Päättäkää elämmekö hyvinvointivaltiossa vai vapaassa markkinataloudessa

Susanna Rissanen

Nuorten mielenterveysongelmat räjähtäneet käsiin, lapsiperheiden pahoinvointi kasvaa, näin huutavat otsikot. Asiantuntijoita marssitetaan kertomaan ennaltaehkäisevien palveluiden tarpeesta. Moniko tulee ajatelleeksi mitä ne ennaltaehkäisevät palvelut sitten ovat. Ovatko ne jotain ns. matalan kynnyksen palveluja, jota marssitaan hakemaan jostain? Voivat ne olla sitäkin, mutta ennen kaikkea ennaltaehäisevät palvelut ovat yhteiskunna rakenteissa sisällä. Ne ovat palveluja, joita ei erikseen haeta, vaan ne tulevat automaationa kaikille. Tällaisia ovat Suomessa olleet esimerkiksi laadukas ja hyvin resurssoitu koulujärjestelmä, riittävän toimeentulon turvaaminen kaikista pienituloisimmellekin, toimivat palvelut lähellä, kaikkien saatavilla oleva terveydenhoito ja kohtuulliset hoitokustannukset. 


Näistä ennaltaehkäisevistä palveluista on viety resursseja jatkuvasti viime vuosina, ei ole mitenkään yllättävää että pahoinvointi yhteiskunnassa on samaan tahtiin kasvanut. Se on hinta mikä maksetaan hyvinvointivaltion purkamistalkoissa. Puhutaan kasvavassa määrin yksilönvastuusta ja valinnanvapaudesta – uusliberalismista. Kauniita termejä, joiden sisään kätketään se, että yhteiskunta ei ota vastuuta, jokainen pärjätköön itse, tuli mitä tuli. Mallia otetaan yhdysvalloista, jossa yksilönvastuun seurauksena huono-osaisuus periytyy ja esimerkiksi yhden sukulaisen vakava sairastuminen voi vaatia koko suvun omaisuuden myymistä terveydenhoitokulujen kattamiseksi. Yhteiskunnan sairasvakuutusjärjestelmän puuttuessa, on sairasvakuutusten hinnat pilvissä, siksi edes kaikilla töissä käyvillä ei ole vakuutusta sairastumisen varalle. Jotain mikä Suomessa on jokaisella yhteiskunnan järjestämänä. Työssäkäyvä köyhä on vapailla markkinoilla yhteiskunnan normaali. Töitä saa teettää niin huonoilla ehdoilla, että yrittäjäksi ryhtyvät joutuvat tehdä ympäripyöreää päivää pystytäkseen vastaamaan siihen mitä suuremmat kilpailijat pystyvät tarjoamaan. Sillä erolla, että kun suuren firman duunari ei enää jaksa, niin hänen tilalleen otetaan uusi uupumaan, yrittäjän uuvahtaessa ei tule ketään.


On aika saada laaja muutos yhteiskunnassa takaisin hyvinvointivaltion kehittämiseen. Eduskuntapuolueiden piirileikki oppositiossa-hallituksessa ei tuo mitään muutosta. Muutos tulee äänestämällä eduskunnan ulkopuolisia päättämään. 


Susanna Rissanen, yhteiskunta-alan erityisasiantuntija, uusio-suurperheen ja erityislapsen äiti, joka on erittäin huolissaan kaikkien lasten tulevaisuudesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s