Lemmenjoen episodia 2017 armeijan kantahenkilökunnan ja ylimmän johdon töppäilystä ja huonosta käytöksestä alaisiaan kohtaan on puitu kuin jotakin poikkeustapausta. Myös Karjalan lennosto on joutunut huonoon valoon, vaikka esimerkiksi naislääkärin todistuksen mukaan Lemmenjoella alkoholia nauttivat työn lomassa muutkin kantaupseerit.
Miltei jokainen armeijan käynyt, niin minäkin, muistaa hyvin, miten kantahenkilökunta alkoholiin suhtautuu: upseerikerhoilla ja harjoitusleireillä ryypätään kohtuuttomasti. Moni alokas ja varusmies on joutunut huonon käytöksen ja kiusaamisen uhriksi, uskaltamatta valittaa. Esimies on armeijassa kaikkivaltias, humalassakin olevaa totella pitää. Kun otin asian esiin aikoinani, 1970-luvun lopulla Santahaminassa, minulle lähinnä naureskeltiin: kuka tätä selvinpäin kestäisi.
Erityisesti kertausharjoitukset ja ns. “loppusota”, viimeinen luontoretki, jossa varusmiehet jo osaavat toimia omin päin, on se ajankohta, jolloin päällystö on usein päivätolkulla humalassa, ainakin hiprakassa. Useat armeijan käyneet ystäväni ovat tästä kertoneet, myös kolme armeijan 1990-2000-luvuilla käynyttä täysikäistä poikaani, joten ongelma on yhä ajankohtainen.
Olen ihmetellyt pitkään, miksi kukaan ei puutu kantahenkilökunnan juopotteluihin, vaikkapa tutkimalla upseeriston alkoholinkäyttöä. Veikkaanpa, että viinan läträäminen armeijassa miehisenä irtiottona ja siitä seuraava käyttäytyminen haittaa paljonkin varusmieskoulutusta. Alkoholi ja muut päihteet & huumeet ovat muutenkin tabu, jopa sodankäynnissä. Silti upseeriston juopottelu on haitannut monesti päätöksiä ja taistelustrategiaakin, saati sitten vankien kohtelua nykysodissa.
PS. Lukekaapa vaikka Lasse Laaksosen mainio tietokirja: Viina, hermot ja rangaistukset. Sotilasylijohdon henkilökohtaiset ongelmat 1918–1945. (Docendo 2017). Siitä selviää, että kyllä Mannerheimkin lasia kallisteli, mutta ei sentään suvainnut juopottelua.
Armeija ja vappumuisto 1978
Muistan vappuyön Nastolassa 1978. Olin joukkuejohtaja, vastaava upseeri, kun kävimme vapun viettoon. Tehtävänä oli pitää huolta Nastolan asevarikosta, minkä tietty teimme: parin tunnin väiajoin kiersimme vuorotellen rundin ja tarkistimme lukot eri varastoissa, joiden kätköissä piilevistä aseista meillä ei ollut aavistustakaan.
Vapunaattona puin päälle lenkkipuvun ja sen alle sotilaspuvun – minulla oli upseerina oikeus lenkkeillä asevarikon ulkopuolella. Menin tienvarteen, riisuin lenkkiasusteet kassiin ja nostin sotilasasussa peukun. Lifti Lahteen onnistui heti ja neljä pulloa kossua sekä kori kaljaa, muistaakseni, oli tuliaisena 7-hengen vartioporukalle, joka oli tuomittu vappuyön yli vartioimaan asevarastoja, kaikista loma-anomuksista huolimatta.
Juopottelimme antaumuksella. Yksi ikkuna särkyi kun jääkäri Timo heitti sen läpi parakin penkin. Keskiyöllä saimme vielä Uudenkaupungin varikolta vappulisämuonaa emmekä kertoneet ikkunasta, jonka verhot peittivät. Söimme ja joimme, sillä vaikka alkoholipitoisia juomia ei varikolta tuotukaan, meillä niitä riitti aamupuolelle.
Vartiovuorot hoidettiin seuraavana päivänä, tottakai, kunnialla. Ei tullut sanomisia kuin särkyneestä ikkunasta, mistä syystä selitin rynkyn siihen vahingossa osuneen.
Vappu Nastolassa olisi mennyt kaikin puolin hyvin, paitsi että sanomisia tuli jääkäri Timon vierailusta keskiyöllä paikkakunnan kioskilla. Hän nimittäin, luvallani, haki meille hampurilaiset, mutta unohti vartiorundin aikana selkäänsä rynnäkkökiväärin eli rynkyn. Siitä tuli paljon huomautuksia pelästyneeltä siviiliväestöltä, mikä taisi estää ylenemiseni upseeriston tulevalla nimityskierroksella. Noh, en ole pannut pahakseni…
Pentti Stranius, Joensuun virallinen Öisinajattelija
punaisetsanomat.wordpress.com 