Aluevaaliohjelma 2022

Suomen kommunistinen puolue

Paremmat palvelut

Aluevaaleissa taistellaan palveluista ja oikeudesta hoitoon ja turvaan. SKP on ainoa puolue, joka taistelee työtätekevän kansan puolesta toisin kuin muut puolueet, mukaan luettuna eduskunnan vasemmistopuolueet. Suomalainen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä on suuren muutoksen edessä, kun se järjestetään uudelleen hyvinvointialueiden puitteissa. SKP vastusti sekä Sipilän että Marinin sotemallia, mutta olemme ottaneet ohjenuoraksi sen, että toimintaympäristön muuttuessa myös toiminnan on muututtava. Aluevaltuustoihin valittavat ihmiset päättävät tulevaisuudessa, miten sinä saat turvaa, kun elämä kolhii. Siksi aluevaaleissa kannattaa asettua ehdolle ja äänestää.

Terveydenhoitojärjestelmän on edistettävä ja ylläpidettävä kaikkien Suomessa asuvien terveyttä, hyvinvointia sekä työ- ja toimintakykyä.

SKP vaatii, että suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän on edistettävä ja ylläpidettävä kaikkien Suomessa asuvien terveyttä, hyvinvointia sekä työ- ja toimintakykyä. Tämä tarkoittaa sitä, että järjestelmän on kyettävä tehokkaasti kaventamaan väestöryhmien välisiä terveyseroja. Jotta tämä olisi mahdollista, on erilaisia laadukkaita lähipalveluita oltava tarvittaessa kaikkien saatavilla, riippumatta asuinpaikasta tai varallisuudesta.

Sosiaalitoimen tehtävänä on turvata ihmisille toimeentulo ja kaikkinainen tuki silloin, kun heidän kykynsä järjestää omat asiansa heikkenee. Tämä voi johtua työttömyydestä, mielen- ja muun terveyden järkkymisestä, päihdeongelmasta, ikääntymisestä tai monesta muusta syystä. Näitä syitä ei saa asettaa tärkeysjärjestykseen, vaan aivan kaikkia on autettava. Meillä on siihen varaa ja se on yhteiskuntamme inhimillisyyden mitta.

Lähtökohtana terveys- ja sosiaalipalveluissa on aina oltava ihmisten palveluntarve ja sen varmistaminen, että heillä on todellinen mahdollisuus käyttää tarvitsemiaan palveluita. Tämän on mentävä ohi budjettiraamien tai vuositason budjeteissa määriteltävien tulostavoitteiden. Hyvinvoinnilla ei saa olla hintalappua.

Ketään ei jätetä

Terveyserot lisääntyvät ja vähävaraisten on vaikeampi päästä hoidon piiriin. Osa on jo pudotettu julkisen terveydenhuollon ulottumattomiin. Väestön ikääntyminen, yksinäisyys, mielenterveys- ja päihdeongelmien lisääntyminen, pätkätyöt ja työttömyys korostavat julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen laajentamisen ja kehittämisen tarvetta.

Julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden heikentäminen leikkaamalla ja yksityistämällä on lopetettava. Julkista terveydenhuoltoa ei saa yhtiöittää. Julkisia palveluja on laajennettava, niitä on parannettava ja yhdenvertaisuus niiden saatavuudessa on turvattava niin sosiaalisesti kuin alueellisesti. Jo yksityistettyjen palveluiden palauttaminen julkisiksi on otettava tavoitteeksi.

Palveluiden on oltava saatavissa asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta. Sosiaali-, mielenterveys- ja terveyspalveluiden aliresursointi näkyy pidentyneinä hoitojonoina, hoitoon pääsyn hankaluutena ja vanhustenhoidon räikeinä ongelmina. Matalan kynnyksen palveluita on lisättävä. Maksuttomiin mielenterveyspalveluihin pääsyä ilman lähetettä on helpotettava, myös psykiatrin vastaanotolle. Varsinkin nuorten tarve mielenterveyspalveluille on lisääntynyt huomattavasti viime aikoina. Tähän tarpeeseen tulee vastata turvaamalla nuorille omia väyliä hoitoon hakeutumiseen.

Perusterveydenhuollon on oltava maksutonta kaikille asukkaille.

Erityistä huomiota on kiinnitettävä vammaisten palveluiden turvaamiseen ja itsemääräämisoikeuden toteutumiseen. Tällä hetkellä vammaiset ovat usein kohtuuttoman vaikeassa asemassa, jossa ei ole mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin. Tämä on johtanut kunnissa väärinkäytöksiin ja suoranaiseen heitteille jättöön.

Vammaisväestöön kohdistuu moninkertainen väkivallan ja kaltoinkohtelun riski. Sen purkamisessa kunnilla on keskeinen rooli. Vammaisia varten on saatava turvakoteja, jotka kykenevät ottamaan vastaan eri tavoin liikunta- tai toimintarajoitteisia ihmisiä.

Terveydenhuollon, lääkkeiden ja sote-matkojen maksukatot tekevät yhteensä 1 562 euroa vuodessa. Maksukatot ovat samat köyhille ja rikkaille, joten ei ole epäselvää, kenelle ne ovat toimeentuloa haittaavia ja kenelle ei. Ne ovat yksi merkittävä tekijä yhteiskunnan eriarvoistumisessa.

Alkuomavastuista on luovuttava. Maksukatot tulee yhdistää ja muuttaa tulojen mukaan progressiivisiksi. Alle pienituloisuus- ja köyhyysrajan tuloilla maksukaton tulee olla nolla. Tämä on helppo toteuttaa käytössä olevan tulorekisterin avulla. Maksukattojen kohtuullistaminen auttaa kaikkia pienituloisia ja tulottomia. Se myös vähentää toimeentulotuesta riippuvuutta ja samalla toimeentulotuen kustannukset alenisivat. Samalla estettäisiin ihmisten talousongelmien syveneminen sosiaali- ja terveyspalveluiden maksujen perintään ajautumisen vuoksi.

Perusterveydenhuollon on oltava maksutonta kaikille asukkaille. On kehitettävä myös julkisia työterveydenhuollon palveluja. Osa terveydenhuollosta, erityisesti kiireellinen, on oltava maksutonta myös muille hyvinvointialueella oleskeleville henkilöille. Täyden palvelun päivystyssairaaloita, synnytyssairaaloita ja muita erikoissairaanhoidon palveluja ei pidä keskittää vain harvoihin keskuksiin. Ympärivuorokautisen hoidon paikkoja on turvattava riittävä määrä.

Kaikkien sosiaali- ja terveyspalveluiden alaisten asumispalvelu ja hoito ja hoivakotien ja vastaavien yksiköiden valvontaa on tehostettava ja sille on turvattava riittävät resurssit.

Omaishoitajat tekevät arvokasta työtä hoitaessaan avusta riippuvaisia läheisiään kotonaan. Omaishoitoa tarvitsee sairauden tai vamman takia moni vanhus, lapsi ja työikäinen. Omaishoidon korvaus on yhteiskunnalle äärimmäisen kustannustehokas tapa järjestää ympärivuorokautinen hoiva. Siitä huolimatta omaishoidon korvauksia on usein leikattu ja luotettu omaisten silti sitoutuvan läheistensä hoitoon. Omaishoitajat ansaitsevat vähintään 1200 euron kuukausikorvauksen työstään. Sen lisäksi he tarvitsevat riittävät tukitoimet ja vapaapäivät.

Omaishoitajalla tulee olla aina tavoitettava tukiorganisaatio esimerkiksi oman sairastumisensa varalle. Sijaishoitajat, riittävät intervallihoitopaikat ja vastaavat järjestelyt turvaavat mahdollisuuden vapaapäiviin ja hoidon järjestymiseen poikkeustilanteissa. Siksi ne on turvattava kaikkialla Suomessa. Nämä järjestelyt on aina sovitettava yksilöllisesti ja erilaisten tarpeiden mukaan.

Ympäristöterveydenhuollon kokonaisuuteen kuuluvat eläinlääkäripalvelut ovat jäämässä kuntien vastuulle. Kunnallisten eläinlääkäripalvelujen resurssien riittävyydestä on huolehdittava. Tämän lisäksi kuntien on tehtävä enemmän yhteistyötä paikallisten eläinoikeusyhdistysten kanssa, tuettava niiden toimintaa esim. tarjoamalla edullisempia tiloja sekä ratkottava eläinten terveyttä ja hyvinvointia haittaavia ongelmia paikallisesti.

Rahoitus kuntoon

Keväällä 2021 neuvoteltu Sote-ratkaisu ei poista alan ongelmia. Palvelujen järjestäminen siirrettiin kunnista maakuntatasolle, rahoitus on alimitoitettu, sosiaalipalvelut valmisteltiin heikosti ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia heikennettiin merkittävästi.

Sote-rahoitus siirtyy valtiolle, mutta ehdotus ei lupaa tarvittavaa lisärahoitusta.

Sote-palvelujen rahoitusvaje on jo tällä hetkellä n. 2 miljardia euroa ja Suomi on jäljessä muita Pohjoismaita 3 – 5 miljardia euroa, minkä johdosta koko järjestelmä on merkittävässä kriisissä ja koronapandemia on sitä vielä pahentanut. Koko henkilöstö, hoitajat, lääkärit ja muu henkilöstö on jo pitkään tehnyt työtä voimiensa äärirajoilla, mikä on johtanut sairaslomiin, haluun tehdä osa-aikatyötä sekä irtisanoutumisiin.

Sote-rahoitus siirtyy valtiolle, mutta ehdotus ei lupaa tarvittavaa lisärahoitusta, vaan “kannustimena” vain osan rahoituksen tarpeesta. Tämä pakottaa lisäleikkauksiin, mikä yhdessä päätöksenteon siirtämisen kanssa hyvinvointialueille johtaa helposti lähipalvelujen karsimiseen. SKP:n mielestä rahoitus tulee ehdottomasti turvata, jotta todella voitaisiin päästä siihen tavoitteeseen, että kaikissa kunnissa olisi saatavilla sote-palvelut lähipalveluina omassa kunnassa.

Kun paikallisten tarpeiden tuntemus heikkenee ja sote-palvelut irrotetaan kuntien muusta toiminnasta, vaikeutuu myös sairauksien ja sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäiseminen. Terveyden edistäminen, kuten esimerkiksi liikunta- ja kulttuuritoimi, jää kunnan toiminnaksi. Tämä voi johtaa siihen, että kunnissa niiden ennalta ehkäisevä merkitys unohdetaan ja se näkyy näiden alojen budjettileikkauksina. Haasteellista tulee olemaan myös, miten rajapintojen yli tapahtuva yhteistyö saadaan toimimaan joustavasti ilman lisäbyrokratiaa. Siis, että kunta ei ryhdy laskuttamaan hyvinvointialuetta, kun kuraattori tai terveydenhoitaja käyttää koulun tiloja. Lakiehdotus velvoittaa kunnat ja hyvinvointialueet yhteistyöhön, mikä antaa toimintamahdollisuuksia paikalliseen vaikuttamiseen.

Rahoitusvaje uhkaa siis pahentua vielä nykyisestään. Terveydenhoitoa vaivaa henkilöstöpula, mikä korjaantuisi palkkaamalla lisää hoitajia ja avustavaa henkilökuntaa ja nostamalla palkkataso työn vaativuutta vastaavaksi. Mutta riittävän henkilöstömitoituksen turvaamisen ja palkkauksen parantamisen sijasta rahoitusmalli kannustaa palkkakehityksen ”hillitsemiseen”. Tämä tarkoittaa sitä, ettei hyvinvointialueilla ole varaa tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen, työajan lyhentämiseen tai palkankorotuksiin.

Terveyskeskuksista puuttuu ainakin 1000 lääkärin virkaa nykyisten n. 500 täyttämättömän viran lisäksi. Nämä tarvitaan, jotta lisääntyneet tehtävät saadaan hoidettua laadukkaasti normaalin työajan puitteissa. Tekijöitä löytyy kaikkiin tehtäviin, kun työolot ovat hyvät.

Soten rahoitusongelmat on mahdollista ratkaista. Suomessa omaisuuteen ja siitä saatuihin tuottoihin kohdistuva verotus on keveämpää kuin EU-maissa keskimäärin. Ero on noin 4,5 miljardia euroa. Tämä ero voidaan kuroa umpeen korottamalla yhteisöveroa, palauttamalla varallisuusvero, kiristämällä isojen perintöjen verotusta, alkamalla verottaa pääomatuloja samalla tavalla kuin ansiotuloja ja ottamalla uudelleen käyttöön pörssikauppojen varainsiirtovero. Hävittäjähankinnoista tulee luopua. Näin säästyy vähintään 50 miljardia euroa kun mukaan lasketaan myös hävittäjien käytönaikaiset kustannukset.

Valtion tuloverotusta tulee nostaa ylimmässä tuloluokassa. Energiaverojen alennuksista on luovuttava, on lopetettava ilmaisten päästöoikeuksien myöntäminen ja saatettava kaiken liikenteessä käytettävän polttoaineen verotus samalle tasolle.

Työnantajamaksuja on alennettu viimeisen kymmenen vuoden aikana. Alennukset tulee poistaa yli kymmenen työntekijän yrityksiltä.

Sote-palveluiden järjestämisessä ei ole kyse vain rahasta. Kyse on perusoikeuksista, oikeudenmukaisuudesta ja ihmisarvosta. Viime kädessä kyse on poliittisista valinnoista.

Demokratian vahvistaminen

Maakuntatasolla päätösvalta keskittyy suurten puolueiden ja isojen kaupunkikeskusten edustajille sekä johtaville viranhaltijoille. Tämä heikentää osallistumista ja demokraattisia vaikutusmahdollisuuksia merkittävästi.

Aluevaaleissa puolueet varautuvat laskevaan äänestysprosenttiin asettamalla ehdolle jo valmiiksi tunnettuja ehdokkaita. Suurin osa heistä toimii jo ainakin kunnanvaltuutettuina, merkittävä osa sekä kunnanvaltuutettuina että kansanedustajina. Vallan kasaaminen tällä tavalla yksiin käsiin on monella tapaa ongelmallista. Päätösten läpinäkyvyys kärsii, ja tällä joukolla on mahdollista ajaa läpi myös hyvin arveluttaviakin ratkaisuja, joita alueen asukkaat eivät hyväksy tai kannata.

Asukkailla on halua ja tietoa vaikuttaa oman asuinalueensa ja kotikuntansa asioihin. Mahdollisuuksia siihen tulee lisätä sen sijaan, että keskitetään päätösvaltaa hyvinvointialueilla. Tällä hetkellä hyvinvointialueilla on mahdollista toimia demokratian laajentamiseksi esimerkiksi järjestämällä keskustelu- ja kuulemistilaisuuksia, asukasraateja, hyvinvointialueen kansanäänestyksiä sekä ottamalla asukkaita mukaan palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen.

Asukkaiden on voitava vaikuttaa päätöksiin ja osallistua päätöksentekoon muutenkin kuin palveluiden käyttäjinä tai äänestäjinä.

Edellä mainitut toimet eivät kuitenkaan vielä riitä turvaamaan riittäviä demokraattisia oikeuksia hyvinvointialueen asukkaille. Siksi on kehitettävä myös Soten puitteissa lähidemokratiaa ja osallistuvaa budjetointia, jossa siirretään todellista päätös- ja budjetointivaltaa asukkaille.

Asukkaiden on voitava vaikuttaa päätöksiin ja osallistua päätöksentekoon muutenkin kuin palveluiden käyttäjinä tai äänestäjinä. Asukkailla on konkreettisin tieto siitä miten erilaiset muutokset palveluissa vaikuttavat juuri heidän alueellaan elävien ihmisten arkeen. Tätä tietoa ei ole varaa heittää hukkaan, eikä demokratiaa pidä rajata vain harvojen etuoikeudeksi. Siksi SKP tahtoo olla mukana vaikuttamassa valtuutettujensa kautta siihen, että aluevaltuustot käyttävät ne mahdollisuudet keskustelu- ja kuulemistilaisuuksiin, asukasraateihin, hyvinvointialueen kansanäänestyksiin ja asukkaiden ottamiseen mukaan palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen, jotka on kirjattu sote-lainsäädäntöön.

Hyvinvointialueiden nuorisovaltuustoilla, kuten myös vanhus- ja vammaisneuvostoilla, tulee olla aitoa vaikutusvaltaa eikä niitä saa käyttää vain nimellisinä kulisseina asukasdemokratiasta. Nuorisovaltuustolla sekä vanhus- ja vammaisneuvostoilla on oltava esitys- ja läsnäolo-oikeus aluevaltuustossa.

Aluevaltuustojen ja niiden organisoimien sotepalveluiden tulee olla myös työpaikkademokratian edelläkävijöitä. Tarvitaan rohkeutta kokeilla ennakkoluulottomasti uusia, vanhan vallan kyseenalaistavia toimintamuotoja, joilla soten henkilökunta voi tuoda oman käytännön osaamisensa mukaan päätettäessä työpaikkojen järjestelyistä ja käytännöistä.

Pelastetaan lähipalvelut

SKP:n tavoitteet paremmista palveluista ja eriarvoisuuden vähentämisestä sote-palveluissa edellyttävät palvelujen rahoituksen tuntuvaa tasokorotusta, peruspalvelujen vahvistamista ja säilyttämistä pääosin lähipalveluina, palvelumaksujen vähentämistä ja lopulta poistamista sekä ennaltaehkäisevän toiminnan kehittämistä. Ennaltaehkäisevä toiminta päätetään jatkossakin kunnissa.

Kaikkia palveluita ei saa keskittää vain suurimpiin keskuksiin.

On erittäin tärkeää, että hyvinvointialueiden palveluita suunniteltaessa ei lähdetä leikkaamaan syrjäseutujen tai pienempien ryhmien palveluista. Erityisen tärkeää tämä on alueilla, joilla palvelut ovat jo nyt siirtyneet kauas. Kaikkia palveluita ei saa keskittää vain suurimpiin keskuksiin. Sähköisten digipalveluiden rinnalla on aina oltava mahdollisuus hoitaa asia muilla tavoin.

Kunnissa ja hyvinvointialueilla on kehitettävä osallistuvaa demokratiaa. Erityistason palvelujen hallinto on järjestettävä hyvinvointialueilla niin, että turvataan myös pienten kuntien vaikutusmahdollisuudet ja suhteellisuuden toteutuminen hallintoelimiä valittaessa.

Valtion rahoituksen tavoitteeksi on palautettava alueellisten erojen tasoittaminen. Yksityistä hoito- ja hoivabisnestä suosivasta monikanavarahoituksesta on siirryttävä asteittain siihen, että lakisääteiset sote-palvelut järjestetään julkisina palveluina. Hyvinvointialueiden sisällä ei tule ryhtyä karsimaan reuna-alueiden palveluja. Saavutettavuus on tärkeää ja siksi lähipalveluita on puolustettava jatkossakin.

Pelastustoimessa keskeisintä on taata riittävät palvelut kaikkialla Suomessa. Rahoituksen ja demokraattisen ohjauksen ongelmat on ratkaistava myös pelastustoimen osalta.

 

1200 euron perusturva toimeentulon takaajaksi

Väestötasolla paras terveyserojen kaventaja on riittävän toimeentulon takaaminen kaikille asukkaille. 1200 euron perusturva auttaisi tässä huomattavasti. 1200 euroa kuussa asumiskulujen jälkeen on summa, jolla Suomessa pystyy hankkimaan itselleen minimikulutuksen mukaisen kohtuullisen elintason. SKP ajaa perusturvan tason nostamista tälle tasolle kaikille, joilla ei ole mahdollista itse hankkia omaa elatustaan esimerkiksi työttömyyden, sairauden tai vamman, opiskelujen tai perhetilanteen takia.

Suomalainen universaali syyperustainen sosiaaliturvajärjestelmä on perustaltaan hyvä, mutta se vaatii selkeyttämistä. Alan ammattilaisetkin myöntävät kokonaisuuden hallitsemisen olevan haasteellista. Kansalaisen ei ole helppo tietää, mitä apua hän voi saada tai miten ja mistä apua voi hakea. Tästä syystä SKP pitää tärkeänä, että asiakastyössä olevia KELA:n sekä sosiaalitoimen työntekijöitä velvoitettaisiin aktiivisesti selvittämään, mihin tukiin heidän puoleensa kääntyvä on oikeutettu sekä auttamaan häntä näiden tukien hakemisessa. Näin jokainen pystyisi saamaan kaiken tuen, mihin hän on oikeutettu.

Poistamalla erilaiset karenssit ja omavastuuajat sekä yhtenäistämällä eri sosiaaliturvaetuuksien myöntämiskäytäntöjä päästäisiin tilanteeseen, jossa kansalaiset saisivat heille kuuluvat etuudet viipymättä ja ilman turhaa byrokratiaa.

www.skp.fi/perusturva1200perustelu
 

Työntekijöiden puolella

173 000 työntekijää siirtyy kunnilta uusien hyvinvointialueiden työntekijöiksi. Lisäksi noin 14 400 henkilöä jatkaa Helsingin kaupungin ja 22 800 HUS-yhtymän palveluksessa. Tämä on suurin henkilöstön siirto, joka Suomessa on koskaan toteutettu. Sen toteutuksessa ei ole varaa ohittaa työntekijöiden näkemyksiä ja osaamista.

Hyvinvointialueiden on välittömästi käynnistettävä kokeiluja palvelujen järjestämisestä kuuden tunnin vuoroissa ansiotasoa alentamatta.

Tarvitaan parempi työaika. Hyvinvointialueiden on välittömästi käynnistettävä kokeiluja palvelujen järjestämisestä kuuden tunnin vuoroissa ansiotasoa alentamatta. SKP luottaa useiden tutkimusten tuloksiin, joiden mukaan kuuden tunnin työpäivä auttaa ihmisiä jaksamaan paremmin ja sairauspoissaolot vähenevät. Tämä on tärkeää erityisesti hoiva-aloilla, joilla työajanlyhennys lisää alan vetovoimaa ja houkuttelevuutta. Työntekijöiden riittävä määrä on edellytys työntekijöiden kuormituksen keventämiseen. Palkkausta on korotettava työn vaativuutta vastaavaksi, jotta tekijöitä riittää myös jatkossa.

Käytäntö on osoittanut, että työpäivän pituuden lyhentäminen on johtanut työn tuottavuuden kasvuun. Työn jakaminen edistää myös työllisyyttä ja näin ollen lisää tuloveroja. Kaikista näistä syistä johtuen kokeilu voidaan toteuttaa ansiotasoa alentamatta, ohjaamalla osa työn tuottavuuden ja työllisyyden paranemisen tuomasta hyödystä kuntien rahoitukseen.

Palvelujen saatavuuden ja laadun parantamiseksi on välttämätöntä parantaa työntekijöiden työehtoja ja -oloja sekä vaikutusmahdollisuuksia työhönsä. Työntekijöiden osaaminen ja kokemus on hyödynnettävä nyt suunniteltua paremmin Sote-uudistusta toteutettaessa. On myös huolehdittava henkilöstön ammattitaitoa ylläpitävän täydennyskoulutuksen järjestämisestä. Näin toimien saadaan kohdennettua toimenpiteet ja parannukset sinne, missä ne vaikuttavat tehokkaimmin.

www.skp.fi/kampanjat/6tunnintyopaiva

Vanhuspalveluja vahvistettava

Laitoshoidon purku viime vuosikymmeninä on johtanut siihen, että moni vanhus on täysin heitteillä omassa kodissaan. Vaikka vanhusten määrä kasvaa, valtion ja kuntien rahoitusta on leikattu. Vanhuspalveluihin käytettävien menojen osuus bruttokansantuotteesta ja myös vanhuspalveluiden henkilöstömäärä on Suomessa Pohjoismaiden alhaisin. Näköpiirissä ei ole, että tulevilla hyvinvointialueilla rahoitusta vanhuspalveluihin oltaisiin lisäämässä.

Kotihoidossa on tällä hetkellä aivan liian huonokuntoisia vanhuksia, koska pitkäaikaishoidon paikkoja on liian vähän. Tarvitaan tuntuvasti lisää julkisen sektorin tuottamaa laadukasta ympärivuorokautista hoitoa tarjoavia paikkoja. Näitä paikkoja tulee olla tarpeen mukaan eri puolilla hyvinvointialuetta niin, että omaisten on helppo käydä tapaamassa läheisiään. Vanhukselle on tärkeää voida jatkaa asumista tutussa ympäristössä. Päättäjien on huolehdittava, että uhkakuva, jossa vanhuksia siirrellään ympäri hyvinvointialuetta paikasta toiseen pelinappuloiden tavoin, ei toteudu. Vanhenevien pariskuntien mahdollisuus yhteisasumiseen riittävällä tuelle on turvattava.

Jotta työntekijöitä alalle saadaan riittävästi, tulee palkkauksen ja työolojen olla kunnossa.

Vanhuspalvelulain muutoksella säädettiin vähimmäishenkilöstömäärästä vanhusten tehostetussa palveluasumisessa ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa. On arvioitu, että pelkästään välittömään hoivaan tarvitaan lähivuosina 4500 työntekijää lisää. Tämä kasvattaa kustannuksia ja sekin on yksi syy, miksi vanhuspalveluihin tarvitaan lisää rahaa. Jotta työntekijöitä alalle saadaan riittävästi, tulee palkkauksen ja työolojen olla kunnossa.

Myös vanhusten kotihoitoon tulee laatia laitoshoidon tavoin valtakunnallinen lakiin perustuva hoitajamitoitus ja siihen erillisrahoitus valtion budjetista. Hoitotyön kuormittavuuden vähentämisen yhtenä keinona hyvinvointialueet voisivat vallan hyvin kokeilla kuuden tunnin työaikaa ansiotasoa alentamatta ja saada siitä vetovoimaa hoitotyöhön.

Omassa kodissa asuu ikäihmisiä yhä enemmän. Ihmisten pysyessä virkeinä ja toimintakykyisinä tarvitaan vähemmän kalliita ja raskaita palveluja. Yhdessä tekeminen, jutustelu ja terveellisen ruoan nauttiminen toisten seurassa ovat monelle mahdollistuneet lähikorttelin kerhossa tai päiväkeskuksessa. On tärkeää, että näiden kuntiin jäävien ennalta ehkäisevien palvelujen merkitys tiedostetaan. Ei ole kenenkään etu, jos niistä leikkaamalla vanhuspalveluiden tarve kasvaa ja ihmisen elämänlaatu heikkenee.

Suomen kommunistinen puolue 2021

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s