nastolassa olisi mennyt kaikin puolin hyvin, paitsi että sanomisia tuli jääkäri Timon vierailusta keskiyöllä paikkakunnan kioskilla. Hän nimittäin, luvallani, haki meille hampurilaiset, mutta unohti vartiorundin aikana selkäänsä rynnäkkökiväärin eli rynkyn. Siitä tuli paljon huomautuksia pelästyneeltä siviiliväestöltä, mikä taisi estää ylenemiseni upseeriston tulevalla nimityskierroksella. Noh, en ole pannut pahakseni…

Pentti Stranius, Joensuun virallinen Öisinajattelija

Perinteistä vappujuhlaa työväenjärjestöillä

Vappu alkoi Punaisen hautamuistomerkillä Siilaisella. Aatteensa puolesta kaatuneita kukilla muistivat paikalliset työväenjärjestöt, SKP, JAP, SDP, Vasemmistoliitto ja Vasemmistonuoret. Joensuun Puhallinorkesterin kvintetti juhlisti tilaisuutta soittamalla ensin surumarssin ja pääteeksi perinteisen Valoon sävelmän.

SKP:n edustajana kukkien laskun suoritti Tuija Kuivalainen ja juhlapuheen käytti Jari Tertsunen (kuva Martti Vaskonen)

Jari Tertsusen puhe muistomerkillä

Toverit!

Olemme kokoontuneet tänne vakaumuksensa puolesta kuolleiden muistomerkille taas vappuna 2019.

Tapahtumat sata ja yksi vuotta sitten lähtivät liikkeelle leivän puutteesta ja oikeudenmukaisemman maailman tavoitteesta.

Nämä kysymykset ovat samat, jotka ovat ajankohtaisia tämänkin päivän Suomessa ja maailmassa. Sadat tuhannet suomalaiset ovat työttömänä, puoli miljoonaa suomalaista elää virallisesti määritellyn köyhyysrajan alapuolella.

Yhteiskunnallinen tulonjako on kehittynyt suuntaan, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Istuneet hallitukset ovat tuhonneet hyvinvointivaltiota pörssikapitalistien ja raharikkaiden ehdoilla.

Suomalainen demokratia on tilassa, jossa yhteiskunnallista edistystä, oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoista tulonjakoa ajavat voimat on eristetty yhteikunnan virallisten arvokeskustelujen ulkopuolelle. Mielestäni demokratian ihanteiden mukaista ei ole se, että eduskunnan ulkopuolinen oppositio on vaiennettu vallassa olevan eduskunnan toimesta.

Yhteiskunnan eliitti, eduskuntapuolueet, työmarkkinajärjestöt mukaanlukien myös ammattiyhdistysliike on valjastettu kansainvälisen suurpääoman etujen ajamiseen.

Saman aikaisesti suomen vähävaraisten, työttömien, eläkeläisten ja työssäkäyvien oikeuksia, esim. lakko-aikeutta, sosiaaliturvaa, terveydenhoitoa ja palkka- ja eläketasoa on alennettu mm. ammattiyhdistysliikkeen tuella. Oikeusturva on ostettavissa, jos siihen on varaa.

Elämme samojen taistelukysymysten edessä kuin näissä kummuissa lepäävät toverit reilu sata vuotta sitten.

Olisi aika kertoa meille kaikille sisällissodan jälkimainingeissa eri vuosikymmeninä eläneille se vaiettu totuus sodasta.

Virallinen, se valkoinen totuus, jota suomalainen koululaitos, kirkko ja armeija on jo vuosisadan toitottanut, on uusimpien tutkimusten pohjalta osoittautumassa petokseksi, harkituksi historian väärentämiseksi.

Eikö meidän kaikkien, punaisten, valkoisten ja meidän minun kaltaisteni, joilla ei omassa suvussa ole kytköksiä kumpaankaan sodan osapuoleen, olisi helpompi elää elämää, kun sotatraumat käsiteltäisiin avoimesti historiallisten dokumenttien pohjalta.

Etelä-Afrikan täysin avoin sotatila saatiin estettyä totuuskomission avulla. Totuuskomission tapainen toiminta saattaisi toimia vielä, vaikka sodasta onkin kulunut vuosisata. Sodan jälkiseuraukset kuitenkin edelleen elävät erinäisenä vihan ilmentyminä.

Itä-Suomen Vasemmistonuorten kukat laski Viljami Vaskonen (kuva Martti Vaskonen)
Vuosittainen kunniakäynti Punaisten hautamuistomerkillä on toistaiseksi ainoa työväenjärjestöjen yhteinen tapahtuma Joensuussa (kuva Martti Vaskonen)
SKP:n vappupöydällä oli tarjolla siman ja pullien lisäksi kirjallisuutta ja Tiedonantajan Eurovaaliextra 2019 (kuva Martti Vaskonen)
Pentti Stranius (oikealla) kannattaa työväenliikeeltä voimakkaampia kannaottoja ja toimintaa. Tätä ajatusta kannattaa myös SKP:n eurovaaliehdokas Toni Kallioinen, kuvan reunassa vasemmalla. (kuva Martti Vaskonen)
Keskustan juhlapuhuja eurovaaliehdokas, kansanedustaja Pekka Puska tyhjensi torin (kuva Martti Vaskonen)

Teksti ja kuvat Martti Vaskonen. Artikkelikuvassa Joensuun Puhallinorkesterin kvintetti.

Ympäristökapinaa ja kriisiteoriaa Joensuussa 27.4.


Huhtikuun viimeinen lauantai 27. päivä oli toimintapäivä Suomessa ympäristöliike Elokapinalle.

Nuoret vaativat hallitukselta tekoja turhien sanojen sijaan ilmastokriisin ratkaisemiseksi. Elokapina muistutti joensuulaisia kauppakeskus Iso Myyssä samalla tavalla ja samaan aikaan kello 12.05 kuvitteellisesti “kuolemalla” ilmastokriisin seurauksena.

Kauppakeskus Isa Myyssä h-hetkenä klo 12.05 (kuva Martti Vaskonen)


Kauppakeskuksessa liikkuneet asiakkaat saivat tiedotteen, missä kerrottiin tapahtumat syyt ja annettiin mahdollisuus keskusteluun. Tähän pohdintaan yllättävän monet osallistuivat, mikä tarkoitti myös sitä, että tapahtuma oli erittäin tarpeellinen.

Suomessa vastaavat tapahtumat järjestettiin Helsingissä ja Tampereella. Elokapinan lisäksi järjestäjänä oli Perjantait Gretan kanssa -toimintaryhmä.

Yhdessä tekemällä oppii parhaiten. Kuvassa mielenosoituksessa käytettyt tunnukset (kuva Martti Vaskonen).


Elokapina on osa  Extinction Rebellion järjestöä. Tämä puoli vuotta toiminut järjestö toimii ja lähes 50 maassa.  Wikipedian mukaan Elokapina (Extinction Rebellion, lyh. XR) pitää itseään epäpoliittisena liikkeenä jonka tavoitteena on hyödyntää rauhanomaista vastarintaa, jotta vältyttäisiin ilmaston romahtamiselta, luonnon monimuotoisuuden vähenemiseltä, ja vältyttäisiin ihmisen sukupuuttoon kuolemiselta ja ympäristön romahtamiselta.

Liike perustettiin Isossa-Britanniassa toukokuussa 2018, ja käynnistyi lokakuussa 2018 Roger Hallamin, Gail Bradbrookin, Simon Bramwellin ym. Rising Up! -kampanjaan osallistuneiden toimesta kapinanjulistuksella Iso-Britannian hallitusta vastaan. Samalla julkaistiin 94 akateemikon allekirjoittama vetoomus luonnon puolesta.  Marraskuussa 2018 Lontoossa järjestettiin kansalaistottelemattomuuden muodossa useita protesteja. Useat liikkeen aktivistit ovat lupautuneet menevänsä vankilaan.

Onko toisenlainen maailma mahdollinen?

Ympäristöpäivä jatkui Kansalaistalossa missä haettiin vaihtoehtoa nykyiselle luontoa ja ihmistä tuhoavalle järjestelmälle. Härkää sarvista tarttui keskustelutilaisuuden alustuspuheen tekijä historiantutkija ja Demokraattisen sivistysliiton pääsihteeri Jari Karttunen. Karttunen otsikoi esityksensä näin: Kapitalismi, ympäristökriisi ja yhteiskuntajärjestelmän muutoksen tarpeellisuus.

Jari Karttunen luennoi ympäristökriisitä (kuva Martti Vaskonen)

Kapitalismin hyväksymät ratkaisut eivät toimi

Jari Karttusen mukaan: Kapitalismin olemuksesta seuraa se, että esimerkiksi ilmastokriisin ratkaisujen etsiminen kyseenalaistamatta yhteiskuntajärjestelmää on lopulta hyödytöntä ja ympäristökriisin kannalta mahdotonta. Koska voiton tuottaminen on kapitalismin sisäänrakennettu pakko, on monet ratkaisut ilmastokriisin ratkaisemisessa mahdottomia. Kapitalismin alla pyrkimykset ilmastokriisin ratkaisuun on rajoitettu sellaisiin, että ne pitävät sisällään voiton tekemisen mahdollisuuden tai ainakaan eivät pienennä niitä entisestään. Tästä syystä ilmastokriisin hoitamisessa suosituimmat menetelmät ovat uuden teknologian, fossiilittomien polttoaineiden ja päästökaupan kaltaiset keinot, joiden avulla voidaan tehdä yritystoimintaa.

-Teknologiset ratkaisut eivät siis kykene ratkaisemaan ongelmaa, ne lykkäävät sitä mutta kapitalistinen tuotantotapa vaatii lopulta jatkuvaa lisätuotantoa, mikä johtaa loputtomaan tarpeeseen kehittää lisää teknologiaa ja käyttää resursseja siihen, mikä johtaa ympäristötuhon lisäämiseen.

-Vielä tehottomampia ja jopa uuskolonialistisia ovat päästökaupan kaltaiset ratkaisut, jossa käytännössä köyhät maat antavat rikkaille mahdollisuuden tehdä päästöjä puolestaan. Päästöt eivät vähene, eikä köyhä maa kehity. Kun tähän liitetään kehitysavun vaatimukset päästöttömyydestä, pakottaa käytäntö kehitysmaata myymään oma potentiaalinsa teollistumiseen. Tämä on malliesimerkki vihreästä imperialismista.

-Vihreä, mutta kapitalismiin perustuva ympäristöliike on vain viimeisin harhapolku reitillä kohti todellista yhteiskuntajärjestelmän muutosta, muut ovat sosiaalidemokratia ja fasismi. Vihreys ilman kapitalismin kumoamisen vaatimusta kanavoi yhteiskunnallisen muutoshalun yhteen kapitalismin osa-alueeseen missä se ei kykene muuttamaan itse järjestelmää. Se on hyödytöntä ja mahdollistaa kapitalistisen järjestelmän jatkuvuuden, sekä sen aiheuttamat vahingot, niin ympäristö kuin sosiaalisetkin. Todellinen ratkaisu ympäristökriisiin on ajaa yhteiskuntajärjestelmän muutosta. Tällä tarkoitan sosialistista yhteiskuntajärjestelmää.

Tuulia Reponen kansaslaistalo Soropissa

Omassa kommenttipuheenvuorossaan Tuulia Reponen esitteli Elokapinan toimintaperiaatteita ja tavoitteita. Elokapina ei ole asettanut yhteiskuntajärjestelmän muuttamiseen liittyviä vaatimuksia, vaan on keskittynyt imastonmuutoksen torjumisen kannalta ihmisiä laajasti sitovien tavoitteiden tunnetuksi tekemiseen. Oleellista on myös uuden ympäristöliikkeen kehitysvaihe, mikä ei voi, eikä halua tarjota valmista ratkaisua edessä oleviin ongelmiin kaikilta osin.

Vaihtoehtojen puntarointia keskustelutilaisuudessa (kuva Martti Vaskonen)

Yleisökeskustelussa Hannu Ketoharju piti vahvasti oikeana arviota, jonka mukaan vastakkain ovat USA vetoinen sotateollisuuten sitoutunut talousjärjestelmä ja yleinen mielipide. Useimmat läsnäolleet katsoivat että, nykyinen puhdas liikevoittoon tähtäävä ja pakottava järjestelmä on käynyt tuhoisaksi ja siitä on päästävä eroon

Jari Karttunen ei antanut synninpäästöä Neuvostoliiton sosialismin mallille, vaikka siinä oli myös hyviä piirteitä. Karttusen luento Kumpi pelastetaan kapitalismi vai maapallo on luettavissa tässä linkissä https://www.skp.fi/artikkelit/kumpi-pelastetaan-kapitalismi-vai-maapallo

Teksti ja kuvat Martti Vaskonen

Elokapina vaatii tekoja

Järjestäytyminen vaatii suunnittelua. Nyt torilava tarjosi siihen tilaisuuden Elokapinaan liittyneille.
Kuva Martti Vaskonen

Marraskuussa 2018 Elokapina ( https://rebellion.earth/ ) syntyi Iso-Britanniassa hallitusta vastaan, mikä ei tehnyt riittävästi ilmastomuutoksen torjumiseksi. Liike laajeni nopeasti yli 20 maahan Suomi mukaan luettuna.

Kansainvälinen kapinaviikko näkyi ja kuului Joensuussa 18.4. paikallisten tukihenkilöiden järjestämässä Sukupuuttopuheessa kävelykadulla. Tuulikki Hukka luki osan Suomessa uhanalaiseksi luokitelluista kasvi- ja eläinlajeista. Luenta kesti 25 minuuttia, joten vähäisestä asiasta ei ole kysymys. Tällä hetkellä uhanalaisiksi lajeiksi on arvioitu lähes 2700. Elinympäristön tuhoutumien on seurausta ihmisen toiminasta. Tätä ei vielä yleisesti haluta tunnustaa, mutta muutoksen kieltäminen ei ratkaise ongelmia. Tästä ajatuksesta kaupunkilaisia haluttiin Sukupuuttopuheella muistuttaa.

Elokapina https://extinctionrebellion.fi/ kertoo sivustollaan seuraavasti: ”Elämme keskellä ennennäkemätöntä ekologista kriisiä. Arktiksen ja Etelämantereen jääpeitteet menettävät massaa kasvavalla nopeudella, eläinlajien sukupuuttotahti poikkeaa tuhatkertaisesti normaalista, koralliriutat kuolevat ja kokonaiset ekosysteemit romahtavat. Arvostettujen ilmastotutkijoiden mukaan meillä on vain kuukausia aikaa muuttaa suuntaamme ennen kuin ajaudumme tilanteeseen, josta ei enää ole paluuta.

Yhteiskuntasopimus on rauennut. Hallitukset ovat epäonnistuneet viestimään totuudenmukaista kuvaa maapallon tilanteesta. Ne ovat laiminlyöneet perustuslaillisen velvollisuutensa huolehtia sekä ihmisten että ympäristön hyvinvoinnista, ja epäonnistuneet turvaamaan elinkelpoisen tulevaisuuden tuleville sukupolville. ”

Artikkelikuvassa Sini Pirinen (vasemalla), Tuulia Reponen, Tuulikki Hukka (kuva Martti Vaskonen)