Hoivasuhmurointi jatkuu

Tiedättekö miten paljon turhauttaa seurata vierestä katastrofin tapahtumista. Olen kirjoittanut tästä aiheesta usein, ensimmäisen kerran jo melkein 10 vuotta sitten, ja kirjoitan taas. EsperiCaren ongelmat olivat odotettavissa. Samoja ongelmia on nähty mm. Attendolla, Mehiläisellä ja muilla isoilla toimijoilla. Kaava on hyvin yksinkertainen, kilapailutuksissa pärjää ne jotka saavat hinnan painettua mahdollisimman alas keinolla millä tahansa. Tavat joilla se tehdään ovat lähinnä työntekijöiden halpuuttaminen ja verojen välttely, sekä kustannusriskien siirtäminen yhteiskunnalle. Tämä tarkoittaa että sopivissa kohdin käytetään valtion tarjoamia vuokratiloja ja keskitytään vain potilaisiin joista saa varmasti valtiolta vaivatta maksun. Eettisesti toimivat pienet yritykset joko ostetaan osaksi isoa ketjua, tai näännytetään markkinoilta kilpailutuksissa. 


Valtio, eli me, maksamme yksityisille siitä että ne järjestävät palveluitaan. Yksityisen hintaan lisätään työntekijöiden palkan, tilojen vuokrien ja toiminnan normaalin ylläpitämisen lisäksi myös palkkiot johtoportaalle ja tuotot osakkaille. Julkisella sektorilla veronmaksajien rahat käytetään vain toimintaan ja kehitykseen, ulkopuolisille sijoittajille ei makseta osinkoja.
Julkiselle puolelle laitettu raha jää kiertoon paikallistalouteen. Yksityinen sektori sen sijaan syytää rahaa sinne missä osakkaita tai hallintoa sattuu olemaan. Verot tietysti kierretään esimerkiksi Cayman-saarien kautta, jotta hinta saadaan painettua alas ja maksimoitua voitot sijoittajille. Kaikki tuo raha on pois paikallistalouden kierrosta. Yksityistäminen ja kilpailutus lisää myös valtion kustannuksia valvonnan tarpeen lisääntyessä. Tämäkin on nyt nähty AVI:n ollessa pulassa nykyisillä valvontaresursseillaan. 


Julkisen sektorin ensisijainen tarkoitus hyvinvointivaltiossa on yhteisvastuullisesti pitää huolta siitä kansanosasta jotka huolenpitoa tarvitsevat. Yksityisen puolen tehtävä on ensisijassa tuottaa voittoa. Tämä on juuri näin yksinkertaista, ja juuri siksi nämä palvelut on pidettävä julkisella puolella. Kilpailutus ei sovi peruspalveluihin joilla turvataan ihmisten hyvinvointi.
EsperiCaresta irtisanoutunut Marja Aarnio-Isohanni jatkaa kokoomuksen SOTE-työryhmässä, tässä työryhmässä vilisee kesken kauden rahakkaisiin yksityisiin hoivabisneksiin hypänneitä. Hyvä-veli-verkosto toimii yhä röyhkeämmin yrittämättä edes piilotella suhmurointiaan.

Susanna Rissanen

Punaiset Sanomat toimii köyhien, kipeiden ja yhteiskunnan eriarvoisuuteen kyllästyneiden ihmisten julkaisuna. Kirjoitusten aiheet ja vastuu niiden sisällöstä ovat kirjoittajilla. Yhteyshenkilö on Martti Vaskonen punaisetsanomat (at) gmail.com.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s